Juoksumaton julma menneisyys

Jo muinaiset roomalaiset… kyllä, näin myös juoksumaton kohdalla, ainakin jos juoksumaton edeltäjiksi määritellään kaikki laitteet, joissa kävellään tai juostaan paikallaan liikkuvan alustan päällä.

Jo muinaiset roomalaiset… kyllä, näin myös juoksumaton kohdalla, ainakin jos juoksumaton edeltäjiksi määritellään kaikki laitteet, joissa kävellään tai juostaan paikallaan liikkuvan alustan päällä.

Roomalaiset askelsivat suuren pyörän päällä, josta voima siirtyi pieneen nosturiin auttaen nostamaan ihmisvoimille liian raskaita taakkoja.

Ensimmäisillä juoksupyöränostureilla pystyttiin nostamaan neljän työntekijän voimin 3000 kilon taakkoja, myöhemmin jopa kaksi kertaa niin suuria.

Hevosvoimaa maatalouteen

1800-luvulla, ennen fossiilisten polttoaineiden käyttöönottoa, maatalouslaitteisiin saatiin voimaa tuuli- tai vesivoimasta. Näitä ei aina ollut saatavilla ja siksi oli tarve keksiä jokin varmempi energianlähde. Niinpä hevonen valjastettiin pyörittämään maatalouskoneita juoksumattomaisessa laitteessa. Laitteessa hevonen kulki pienessä aitauksessa panssarivaunun telaketjua muisttavalla alustalla ja voima käytettiin veden pumppaamiseen tai viljan jauhamiseen.

Samalla idealla pienessä aidatussa laitteessa juoksutettiin tai kävelytettiin myös koiria, lampaita ja vuohia. Koira- ja lammasvoimaa käytettiin pienempien laitteiden, kuten voikirnun tai kermaseparaattorin energianlähteenä.

Yksi erikoisimmista 1800-lukulaisista sovelluksista oli juoksumaton käyttö sukellusveneessä. Sinne sijoitettuna tuotettua voimaa käytettiin laskemaan tai nostamaan sukellusveneen syvyyttä veden alla.

Porrasjuoksua vankiloissa

Seuraavaksi juoksumatolle keksittiin laittaa vangit. Kyseessä ei suinkaan ollut vapaaehtoinen terveysliikunta, vaan julma kidutusmuoto. Vankilalaitteissa eteneminen oli tasamaajuoksun sijaan loputtomien portaiden kiipeämistä. Työvuoro laitteessa saattoi kestää kuusi tuntia tai enemmänkin. Nousumetrejä kertyi vuoron aikana eri tietolähteistä riippuen tuhannesta useampaan tuhanteen. Ravinto oli heikkoa ja rasitus kova, mikä johti usein vammoihin, mutta ei työkuorman vähentämiseen.

Laitteen ensimmäisen version 1818 kehittänyt englantilainen insinööri Sir William Cubitt halusi ehkäistä joutilaisuuden haittoja ja käyttää vankien ajan hyödylliseen työhön. Laitteesta saatua energiaa saatettiin käyttää veden pumppaamiseen tai viljan jauhamiseen, mutta usein portaita joutui steppaamaan vain rangaistuksen vuoksi.

Vankilakäytössä laite oli ainakin Englannissa 1800-luvulla. Vuonna 1898 säädetty laki kielsi sen liian julmana rangaistusmuotona.

Lääketieteellisestä käytöstä jokamiehen laitteeksi

1900-luvun alkuvuosikymmeninä edellisen vuosisadan koiravoimalaitteista haettiin inspiraatiota terveysliikuntaan. Laitteet olivat raskastekoisia ja niiden päällä käveleminen vaati huomattavasti enemmän voimaa ja nivelten käyttöä kuin motorisoiduilla nykymatoilla eteneminen. Suurin parannus 1930-luvulla oli maton puisen säleikön korvaaminen tukevalla kankaalla.

Ensimmäinen nykyaikaista kuntosalilaitetta muistuttava juoksumatto lanseerattiin Yhdysvalloissa Washingtonissa vuonna 1952. Se oli suunniteltu lääketieteelliseen käyttöön sydän- ja keuhkopotilaiden seurantaa varten.

Kuntosaleille ja kotikäyttöön juoksumatot tulivat 1970-luvun aikana. Laitteet olivat yksinkertaisia verrattuna nykyajan laajaan valikoimaan, mutta niiden avulla juoksun suosio kuntoliikuntana kasvoi valtavasti.

Nykyään juoksumatto on yksi suosituimmista kuntoilulaitteista. Uudet innovaatiot mahdollistavat muun muassa painovoimaa vähentävän mattojuoksun, jota voidaan käyttää kuntoutusmuotona vammoista.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026