Juoksevat heimot: Etiopialaishuiput tulevat Arsista ja Shewasta
Itä-Afrikan kestävyysjuoksijoiden ylivoiman syitä on yritetty selvittää, mutta yksittäisten tekijöiden sijaan on monissa tutkimuksissa päädytty usein optimaalisten tekijöiden yhteisvaikutuksiin. Geenit kohdallaan ja ympäristötekijät juoksua tukevia.
Itä-Afrikan kestävyysjuoksijoiden ylivoiman syitä on yritetty selvittää, mutta yksittäisten tekijöiden sijaan on monissa tutkimuksissa päädytty usein optimaalisten tekijöiden yhteisvaikutuksiin. Geenit kohdallaan ja ympäristötekijät juoksua tukevia.
Kestävyysurheilu+ kuvaili aiemmassa artikkelissa kenialaisten kalenjien kulttuurin ja perimän yhdistelmää. Millaiselta alueelta tulevat naapurimaa Etiopian huippujuoksijat?
Glasgowin yliopiston liikuntatieteen laitos ja Prestonin yliopiston maantieteilijät selvittivät, missä väestötieteellisissä tekijöissä maan huippujuoksijat poikkeavat Etiopian väestön keskiarvoista. 114 maajoukkueurheilijan otannassa eroteltiin ryhmiksi maratonjuoksijat, 5000 ja 10 000 metrillä kilpailleet ja lyhyempiä ratamatkoja tai muita yleisurheilulajeja harjoittaneet. Kuhunkin ryhmään kuului kolmannes tutkituista.
Vuonna 2003 julkaistu tutkimus oli ensimmäinen etiopialaisjuoksijoiden etnistä taustaa selvittänyt tutkimus. Sen mukaan maratonjuoksijat ja myös pisimmillä ratamatkoilla kilpailevat tulevat suureksi osaksi tietyltä etniseltä alueelta. Etiopian 95-miljoonainen väestö koostuu yli sadasta etnisestä ryhmästä. Suurimpia ryhmiä ovat oromot ja amharat.
Maratonjuoksijoista 73 % oli kotoisin Arsin ja Shewan alueilta, vertailuryhmässä alueilta tuli 15 % ihmisistä. Arsin alueella asuu 5 % Etiopian väestöstä. Ratamatkojen juoksijoistakin näiltä alueilta tuli suurempi osa tutkituista kuin vertailuryhmästä. 5000 ja 10000 metrin juoksijoita tuli alueelta enemmän kuin lyhyempien matkojen juoksijoita.
Arsi ja Shewa sijaitsevat naapurilääneinä keskellä Etiopiaa, sisämaan ylängöllä, pääkaupunki Addis Abebasta kaakkoon. Myös Keniassa huippujuoksijoista kolme neljäsosaa tulee tietyltä alueelta.
Juosten kouluun?
Stereotyyppinen kuva nuoren afrikkalaisjuoksijan harjoittelusta on, että hän kulkee juosten kouluun, juoksee mahdollisesti lounastunniksi kotiin, sitten kouluun ja päivän päätteeksi takaisin. Lisäksi koululaisjuoksija asuu korkealla merenpinnasta. Tutkijat selvittivät, tukevatko tilastotiedot stereotypiaa.
Maratonjuoksijat poikkesivat tutkimuksen mukaan huomattavasti muista koulumatkan osalta. Ratajuoksijoilla ja ei-urheilevalla vertailuryhmällä yli puolella koulumatka oli alle viisi kilometriä. Maratonjuoksijoista vain 21 % asui näin lähellä koulua. Maratoonareista 73 % kulki kouluun 5-20 km matkan.
Tietenkin kysyttiin myös, miten koulumatka oli taitettu ja tässäkin maratonjuoksijat poikkesivat selvästi muista. Heistä 68 % juoksi kouluun ja 29 % käveli. Pidemmillä ratamatkoilla kulkutavat jakaantuivat luvuin 31 % ja 69 %, lyhyemmillä ratamatkoilla kilpailleista kouluun juoksi enää 16 % ja käveli 84 %. Viimeksi mainitussa ryhmässä jakauma oli suunnilleen sama kuin ei-urheilevien verrokkiryhmässä, josta osa kulki myös autokuljetuksella.
Keniassa tutkittiin aiemmin eroa kouluun juoksevien ja kävelevien välillä ja juoksevien koulupoikien maksimaalinen hapenottokyky oli keskimäärin 30 % kävelijöitä parempi. Eroa autolla kulkeviin länsimaalaisiin lapsiin ei liene tutkittu, mutta jo lapsuudesta asti kehittynyttä huippuluokan hapenottokykyä ehdotetaan etiopialaisia koskevassa artikkelissa yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi itäafrikkalaisjuoksijoiden menestykseen.
Suurin osa Arsin ja Shewan alueiden väestöstä asuu yli 2000 metrin korkeudessa merenpinnasta. Korkeimmat huiput kohoavat yli 4000 metriin. Stereotyyppinen kuva ei ole siis syntynyt vain yksittäisistä tapauksista, vaan Etiopian kohdalla tutkimuksesta löytyy siihen myös faktapohjaa.
– Outi Hytönen
Lähde
Scott, Roberta A.; Georgiades, Evelina; Wilson, Richard H.; Goodwin, Will H.; Wolbe, Bezabhe: Pitsiladis, Yannis P.: Demographic Characteristics of Elite Ethiopian Endurance Runners. Med. Sci. Sports Exerc. Vol 35. No 10, 2003.




