Juoksevat heimot: 75 % Kenian huippujuoksijoista kuuluu kalenjeihin

Kalenjien etninen ryhmä muodostaa 10 % Kenian väestöstä, mutta heidän joukostaan tulee kolme neljästä Kenian arvokisamenestyjistä.

Kalenjien etninen ryhmä muodostaa 10 % Kenian väestöstä, mutta heidän joukostaan tulee kolme neljästä Kenian arvokisamenestyjistä.

Kalenjit ovat menestyneet kaikilla matkoilla 800 metristä maratoniin.

Miehet alkoivat menestyä jo 1960-luvulla, mutta naisten puolella ensimmäinen suurvoitto tuli vasta vuonna 2008, kun Pamela Jelimo juoksi olympiakultaa vuonna 2008. Naisia pakotettiin 1990-luvulle asti avioliittoihin jo nuorena, eikä heidän yhteiskunnallinen asemansa mahdollistanut juoksu-uraa. Muutos alkoi näkyä tuloksissa 2000-luvulla, jolloin kenialaiset ottivat valtikan haltuunsa myös naisten maratonilla ja pisimmillä ratamatkoilla.

Kalenjien etninen ryhmä jakaantuu kahdeksaan heimoon, joista nandit ovat saavuttaneet eniten juoksumenestystä. Wilson Kipketer, Tegla Louroupe, Moses Tanui, Helen Kimaiyo, Paul Tergat ja Kipchoge Keino ovat kaikki nandeja.

Kalenjit asuvat Kenian länsiosassa. Alueesta suurin osa sijaitsee 2000 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkealla vietetty fyysisesti aktiivinen elämäntapa kasvattaa aerobista kuntoa, joka on hyvä pohja kestävyysjuoksulle.

Nuoresta pitäen juoksua kertyy luonnostaan karjapaimenessa käydessä ja koulumatkoilla. Samanlaista liikuntaa korkeassa ilmanalassa harjoittavat monien muidenkin alueiden asukkaat maailmassa esimerkiksi Perussa tai Nepalissa, joten pelkästään tämä ei selitä kalenjien juoksukykyjä.

Mikä saa kalenjit juoksemaan?

Monet tutkijat ja toimittajat ovat etsineet syytä kalenjien menestykseen juoksuradoilla.

Juoksun on usein kuvattu olevan afrikkalaisille keino nousta köyhyydestään menestykseen. Nykyään se voikin olla monen kohdalla motivaatiota kasvattava tekijä, mutta kun kalenjit alkoivat 1960-luvulla osallistua kansainvälisiin juoksukilpailuihin, ei vielä juostu suurista palkintorahoista. Työttömyysaste on suuri, joten juoksuun panostaminen on varteenotettava vaihtoehto.

Suotuisissa ilmasto-olosuhteissa kalenjeilla on ollut riittävästi ravintoa, mikä sekään ei ole itsestään selvää Afrikassa. Karjankasvattajina kalenjit saavat moniin muihin kolmannen maailman asukkaisiin nähden hyvin proteiinia ruokavaliostaan.

Rift Valley CCSuuri osa Kenian kalenjeista asuu vehreän Rift Valleyn alueella. Kuva: ninara/Creative Commons

Olosuhteista puheenollen, kalenjien asuttama Kenian länsiosa on suotuisaa juoksuharjoittelulle paitsi korkeudeltaan myös maastoltaan ja ilmastoltaan. Päivät ovat lämpimiä, yöt viileitä, ilmankosteus matala. Maisemassa kumpuilee vihreitä kukkuloita. Esimerkiksi masai-heimo puolestaan paimentaa karjaansa tasaisilla lakeuksilla.

Yhteiskunnalliselta tilanteeltaan Kenia on ollut naapurimaita rauhallisempi. Kalenjeja asuu myös Ugandassa, Sudanissa ja Tansaniassa. Nämä maat ovat Keniaa köyhempiä ja niiden alueilla on ollut paljon heimojen välisiä konflikteja ja sotia, mitkä ovat eräs syy näiden maiden vähäiseen juoksijamäärään. Ugandalainen maratonin olympiavoittaja Stephen Kiprotich on kalenji.

Stephen KiprotichKimGudmanDECAStephen Kiprotichin kotimaasta Ugandasta tulee vaikeiden olosuhteiden vuoksi vain vähän juoksijoita. Kuva: Kim Gudman/DECA Text&Bild

Juoksijan jalat ja kivunsietokyky

Vastausta kalenjien verrattomiin juoksutuloksiin on etsitty geneettistä perimää tutkimalla. Teoksen The Sports Gene kirjoittaja David Epsteinin mukaan jotkut tutkijat eivät suostuneet kertomaan tutkimusten tuloksista, koska etnisiä ja rodullisia eroja koskevat kysymykset ovat tulenarkoja ja he pelkäsivät menettävänsä työnsä. Jotkut tiedemiehet suostuivat kuitenkin puhumaan kalenjien juoksun kannalta ihanteellisesta ruumiinrakenteesta.

Kalenjeilla on pitkä ja hoikat jalat. Arvokisoihin osallistuvat pääsevät harjoittelemalla lähelle keskenään hyvin samanlaisia ominaisuuksia, jolloin pienet tekijät ratkaisevat ja tilastollisesti olisi Epsteinin mukaan mahdollista ennustaa jalkoja mittaamalla, kuka tulee pärjäämään.

Myös kalenjien psyykkiset ominaisuudet on nostettu esille keskustelussa kalenjijuoksijoiden kovuudesta. Hyvä esimerkki on ensimmäisen kalenji-olympiavoittajan Kipchego Keinon tarina. Hän voitti vuoden 1968 olympialaisissa kultaa 1500 metrillä, vaikka hänellä oli vain muutama päivä aiemmin diagnosoitu sappirakon tulehdus, joka on hyvin äärimmäisen kivulias tila.

Kalenjimiehet joutuvat kasvattamaan kivunsietokykyään nuorena. 14—15-vuotiaana he osallistuvat ympärileikkausriittiin. Edeltäviin rituaaleihin liittyy kalenjille tärkeitä arvoja rohkeutta, kestävyyttä, päättäväisyyttä ja itsehillintää testaavia kokeita. Kivuliaassa ympärileikkausoperaatiossa ei saa päästää ääntäkään. Se on siirtymä lapsuudesta aikuisuuteen. Asenteet perinnettä kohtaan ovat muuttumassa ja monet leikkauttavat lapsensa sairaalassa kivuttomasti.

Kenialaisten menestyksestä on kirjoitettu useita kirjoja, mutta yksiselitteistä syytä kalenjien juoksumenestykselle ei ole löydetty. Useampi kirjoittaja on päätynyt tulokseen, että kalenjien elämäntapa, yhteiskunnalliset olosuhteet, ravinto ja muut tekijät ovat kaikki yhdessä erinomainen yhdistelmä juoksijoiden kehittymiselle.

Juoksukulttuurin juurruttua alueelle yksi huipulle nousua helpottava tekijä on idoleiden löytyminen omasta maasta, runsas harjoitusseura kaikentasoisille ja siitä saatava hyöty yhä kovempaa juoksemisessa.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026