Päävalmentajan mukaan Ruotsilla on varaa kadottaa junioritähtiä.

 Kestävyysurheilu.fi jututti suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Tainia syyskuussa suunnistuksen SM-pitkillä. Haastattelun ensimmäisessä osassa päävalmentaja eritteli niitä syitä, jotka hidastavat menestyjien muuttumista aikuisten menestyjiksi. Haastattelun toisessa osassa mietitään, mitä opittavaa suomalaisilla olisi ulkomailta.

Suomessa on puhuttu jo kauan menestyneiden junioriurheilijoiden takkuavasta tiestä kohti aikuisten huippua. Naapurimaassamme Ruotsissa juniorit ovat nousseet maajoukkueisiin ja MM-kisoihin yhden tai kahden aikuisvuoden jälkeen. Nuorten MM-kilpailuissa ruotsalaisten kanssa tasaväkisesti taistelleet suomalaiset ovat jossakin muualla kuin Suomi-paidassa. Juha Taini haluaa tässäkin ilmiössä nostaa esiin tärkeän seikan, joka usein saattaa unohtua.

-Ruotsissa juniorityön taso on valtava, siis huomattavasti laajempi kuin Suomessa. Ei siellä edes huomata mihin yksittäiset junioritähdtn putoavat, kun aina on joku muu joka nousee huipulle, Taini sanoo.

Kadonneet tähdet

Tainin mukaan Ruotsilla on varaa kadottaa tähtiä. Ja tämä on totta. Mikael Kristenssonin (3 MM-mitalia, joista yksi kultainen), Patrik Karlssonin (nuorten MM-hopeaa 2006) tai Jenny Lönnkvistin (7 nuorten MM-mitalia, joista neljä maailmanmestaruutta) katoamisia ei kukaan huomaa, jos framilla ovat Fredrik Johansson, Gustav Bergman, Tove Alexandersson tai Italian MM-kisoissa maajoukkueeseen asti noussut Martin Regborn. Ruotsi pärjää siis massalla.
Tainin mukaan Suomella on silti opittavaa Ruotsilta, etenkin suunnistuslukioiden toiminnasta tai yleisestä urheiluseuratoiminnasta.

-Ruotsissa on toki urheilulukiojärjestelmä, joissa jokaisessa on päätoiminen valmentaja ja joissakin kolme. Seurakulttuurikin on elävämpi kuin Suomessa. Urheilijat saavat aika hyvän saaton kohti huippua, Taini jatkaa.

Sama talo, sama sapluuna

Ruotsin lisäksi Taini haluaa kääntää katseita muihinkin suunnistusmaihin.

-Miten Tanska tai Sveitsi on onnistunut tässä junioreiden siirtämisessä aikuisiin näin hyvin? Heidän järjestelmiään meidän pitää katsoa, miten he onnistuvat nostamaan urheilijoitaan huipulle, vaikka lahjakkaiden urheilijoiden massa on paljon pienempi, valmentaja huomauttaa.

Tainin mukaan Tanskan suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Lars Lindstrøm oli viime vuoden suunnistusvalmennusseminaarissa kertomassa, miten asiat tehdään vähämetsäisessä kuningaskunnassa, jossa suunnistus jää pyörän ja jalkapallon alle. Oppia tuli, mutta kaikkea ei voi suoraan kopioida.

-Heidän on toki mahdollista keskittyä tiettyihin huippuihin, koska siellä materiaalia on niin vähän. On alusta lähtien selvää ketkä ne tulevat huiput ovat. Meillä taas massaa on niin paljon enemmän, ettei me voida kohdistaa sitä joihinkin yksilöihin juniori-iässä, Taini tarkentaa.

Tainin kertoo, että tästä syystä Suomi soutaa samanlaisella veneellä kuin Ruotsi. Ero länsinaapureihin tosin on se, että Ruotsissa massa on vielä laajempi, joten siellä on väkisinkin joku, joka nousee aina huipulle.

Päävalmentajan mielestä suurin ero suomalaisen ja muiden suunnistusmaiden harjoituskulttuurien välillä on se, että tuhansien järvien maassa jokaisella urheilijalla on oma sapluuna. Muissa maissa yksilöt tekevät keskenään samoja treenejä.

-Tanskassa käytännössä koko maajoukkue asuu samassa talossa ja vetää kaikki treenit. Yksittäisten harjoitusten välillä saattaa sitten olla pieniä painotuseroja, jos toinen panostaa MM-sprinttiin ja toinen keskimatkalle, Taini tietää.

Ruotsissa niin ikään mennään yhteisharjoittelun merkeissä sekä urheilulukioissa, että seuran harjoituksissa. Kaikki vetävät saman intervallitreenin samana iltana. Ruotsin tasapäistävä systeemi tuli esiin jo keskiviikon O-ringen-artikkelissa, jossa liitto pyrkii saamaan kaikille rastiviikon järjestäjäseuroille saman tuoton tapahtuman suuruudesta riippumatta.

Suomessa jokaisella on oma tapansa ja harjoittelurutiinit sekä määrät vaihtelevat suuresti. Olosuhteet ja kulttuuri ovat tietenkin hyvin erilaisia eri maiden välillä, eikä toimintatapoja voi kopioida suoraan. Siitä huolimatta Taini painottaa, että oppia kannattaa ilman muuta hakea sieltä missä menestytään.

Kiitosta pohjoiseen

Pienissä suunnistusmaissa yksilöt nousevat huipulle pelkästään järjestelmän kautta. Suomen kaltaisissa isommissa maissa myös seurat tai jopa yksittäiset perheet voivat toimia ensimmäisenä ponnahduslautana kohti huippua. Juha Taini onkin ilahtuneena seurannut esimerkiksi Ounasvaaran Hiihtoseuran junioreiden, etunenässä Anna Haatajan ja Olli Ojanahon menestyksekästä taivalta.

-Kaikki urheilijat eivät tule järjestelmän kautta. Tottakai Ounasvaaran junioritkin ovat olleet maajoukkueleireillä ja on Rovaniemelläkin oma akatemiansa urheilulukioineen. Mutta kyllähän rovaniemeläisnuorten nousu on pitkälti ollut heidän seuransa omaa innovatiivisuutta, Taini kehuu.