Joni Mäen harjoituskausi etenee toivotusti – testituloksetkin kertovat kehityksestä

Joni Mäen viime kauteen mahtui maailmancupin palkintokorokepaikka parisprintissä, SM-kulta sprintissä ja sairasteluja. Nyt uusi harjoituskausi etenee hyvällä mallilla.

Joni Mäen viime kauteen mahtui maailmancupin palkintokorokepaikka parisprintissä, SM-kulta sprintissä ja sairasteluja. Nyt uusi harjoituskausi etenee hyvällä mallilla.

Harjoituskauden aluksi hän keskittyi muun muassa voimaharjoitteluun, joka on sittemmin näkynyt toivotusti:

– Kesäkuun testeissä toukokuun aikana tehty voimaharjoittelu oli jo siirtynyt aika hyvin (testi)tuloksiin. Tilanne vaikutti ihan hyvältä. Touko-, kesä- ja heinäkuussa olen hyvin saanut ”mätettyä” tunteja, ja kaiken kaikkiaan olen hyvässä vaiheessa tällä hetkellä, Mäki kertoo. 

Mäki viihtyi heinäkuussa 10 päivää Pyhäjärven Pohdin porukalla leirillä Ylläksellä. Leiri oli onnistunut.

– Oli pidempiä lenkkejä, muutama teho ja parisprintin tapainen harjoitus, jossa haettiin nopeutta. Lihaskestävyyttä tasurilla ylämäkeen. Laidasta laitaan, Mäki kertoo leirin harjoittelusta.

Hän on saanut harjoituskaudella olla toistaiseksi täysin terveenä. Viime kauden toistuvat sairastelut olivat monen tekijän summa.

– Oli huonoa tuuria, mutta oli myös sitä, että malttamattomana lähti ehkä turhan aikaisin, kun kisaviikonloppuja tuli. Olisi ollut hyvä antaa kropan palautua täysin normaaliin tilaan.

Minkälaisia asioita muuten kaudesta nousi?

– Hyviä asioita saimme tehtyä harjoituskaudella. Tulokset olivat normaalimatkan puolella heikommanoloisia mitä olin itse ajatellut, mutta tuli kuormitettua välillä turhan paljon harjoituskaudella, mikä vähän heijastui talveen. Saimme kuitenkin sprinttiominaisuuksia kehitettyä eteenpäin ja tuli parisprinttipodium. Marras- ja joulukuulle tuli hyviä kisoja. Vaikka välillä joutui harjoituskaudella käsijarrua käyttämään, ei se mönkään mennyt, Mäki sanoi.

Tällä harjoituskaudella Mäki tekee harjoituksia myös parisprinttiä ajatellen, lisäksi ajatuksissa on rakentaa kapasiteettia ja lihaskestävyyttä normaalimatkoilla pärjäämistä ajatellen.

– MM-kisoissa on kovat maastot. Siellä täytyy kuokka olla mahdollisimman taloudellista ja eteenpäin vievää. Se on ollut yksi teema. Matolla olen jonkun verran rullilla hiihtänyt ylämäkeen, ja on yritetty katsoa tekniikkaa kuntoon.

Maajoukkueleireiltä Mäki odottaa kovia viikkoja.

– Otetaan ryhmäharjoittelusta kaikki irti. Täytyy olla tarkkana, että menee leirille hyvin palautuneena. Silloin saa leiristä hyvin irti. Toivottavasti lokakuussa pääsee jäätikölle treenaamaan, mutta saa nähdä mitä tapahtuu.

Ensi viikon rullahiihdon SM-kilpailuista Mäki odottaa ”suuntaa antavaa katsausta kropan tilasta”.

– Viime vuonna meni niin penkin alle, että se oli ensimmäinen signaali siitä, että täytyy oikeasti keventää. Se oli herätyksen paikka. Uskon, että nyt en siinä tilassa ole.

Valmentaja Juho Halonen kokee talven jääneen ”tynkäversioksi”, kun sairastelut sotkivat joulun jälkeen ja korona söi loput kisat. Myös Halosen mukaan kaudessa oli myös paljon hyvää, niin kilpailuonnistumisten muodossa kuin muuten.

– Talvella oli liian kiirettä kisoihin, mikä aiheutti ongelmaa. Koen, että Joni on ollut loka-, joulu- ja maaliskuussa hyvässä kunnossa viime kaudella. Elokuun seutuvilla tuli harjoituksellista virhettä, kun Joni meni Davosissa maajoukkueleirillä liian väsyneeksi, eivätkä korjausliikkeet sen jälkeen olleet täysin toimivia. Pari viikkoa oli siinä aika vaikeaa, mutta syyskuun puolivälistä eteenpäin loppusyksy oli hyvää ja ehjää tekemistä, Halonen sanoo.

Heinäkuun puolivälissä tilanne on tänä vuonna kovin erilainen kuin normaalisti. Siinä missä normaalisti tuntuu, että harjoituskausi on vasta äskettäin käynnistynyt, ovat Mäki ja Halonen nyt tehneet jo neljä kuukautta töitä Oberstdorfin MM-kisoja kohti.

– Maaliskuun puolivälistä pääsimme harjoittelut aloittamaan. Tilanne on hyvä tällä hetkellä. Kesäkuussa testitulokset olivat hyvät, tuli hyviä parannuksia. Voima ja keskivartalon vahvistaminen olivat keväällä tavoitteita, ja tasatyöntö oli lajitesteissä parantunut tosi hyvin. Se on ollut tälle kaudelle yksi tavoite, että tasatyöntöä pitää pystyä pertsan sprinttiä varten vahvistettua. Keskikesällä on paljon työstetty kuokkaa, ja siinä on saatu paljon onnistuneita harjoituksia, Halonen sanoo.

Halonen odottaa mielenkiinnolla sprintin lisäksi myös normaalimatkojen kilpailuja ja kehitystä siellä.

– Maltetaan syksyllä pitää harjoitusvauhdit sopivina ja päästään terveenä sekä ehjänä talveen. Viime vuonna talvi oli niin repaleinen, ettei normaalimatkojen kilpailuja tullut kovin monta hiihdettyä. Nyt testitulokset ovat toissa kaudesta menneet kestävyyspuolellakin hyvin eteenpäin, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin pystytään myös sillä puolella nousemaan.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026