Johan Olsson teki tinkimättömällä työllä itsestään erinomaisen molempien hiihtotapojen taitajan, joka ihastutti hiihtokansaa soolohiihdollaan Val di Fiemmen 50 kilometrillä. Ruotsalainen on vuosien varrella löytänyt oman tapansa harjoitella ja suhtautua hiihtoon, mikä on ollut avain menestykseen. Hevoskuuri tapasi ystävällisen ruotsalaisen Toblachissa.

Olssonilla on takanaan erilainen kesä. Hän on säilynyt terveenä ja pystynyt treenaamaan paljon. Hän kertoo innoissaan, kuinka tunteja on kertynyt 100 per kuukausi.

– Tämä on ehkä viimeinen kauteni huipulla. Jollain tapaa haluan nähdä, missä rajani ovat, Olsson sanoo.

Olssonin kesäharjoittelu on koostunut pitkälti määräharjoittelusta.

– Uskon, että jokaisella osa-alueella on aikansa. Kesällä on satsannut määrään, enkä ole tehnyt paljon tehoharjoituksia. Tavoitteenani on ollut rakentaa vankka pohja syksyn kovia tehoharjoituksia varten.

Olssonin suoritus 50 kilometrillä oli monelle hiihdon ystävälle viime kauden sykähdyttävin hetki. Olssonille MM-kisat olivat menestyksekkäät, sillä yhden mestaruuden lisäksi hän saavutti 15 kilometrillä ja viestissä hopeaa. Kisoista ja niihin valmistautumisesta hän on pystynyt ammentamaan paljon olympiatalvea varten.

– Yksi tärkeimmistä asioista minulle oli, että voitin MM-kisoja edeltäneen maailmancupin Davosissa, jossa kilpailtiin suunnilleen samalla korkeudella kuin Sotshissa. Minulla oli ennen tuota Ruotsin joukkueesta vähiten päiviä korkealla, joten odotin kilpailun sujuvan huonommin. Se onnistuikin oikein hyvin. MM-kilpailut puolestaan saivat minut uskomaan itseeni enemmän.

Kyky hiihtää harjoituksissa yksinäänkin äärirajoilla

Davosin voiton lisäksi hopea 15 kilometrillä vankisti uskoa, jota kyllä tarvittiin 50 kilometrillä. Olsson karkasi pääjoukosta jo 12 kilometrin kohdalla ja piti asemansa loppuun asti.

– Olen tottunut harjoittelemaan paljon yksin ja olemaan äärirajoillani. Kisan aikana minulla oli hetkittäin epäilyksiä, mutta patistin silloinkin itseäni uskomaan, että pystyn siihen. Keskityin ajattelemaan etenemistä enkä niinkään tulosta. Minulla ei ollut mitään hävittävää, sillä halusin kullan, en hopeaa, Olsson kertaa tyynen rauhallisena noin puolen vuoden takaisia tapahtumia.

Monet urheilijat saavat itsestään kovissa harjoituksissakin enemmän irti harjoitellessaan ryhmässä, mutta Olsson näkee yksin harjoittelussa paljon hyvää.

– Silloin pystyy paremmin keskittymään yksityiskohtiin. Leirit ovat tietysti myös tärkeitä, sillä jos olen ryhmässä tehtävissä kovissa harjoituksissa minuutin jäljessä, olen selvästi tehnyt jotain väärin omassa harjoittelussani. On tärkeää nähdä tilanne säännöllisesti.

Olssonista, 33, kehittyi päälle kolmikymppisenä hiihtäjä, joka pystyy voittamaan molemmilla hiihtotavoilla. Tie siihen ei ole ollut helppo.

– Kaksi vuotta sitten jätin videoanalyysit ja muut sellaiset ja aloin luottaa tunteeseeni hiihtämisen taloudellisuudesta. Olin väsynyt ajattelemaan yksityiskohtia, jotka eivät tuntuneet omiltani. Lopetin tekemästä niin kuin muut ja löysin oman tapani. Katsoin muita hiihtäjiä, joiden hiihtäminen näytti taloudelliselta ja sulavalta. Imin heistä inspiraatiota löytääkseni oman rytmini, Olsson kertaa prosessia, josta moni hiihtäjä voi ottaa oppia.

Johan Olsson rullahiihtoharjoituksessa Toblachin maisemissa. Kuva: Heidi LehikoinenToivoo hiihtonsa inspiroivan muita

Olympiakultaan tähdätessään Olsson jättää Tour de Skin väliin. Hän kokee sen olevan liian lähellä olympialaisia, mutta syitä on muitakin.

– Tour de Skillä sairastumisriskini on suuri, ja sitä riskiä en halua ottaa. Kiertue ei myöskään oikein sovi minulle, kun sprinttejä ja sprinttibonuksia on niin paljon.

Olssonin esitys 50 kilometrillä hullaannutti hiihtoväen kansallisuudesta riippumatta. Suvereeni soolohiihto oli jotain, mitä tylsiksi kyttäilyiksi käyneille yhteislähtökilpailuille oli jo pitkään toivottu. Sympaattinen ruotsalainen oli iloinen kilpakumppaneidensa kehuista.

– Toivon, että muut inspiroituivat esityksestäni yhteislähtökilpailuja ajatellen.

Toblachissa Olsson haki maastoista haastetta kropalleen, jotta kunnon kehittyminen jatkuisi. Onko erilaista valmistautua kauteen, joka saattaa olla viimeisesi tällä tasolla?

– On se henkisesti tavallaan helpompaa. Nyt tunnelin päässä näkyy valoa. Toisaalta, en tiedä, onko tämä viimeinen kauteni. Se on varmaa, että kauden jälkeen pidän pitkän tauon ja mietin, jaksanko vielä kovaa harjoittelua. Tätä työtä täytyy tehdä sataprosenttisesti.

– Heidi Lehikoinen