Nuoruusvuosien syömishäiriöstään eri kanavissa avoimesti kertonut Jessica Diggins haluaa levittää tietoa syömishäiriöstä ja toivoo, että jokaisella urheilijalla olisi joku, jolle puhua tuntemuksistaan. Teema on merkittävässä roolissa myös hänen Brave Enough -kirjassaan, jonka tekemiseen syömishäiriöistä tietoisuuden levittäminen oli motivaationa.

Diggins kertoo Kestävyysurheilu.fi:n haastattelussa, että palaute kirjasta on ollut todella koskettavaa. Se lämmittää hiihtäjää, jolle syömishäiriön käsitteleminen oli kirjassakin tärkeää monella tavalla. Hän uskoo sen auttavan sekä niitä, jotka eivät ole kokeneet syömishäiriötä kuin niitä, jotka sen kanssa kamppailevat. 

– Jos ei ole koskaan ollut syömishäiriötä, on avuksi tietää, mitä syömishäiriöstä kärsivät ihminen ajattelee. Silloin vaikkapa joukkuekaverin, ystävän tai perheenjäsenen syömishäiriön ymmärtäminen ja auttaminen voi olla helpompaa. Toisaalta, jos sinulla on syömishäiriö, voi siitä lukiessaan ymmärtää, että tärkeää on pyytää apua eikä sitä pidä hävetä. Saamani palaute on ollut todella koskettavaa, Diggins sanoo.

Teema on Digginsille tärkeä, mutta omakohtainen avautuminen aiheesta ei ollut helppoa.

– Oli pelottavaa kirjoittaa siitä. Sitä oli vaikea kirjoittaa ja sitä on joskus vaikea lukeakin. Vaikeitakin keskusteluja kuitenkin tarvitaan. Aluksi ajattelin, että jos kerron asioista avoimesti, katsovatko ihmiset minua eri lailla. Tai ajattelevatko he minusta eri lailla, jos kerron vaikeista ajoistani. Mutta huomasin, että mitä enemmän asioista puhun, sitä helpommaksi se käy.

Jessie Diggins ja Kikkan Randall olympiavoittajina Pyeongchangissa. Kuva: NordicFocus

Missä sitten menee raja, milloin ruokavaliosta huolehtiminen alkaa lipsua syömishäiriön suuntaan ja tilanteeseen pitäisi puuttua? Digginsin mielestä tilanne ei ole yksiselitteinen.

– Urheilussa sitä on joskus vaikea sanoa. On niin helppoa sanoa, että tekee sen urheilun takia. Itselläni on hyvä tilanne siinä mielessä, että työskentelen sekä ravitsemusasiantuntijan että urheilupsykologin kanssa. Pystyn puhumaan ammattilaisten kanssa paineista ja tunteista rehellisesti, hän pohtii.

Kun Digginsiltä kysyy, kuinka yleisiä syömishäiriöt hänen mielestään ovat maastohiihdossa, hän korostaa ensin, ettei todellakaan ole asiantuntija mutta antaa mielipiteensä.

– Mutta mitä olen asiantuntijoiden kanssa puhunut, syömishäiriöt ovat kyllä yleisiä urheilussa. Kestävyysurheilussa on painetta tietynlaisen vartalotyypin suuntaan, urheilussa myös useampi seuraa kroppaasi kuin vaikkapa toimistotyössä. Maastohiihto houkuttaa sitkeitä ja todella kovaan työntekoon taipuvaisia ihmisiä, jotka yrittävät kovasti. Sellaisilla kaikessa täydellisyyteen taipuvilla ihmisillä voi olla vähän enemmän riskiä. Se kannattaa tiedostaa, hän pohtii.

Kirjan kirjoittaminen oli Digginsille projekti, jonka hän halusi viime vuonna tehdä ja joka antoi paljon.

– Nyt minulla on enemmän aikaa päiväuniin, Diggins naurahtaa muutoksesta viime vuoteen.

Nyt hän on työstänyt verkkopohjaista kirjakerhoa (https://hiitide.com/crew/braveenough) kirjansa teemojen ympäriltä, koska haluaa auttaa erityisesti nuoria naisia kasvattamaan itseluottamustaan matkalla kohti tavoitteitaan. Aihe on hänelle tärkeä, kuten muutkin projektit, joihin hän urheilun ohella on tänäkin vuonna aikaansa antanut. 

– Koska olen sellainen kuin olen, menen mukaan juttuihin. Nyt minulla on ollut tekemistä Protect Our Winters -ohjelman tiimoilta ja syömishäiriötietoisuutta lisäävän Emily Programin tiimoilta. Teen paljon asioita, mutta on kiva, että on vapaata enemmän. Covid-19 -tilanteen hopeareunus on, että olen pystynyt viettämään enemmän aikaa kihlattuni kanssa. Se on ollut erityistä ja ihmeellistä. 

Muuten Digginsin kevät on sujunut olosuhteisiin nähden hyvin. Strattonissa, Vermontissa hän on päässyt harjoittelemaan, mutta yleisesti hän tiedostaa, ettei tilanne ympäri maailmaa ole tasa-arvoinen.

– Tänä vuonna näyttää siltä, etten ehkä pääse lumille ennen marraskuuta. Olen ollut hyvin onnekas monella tapaa, koska pääsen suoraan oveltani rullahiihtämään ja juoksulenkille. Harjoittelumahdollisuuteni ovat erittäin hyvät. Silti meidän on tiedostettava, että tulevasta talvesta tulee vähän erilainen ja maailmancupissa kilpailevilla on ollut erilaiset mahdollisuudet harjoitella. Meidän tulee olla myötätuntoisia toisiamme kohtaan.

Jessie Diggins nähdään usein glitterit poskissa. Kuva: NordicFocus

Digginsin kevätharjoittelu on siis päällisin puolin sujunut mukavasti, mutta jotain puuttuu:

– Kaipaan todella paljon joukkuekavereitani! Normaalisti olisimme keväällä Bendissä, Oregonissa lumilla. Se on hieno kokoontuminen, koska siellä on ollut myös nuorempia urheilijoita. Kaipaan heidän näkemistään, koska leirillä meillä on ollut mahdollisuus jakaa tietoamme ja nähdä heidän kehittyvän. Kun itse olin 19-vuotias, hyödyin itse vastaavasta. Harmi, ettemme pääse nyt kokoontumaan, sillä se on meille kokeneille urheilijoille mahdollisuus antaa takaisin.

Digginsin harjoittelukuulumisista ja suunnitelmista juttua lähipäivinä haastattelun osassa 2.

-Heidi Lehikoinen

Julkaistu alunperin 12.6.2020