Jelena Välbe kuvailee maansa kärkihiihtäjien kesäkuntoa tyydyttäväksi – uuden Skandinavian maailmancup-kiertueen hyvät ja huonot puolet arvioitava tarkkaan keväällä
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja on kehottanut urheilijoita maltilliseen sosiaalisen median käyttöön, mutta julkaisee itse valtavan määrän kuvia Instagramissa.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja on kehottanut urheilijoita maltilliseen sosiaalisen median käyttöön, mutta julkaisee itse valtavan määrän kuvia Instagramissa.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja ja takavuosien maastohiihdon kolminkertainen olympiavoittaja sekä 14-kertainen maailmanmestari Jelena Välbe on antanut haastattelun Nevasport-julkaisulle, jossa hän kertoo ajatuksia tulevasta hiihtokaudesta.
Välbe kuvailee maan johtavien hiihtäjien, Aleksandr Bolshunovin, Sergei Ustjugovin, Julia Belorukovan ja Natalia Neprjajevan harjoituskauden kuntoa ”tyydyttäväksi”.
– Kesämestaruuskilpailuissa syyskuussa saadaan selkeämpi kuva, mutta tällä hetkellä kaikki harjoittelevat suunnitelmien mukaan, Välbe kertoi.
Natalia Neprjajeva oli itänaapureiden menestynein naishiihtäjä viime kaudella. MM-kisoissa hän otti kaksi mitalia Tour de Skillä hän sijoittui toiseksi Ingvild Flugstad Östbergin takana. Venäjällä epäillään, voiko hän pärjätä ensi talven Tour de Skillä yhtä hyvin, mikäli kaikki maailman huippunaiset osallistuvat kiertueelle arvokisavapaana vuonna.
– Ei tehdä ennusteita. Sanon vain, että Natalia pystyy taistelemaan hyvin ollakseen maailman parhaiden hiihtäjien joukossa, Välbe vakuuttaa.
Tuleva hiihtokausi sisältää jälleen uutuuksia. Kauden lopuksi hiihdetään muun muassa sekaviesti ja lisäksi Ruotsissa ja Norjassa kilpaillaan uusi viikon mittainen hiihtokiertue, joka kantaa nimeä Ski Tour 2020. Hiihtopresidentin mukaan sekaviesti sopii venäläisille hyvin ja Venäjä aikoo asettaa viestiin parhaat mahdolliset urheilijat.
– Arvokisoista vapaa kausi sisältää aina kokeiluja. Toivon, että tämän uuden kiertueen kaikki hyvät ja huonot puolet arvioidaan ja FIS tekee sen jatkosta järkevän päätöksen. On vielä turhan aikaista puhua asiasta.
Samasta syystä myös urheilijoiden ja valmentajien toimintatapoihin tehdään muutoksia, sillä välivuosi on hyvä mahdollisuus kokeilla jotain uutta.
Venäjän ampumahiihdossa on kesän aikana vellonut konflikti. Urheilijat eivät suostu allekirjoittamaan urheilijasopimusta Venäjän ampumahiihtoliiton kanssa, sillä urheilijoiden mielestä sopimusehdot ovat epäreiluja. Riidassa on kyse siitä, minkälaisia henkilökohtaisia yhteistyökumppaneita urheilijat saavat aseisiinsa ja maajoukkueasuihinsa myydä. Muun muassa kolminkertainen MM-mitalisti Alexander Loginov on kieltäytynyt tekemästä sopimusta.
Välben mukaan samanlaisia ongelmia ei esiinny maastohiihdon puolella. Syy on yksinkertainen:
– Meillä ei ole vielä sopimuksia urheilijoiden kanssa.
Välbe on aiemmin suhtautunut kriittisesti urheilijoiden sosiaalisen median käyttöön, mutta vajaa puolitoista vuotta sitten hän perusti Instagram tilin. Julkaisuja tilille on tullut kohta neljättäsataa eli keskimäärin uusi kuva on ilmestynyt noin joka toinen päivä. Kuvissa Välbe esittelee oman maansa hiihtourheilijoita, matkojaan, lapsiaan, viinapulloja, kalareissuja ja vanhoja mitaleitaan.
– Olen Instagramissa kontrolloidakseni suosikkiurheilijoitamme. Enkä ole koskaan kieltänyt kokonaan käyttämästä sosiaalista mediaa. Olen vain sanonut, että sitä pitäisi käyttää kohtuudella, Välbe perusteli.
-Juho-Veikko Hytönen





