Jasmin Kansikas tähtää tänä vuonna SM-kärkeen
Jasmin Kansikas voitti viime kesänä EM-kultaa alle 23-vuotiaiden maastopyöräilyn maratonmatkalla, vasta 19-vuotiaana. Syksyllä hänet valittiin Vuoden pyöräilijäksi.
Jasmin Kansikas voitti viime kesänä EM-kultaa alle 23-vuotiaiden maastopyöräilyn maratonmatkalla, vasta 19-vuotiaana. Syksyllä hänet valittiin Vuoden pyöräilijäksi.
-Henkilökohtaisesti EM-voitto oli minulle tärkeä. Vuoden pyöräilijäksi valituksi tuleminen oli myös suuri kunnia. Uran kannalta Euroopan mestaruus ei ole ainakaan vielä ollut avuksi, vielä on kuitenkin paljon töitä tehtävänä, Kansikas sanoo viitaten esimerkiksi uusien sponsoreiden löytämiseen.
Tänä kesänä Kansikkaan päätavoitteet ovat SM-kisoissa, niin maantiellä kuin maastossa. Alunperin maantieltä pyöräilyn aloittanut Kansikas on nyt mieltynyt maastokisoihin.
-Maastopyöräily tuntuu nyt enemmän omalta jutulta, joten tavoitteet ovat enemmän sen puolella, mutta olisi hienoa saada menestystä sekä maastossa että maantiepyöräilyssä, hän kertoo.
Talven olosuhteet suosivat pyöräilijöitä ja Kansikas harjoittelikin lähinnä kotimaassa. Ennen joulua hän leireili kaksi viikkoa ja helmikuussa viikon verran Etelä-Espanjassa.
-Talven harjoittelukausi sujui ongelmitta. Pysyin suurimmaksi osaksi terveenä, vain pari pientä flunssaa pakotti lepäämään muutaman päivän, Kansikas iloitsee.
Harjoitustunteja hänelle kertyy vuodessa noin 600-650. Vahvuutenaan Kansikas pitää kestävyyttä, kun taas nopeudessa ja vauhtikestävyydessä olisi kehitettävää.
-Tänä keväänä olen keskittynyt nopeuden ja voiman kehittämiseen, joten ne ovat olleet tärkeimmässä roolissa. Valmentajani laatii minulle viikottaisen ohjelman ja ohjaa muutaman nopeus- ja voimatreenin, Kansikas kertoo.
Kunnianhimoa ja motivaatiota riittää joka osa-alueelle:
-Teknistä ajoani tahtoisin kehittää ja haluaisin olla myös henkisesti vahvempi ja varmempi.
Selkävamma haittasi kisakauden alkua
Hyvän harjoituskauden jälkeen kisakausi lähti Kansikkaalla käyntiin hieman nihkeästi. Toukokuun alussa, kaksi päivää ennen ensimmäistä maastokilpailua hän loukkasi selkänsä ja joutui keskeyttämään avauskilpailussa.
Seuraavana viikonloppuna Kansikas ajoi FUJI-Peloton GP:ssä maantiellä kuudenneksi. Selkä ei kuitenkaan vielä tuntunut hyvältä.
-Harjoittelukuviotkin kärsivät hieman, mutta nyt pari viikkoa onnettomuuden jälkeen ei tunnu enää kipuja, Kansikas kertoo. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna hän pääsi avaamaan maastokauden Ruotsissa Borlängessä, missä ajettiin kolme etappia. Jasmin Kansikas oli yhteistuloksissa kahdeksas, mutta kroppa ei Kansikkaan mukaan tuntunut olevan vielä aivan vireessä.
TeamMedilaserissa kohti huippua
Jasmin Kansikas pyöräilee TeamMedilaserissa. Suomen ensimmäisessä yksityisrahoitteisessa kansainvälisen tason maastopyöräilytallissa on hyvä ponnistaa kohti huippua.
-On hienoa olla osa Team Medilaseria, huippua ja motivoitunutta porukkaa! Joukkueelta saa tukea ja kannustusta kisoissa, Kansikas kehuu viime vuonne perustettua tiimiä. Kovin paljon tallin 20 nuorta pyöräilijää eivät ehdi harjoitella yhdessä, mutta esimerkiksi Espanjan leiri oli tallin järjestämä.
Kansikkaan kauden päätavoitteet ovat SM-kisoissa, mutta myös oman tiimin järjestämät C2-kategorian kisat Valkeakoskella ovat yksi kauden kohokohta.
– Niihin haluan osallistua hyvin harjoitelleena ja levänneenä!
Pidemmällä aikavälillä Kansikas haaveilee olympialaisista ja MM-kilpailuista. 20-vuotias lupaus antoi vielä lukijoille kaksi esimerkkiä harjoitusviikoistaan, toisen peruskuntokaudelta ja toisen kilpailuun valmistavalta jaksolta.
6.-12. tammikuuta
Ma: a. voimatreeni 1h
i. pyöräily 2h
Ti: a. juoksu 1,5 h
i. tehotreeni wattbikellä 1h
Ke: toiminnallinen lihaskunto ja tehotreeni 1,5 h
To: voimatreeni 1h
Pe: pyöräily 2h + juoksu 30min
La: a. pyöräily 2h
i. juoksu 1h
Su: lepo
14.-20. huhtikuuta
Ma: lepo
Ti: voimatreeni 1h
Ke: a. toiminnallinen intervallitreeni 1h
i. pyöräily 1,5 h
To: lepo
Pe: pyöräily 2h
La: a. voimaharjoittelu 45 min
i. pyöräily 2h
Su: pyöräily 4h
-Outi Ojanen





