Japanin naiset veivät 2000 ja 2004 kaksi peräkkäistä olympiakultaa maratonilla, kun Naoko Takahashi and Mizuki Noguchi voittivat Sydneyssä ja Ateenassa. Yhdeksän vuoden mitalittomuus katkesi Moskovan MM-kilpailuissa, kun Kayoko Fukushi oli naisten kilpailussa kolmas Edna Kiplagatin ja Valeria Straneon jälkeen. Joukkuetoveri Ryoko Kizaki eteni nousujohteisesti ja ehti maaliin neljäntenä.

Pronssimitalisti Fukushi arvioi muuten lopettavansa saatuaan vihdoin arvometallia kaulaan:

-Ehkä muutan mieltäni jossain vaiheessa, mutta olen saanut tarpeeksi. En jatka tätä enää.

Miesten puolella japanilainen on yltänyt MM-maratoneilla kahdeksan parhaan joukkoon kahdeksan kertaa peräkkäin. Moskovassa paras japanilainen oli Kentaro Nakamoto, joka sijoittui viidenneksi ajalla 2:10:50. Afrikan kestävyysihmeet kiihdyttelivät kärjessä, Nakamoto tuli takana omaa tasaista vauhtiaan ja jaksoi loppuun asti tullen maaliin minuutin maailmanmestari Stephen Kiprotichin jälkeen. Kolme seuraavaa japanilaista olivat sijoilla 14., 17. ja 18.

Japanin menestynein ja legendaarisin maratoonari Toshihiko Seko oli vaikuttunut Nakamoton juoksusta ja siitä kuinka hän oli kehittynyt edellisten MM-kisojen kokemusten kautta. Nakamoton ennätys oli Japanin edustajista heikoin, ja samassa yhteydessä Seko muistuttikin, ettei kilpailussa ratkaisevaa ole oma ennätys, vaan kilpailutaidot. Haastattelussa tuli kuitenkin tiukkaa palautetta:

-Japanilaisten on edelleen kehitettävä aikojaan. 2:08:00 ei riitä kansainvälisessä kilpailussa. Emme voi tyytyä vähempään kuin 2:06:00. Jos ennätyksesi on liian kaukana takana, et voi koskaan saada sitä mielenrauhaa, jota kilpailussa tarvitaan. Tunnet vain roikkuvasi mukana, ja hitaassakin kisassa kuten Moskova oli, jäät juoksemaan liian kauas kärjestä. Putoaminen 15:10 vitosten vauhdista ei ole yksinkertaisesti hyväksyttävää. Toivon maratoonareidemme saavan talvikisoissa mahdollisimman paljon kokemusta, jotta he voivat nostaa osakkeitaan ja alkaa taistella tosissaan maailman kärkeä vastaan.

Sekon näkemykseen mukaan muilla japanilaisilla ei tämän vuoden kilpailussa ollut mahdollisuuksia kahdeksan parhaan joukkoon. Japanilaisten ennakkosuosikki Yuki Kawauchi pelkäsi ennakkoon kuumuutta.

-Tuollaisia luokituksia ei voi tehdä itselleen ennen kilpailuja. Jos ajattelet olevasi jossain heikko, olet jo henkisesti menettänyt pelin. Olipa kesä tai talvi, maraton on silti sama.

Vanhoja huippuja

Tiukkaa kritiikkiä esittänyt Seko (s. 1956) on itse ehkä kaikkein legendaarisin japanilainen maratoonari. Hänen uransa on syytä kerrata hieman muita tarkemmin.

Seko aloitti mailerina ja menestyi jo lukioikäisenä, mutta valmentaja ohjasi hänet myöhemmin maratonille. Muutaman maraton-kokeilun jälkeen Seko voitti 1978 Fukuokan maratonin, joka on yksi arvostetuimmista kilpailuista. Hän paransi ennätystään viisi minuuttia aikaan 2:10:21.

Vuonna 1980 Seko oli elämänsä kunnossa ja tähtäsi voittoon Moskovan olympiamaratonilla. Japani päätti kuitenkin boikotoida kisoja ja jättää osallistumatta, mikä oli luonnollisesti valtava pettymys Sekolle, sekä Sohin kaksosveljeksille, jotka kaikki olivat juuri juosseet Fukuokan maratonilla 2:10. (Seko löi veljekset loppukirikamppailussa.) Seuraavan talven Fukuokan maratonilla Seko otti revanssin Moskovan olympialaiset voittaneesta Cierpinskistä ja vei samalla nimiinsä kolmannen Fukuokan maratonin peräkkäin.

Seuraavana olympiavuonna 1984 Seko oli palannut polvivamman ja kahden vuoden kilpailutauon jälkeen kilpailuihin ja alitti ennen olympialaisia kahdesti 2:09, jota 1980-luvulla pidettiin hirmuisena aikana. Liian kova harjoittelu kaatoi kuitenkin olympiamitalihaaveet ja tuloksena oli 14. sija. Lepojakson jälkeen Seko kuntoutui vuodeksi 1986 huippukuntoon ja juoksi ennätyksensä 2:08:27. Tähtäin oli koko ajan seuraavissa olympialaisissa, mutta jalkavammat haittasivat jälleen matkaa. Viimeisessä mahdollisessa näyttökilpailussa hän kuitenkin lunasti paikkansa joukkueessa. Vammakierteen jälkeen Seko ehti maaliin yhdeksäntenä. Seko lopetti uransa olympiavuoteen ja siirtyi valmennustehtäviin S&B Foods-yhtiössä, jonka juoksutiimissä hän oli kilpaillut koko uransa. Sekon valmennuksessa oli mm. Edmontonin MM-kisojen 9. Takayuki Nishida.

Sekon kanssa samaan aikaan, käytännössä aseenkantajien roolissa, heti kannoilla, kilpailivat Sohin identtiset kaksosveljekset Takeshi ja Shigeru (s. 1953). 20-vuotiaana he juoksivat kumpikin ensimmäisen maratoninsa aikaan 2:17. Shigeru oli mukana jo Montrealin olympialaisissa 23-vuotiaana. Sekon tavoin he olivat Moskovan olympialaisten aikaan huippukunnossa ja löivät olympiavoittajan seuraavalla Fukuokan maratonilla. Legendaksi he ovat jääneet myös 125 kilometrin harjoituspäivästään Uuden-Seelannin leirillä (vauhti 4min/km). Los Angelesin olympialaissa Takeshi Soh sijoittui neljänneksi. Molempien huippu-ura loppui seuraavana vuonna, mutta menestys jatkui valmennuspuolella. 1980-luvun alun taso Japanissa oli niin kova, että Kunimitsu Iton 2:09:35 vuonna 1984 ei riittänyt olympiajoukkueeseen pääsyyn.

Koichi Morishita toi kauan odotetun olympiamitalin Barcelonasta 1992, mitalin väri oli hopea. Japanin aiemmat mitalit olivat Berliinistä 1936, kun Sohn Kee-chung voitti ja Nam Sung-yong (korealainen, mutta juoksi Japanin joukkueessa, koska Japani oli miehitänyt Korean) oli kolmas, Kokichi Tsuburayan pronssi vuoden 1964 Tokion kotikisoista ja Kenji Kimiharan hopea 1968 Mexicosta. Viimeisin Japanin miesten arvokisamitali on Tsuyoshi Ogatan MM-pronssi vuodelta 2005.

Morishita kuului Sohin veljesten valmennusrinkiin. Hänen ensimmäinen maratoninsa oli huikea esitys: aika 2:08:53 24-vuotiaana Bebbu-Oitan kilpailussa. Seuraavana vuonna hän juoksi Tokiossa 2:10:19 ja Barcelonassa siis olympia-hopealle ajalla 2:13:45. Olympiataistelu loppunousuineen oli niin karu kamppailu, että kärkikaksikko joutui kilpailuin jälkeen tiputukseen. Morishita kärsi seuraavina vuosina jalkavammoista, yritti muutaman kerran paluuta, mutta ei juossut enää koskaan maratonia.

MM-kisoissa miesten maailmanmestaruuden on voittanut Hiromi Taniguchi vuonna 1991. Nobuyuki Sato ja Tsuyoshi Ogata ovat saavuttaneet pronssia (1999 ja 2005). Mitalimääriä paremmin Japanin tasoa kuvaa se, kuinka vaikeaa arvokisajoukkueisiin pääsy on, sillä kovia aikoja takovia maratoonareita on paljon.

Naisilla kaksi olympiakultaa

Naisten olympiamaratonia on juostu vasta vuodesta 1984, mutta sinä aikana Japanin naiset ovat keränneet kaksi kultaa, hopean ja pronssin. Yuko Akimori oli toinen Barcelonassa 1992 ja kolmas Atlantassa. Sitten japanilaiset voittivat kahdesti peräkkäin: ensin Naoko Takahashi Sydneyssä ja sitten Mizuki Noguchi Ateenassa. MM-maratonilta Japanin naisilla on mestaruuksia niin ikään kaksi ja mitaleja yhteensä 11.

Naoko Takahashin (s. 1972) kerrotaan harjoitelleen olympiavoiton jälkeen jopa 70 kilometrin päiviä ja 400 kilometrin viikkoja. Nuorena hän harjoitteli vielä vähän, ja liittyi valmennustiimiin vasta yliopisto-opintojensa jälkeen. Muutaman kovan vuoden jälkeen hän juoksi soolojuoksuna kosteassa helteessä 2:21 vuonna 1998. Jalkavammat haittasivat valmistautumista olympialaisiin, mutta Takahashi oli taitava kilpailutaktikko ja taisteli olympiavoittoon. Kaksi vuotta myöhemmin hän teki silloisen maailmanennätyksen ja rikkoi ensimmäisenä naisena 2:20 rajan.

Vielä Takahashin ennätystä kovempaa paineli kolme vuotta myöhemmin samaisessa Berliinissä Mizuki Noguchi (s. 1978), joka juoksi 2:19:12. Tällä hetkellä se on kaikkien aikojen kuudenneksi kovin aika ja Aasian ennätys. Noguchi voitti MM-puolimaratonilla hopeaa jo 21-vuotiaana. Pariisin MM-maratonilla 2003 hän jäi hopealle, mutta Ateenan olympiakisoissa Noguchi noudatti Takahashinkin käyttämää käsikirjoitusta, karkasi jo reilun puolivälin jälkeen ja taisteli maaliin voittajana. Takahashin kunto ei tuona vuonna riittänyt joukkueeseen. Molemmat olympiavoittajat joutuivat menestyksen jälkeen valtavaan mediapyöritykseen maratonsankareita rakastavassa Japanissa. Noguchi oli mukana vielä tämän vuoden MM-maratonilla, joka kuitenkin päättyi hänen osaltaan keskeytykseen.

Harjoittelu on raakaa määrää

Japanilaisten harjoittelu perustuu suuriin määriin. Ainakin leireillä harjoituksia on kolme päivässä, myös ”lepopäivänä”. 30 kilometrin kisan jälkeenkin tehdään tunnin lenkki illalla. Jotkut huippujuoksijat harjoittelevat 60 km päivässä ja 1200 km kuukaudessa. Harjoituksissa juostaan usein tasaisen tappaavaa tahtia, vitosen väliajat eivät vaihtele lenkeillä montaakaan sekuntia.

-Se, miksi japanilaisten huippujen vaihtuvuus on niin suurta, johtuu siitä, että armottoman harjoittelun takia juoksijoiden urat jäävät siellä usein perin lyhyiksi. Äärimmäisen kovaa harjoittelua ei yleensä kestetä montaa vuotta. Koska tulijoita maratonin suuresta harrastajamäärästä johtuen kuitenkin riittää (Japanissa kaikki kestävyysjuoksijat haluavat maratoonareiksi) totaalinen harjoitussysteemi on mahdollinen, kirjoittaa Tuomas Zacheus raasto.com-sivustolla.

Näin mennään joukkueissa. Nykyään aivan kaikki eivät ole samaa mieltä valtavien määrien tuomista eduista. Esimerkiksi 31-vuotias Arata Fujiwara, joka oli Lontoon olympiamaratonilla yksi mitalikandidaatti (mutta tuli maaliin sijalla 45), ei kuuluu tiimiin, vaan harjoittelee yksin ja on itse oma valmentajansa. Aiemmin Fujiwara kuului joukkueeseen, mutta kyllästyi juoksemaan suuressa porukassa ja halusi tehdä päätöksiä itsenäisesti. Hän vähensi kilometrimääriä ja lisäsi nopeusharjoituksia.

-Olen ollut alusta asti kestävä. Tunsin, että harjoittamalla nopeuttani, voin menestyä maratonilla. Tavallisila juoksijoilla se on toisinpäin. Heillä on raakaa nopeutta, mutta kestävyyttä on rakennettava, Fujiwara arvioi.

Henkisen kestävyyden kasvattaminen on osa harjoittelua. Toshihiko Sekoa valmentanut Kiyoshi Nakamura valmensi monia muitakin juoksijoita S&B Foods-yhtiön joukkueessa 1970-80-luvulla. Hän alisti juoksijat askeettiseen kuriin, jossa kaikki keskittyi juoksemiseen. Tyttöystäviä tai yhdellä tuopilla käymistä ei todellakaan sallittu. Juoksun ohessa Nakamura opetti juoksijoilleen buddhalaisuutta ja muiden filosofien ja uskontojen henkisiä oppeja, sekä luonnon kunnioittamista. Juoksijoiden oli opittava kontrolloimaan jokaista ajatustaan ja tunnettaan. Henkisen puolen harjoittaminen oli hänen ohjelmassaan yhtä tärkeää kuin fyysisen.

Tuomas Zacheus on koonnut joitakin japanilaisten leiriohjelmia osoitteeseen raasto.com. Samasta linkistä löytyy monien entisten huippumaratoonareiden esittelyjä. Zacheus on myös kirjoittanut aiheesta kirjan Nousevan auringon maratoonarit.

-Outi Ojanen

Lähteet
http://japanrunningnews.blogspot.fi/
http://raasto.com
http://www.nytimes.com/2012/08/11/sports/olympics/arata-fujiwara-gives-japan-a-hopeful-in-mens-olympic-marathon.html?_r=1&
http://www.letsrun.com/japan.shtml