Janne Salmen arvio suunnistuksen MM-kisoista: Norja ja Tove Alexandersson rohmuavat mitaleja, Suomi tavoittelee 1-2 mitalia, Sveitsillä vaikeaa

Takavuosien kirkkaimpiin suomalaissuunnistajiin kuulunut Janne Salmi on toiminut aktiiviuransa jälkeen monenlaisissa valmennus- ja asiantuntijatehtävissä suunnistuksen puolella. Salmi valmentaa myös Miika Kirmulaa, joka on kuluvan kauden aikana ollut Suomen paras miessuunnistaja.

Takavuosien kirkkaimpiin suomalaissuunnistajiin kuulunut Janne Salmi on toiminut aktiiviuransa jälkeen monenlaisissa valmennus- ja asiantuntijatehtävissä suunnistuksen puolella. Salmi valmentaa myös Miika Kirmulaa, joka on kuluvan kauden aikana ollut Suomen paras miessuunnistaja.

 

Kestävyysurheilu.fi kyseli Salmelta Kirmulan harjoittelusta ja mahdollisuuksista Östfoldissa, mutta myös näkemystä siihen, mitkä maat ensi viikolla pärjäävät.

Salmi arvelee, että sinivalkoiset suunnistajat tavoittelevat korkeintaan 1-2 mitalia Norjasta.

– Henkilökohtaisella puolella mitalikandidaatteja ei ole muita kuin Marika Teini. Tosin odotan kyllä kokeneelta naiskvartetilta hyviä sijoituksia, hän avaa.

Salmen laskujen mukaan Suomen joukkueessa miesten keski-ikä on lähes 10 vuotta nuorempi kuin naisten vastaava, joten miesten parhaat vuodet lienevät vielä edessäpäin. Jos Teini ottaa yhden mitalin niin toinen voisi tulla viestissä. Molemmilla joukkueilla on mahdollisuuksia.

– Viestit ovat aina mielenkiintoisia. Yhtäältä kokenut naisjoukkue on vahva, toisaalta nuoret miehet ovat nälkäisiä. Molemmat joukkueet ovat onnistuessaan korkealla. Miesten joukkueessa on harmi, ettei Olli (Ojanaho) ole ollut nyt keväällä niin hyvässä kunnossa kuin odotettiin. Se on kyllä menetys.

LundanesOlavWOCLong2018TouhoOlav Lundanes suunnistaa kotikisoissaan. Kuva: SSL/Touho Häkkinen

Jos Suomi taistelee 1-2 mitalista, tarkoittaa se muiden mitalien matkaamista muihin maihin. Melkoinen määrä jäänee järjestäjämaahan. Salmi pitää ihmeenä, mikäli Norja ei ole mitalitaulukon kärkisijoilla.

Tätä Salmi perustelee sillä, että norjalaisilla on edessään todelliset kotikisat.

– Norjan syömähampaat asuvat Haldenissa ja Fredrikstadissa, missä kisat myös käydään, hän viittaa muun muassa Magne Dähliin, Olav Lundanesiin ja Kamilla Olausseniin.

– Siltä pohjalta, jos ajatellaan, että Vuokatin kisat 2013 olivat meidän suomalaisten kotikisat, niin nehän olivat pirun kaukana kaikkien asuinpaikasta. Tampereen kisat 2001 olivat todelliset kotikisat, hän muistuttaa.

Salmen mukaan Ruotsi saa mitaleja Tove Alexanderssonin avulla. Myös Venäjän Natalia Gemperle on mitalikandidaatti. Sen sijaan viime vuosien kestomenestyjä Sveitsi on Salmen mukaan haastavassa tilanteessa.

– Judith Wyder on lopettanut ja miehilläkin on ollut kesän aikana vaikeuksia. Sveitsi ei välttämättä ole kahmimassa mitaleita näistä kisoista.

-Juho-Veikko Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026