Jaama Run juostiin Kontiolahden poluilla

Kontiolahden Urheiljoiden Santra Säde ja Liperin Hiihtoseuran Luukas Mäkelä veivät nimiinsä Kontiolahdella juostun Jaama Run -polkujuoksutapahtuman.

Kontiolahden Urheiljoiden Santra Säde ja Liperin Hiihtoseuran Luukas Mäkelä veivät nimiinsä Kontiolahdella juostun Jaama Run -polkujuoksutapahtuman.

Erinomaisissa olosuhteissa juostun Jaama Runin suurimman, 12 km sarjan voittoon naisissa juoksi järjestävän seuran Kontiolahden Urheilijoiden Santra Säde. Toiseksi sijoittui Imatran Urheilijoiden Heidi Horttanainen ja kolmanneksi Kontiolahden Urheilijoiden Aino Veijalainen. 

─ Tänään sain hyvän nousujohteisen juoksun, että pystyi pitämään sellaista hyvää vauhtia koko ajan ja kiristämään loppuun. Vähän säästelin nousuihin, että olisi siellä paukkuja, että ei hapottaisi niin kovasti. Harmillisesti yksi kirittäjä siinä edessä keskeytti – se oli hyvä tähtäin alkumatkan, mutta sitten ei hirveästi näkynyt porukkaa niin piti vain pitää omaa vauhtia yllä, kertoi sarjan reilun minuutin erolla voittanut Säde järjestäjien tiedotteessa.

Liperin Hiihtoseuralle miesten voitto

Miesten 12 km sarjassa voiton vei Liperin Hiihtoseuran Luukas Mäkelä. Hän alitti ainoana juoksijana 50 minuutin rajan ja kellotti voittoajaksi 48:40. Toinen oli Kontiolahden Urheilijoiden Markus Myyry ja kolmas M15-sarjassa juossut Liperin Taimen Eemeli Hirvonen.

Maastohiihdossa nuorten SM-mitaleja ensi kaudella tavoitteleva Mäkelä oli aloittanut samalla viikolla maksimivoimatreenit, mikä tuntui jaloissa.

─Reisi ei ollut mitenkään herkimmillään, mutta aamulenkillä kun kävi aukomassa paikkoja ja otti hyvät alkuvedot, niin kyllä se siitä sitten lähti, Mäkelä sanoi.

Ilahduttavasti lapsia liikkumassa

Miesten 24 km sarjassa voittoon juoksi M50-ikäluokassa juokseva Ari Kinnunen. Toinen oli Jarkko Laukkanen ja kolmas Liperin Taimen Markus Häikiö. Naisten voittokolmikon muodostivat Sari Mäkinen, Virva Nyyssönen ja Leppävirran Virin Salla Riikonen.

Naisten 5 km sarjassa paikalliset nimet valtasivat kärkisijat, kun Sanna Hämäläinen ja Sara Naukkarinen toivat kaksoisvoiton Kontiolahden Urheilijoille ennen Joensuun Katajan Kaija Pyöriäistä. Miesten sarjassa Jaama Runin kestomenestyjä, Sulkaman Kipinän Esko Lintunen vei voiton ennen Joona Jormanaista ja Kontiolahden Urheilijoiden Markku Jeskasta.

Tapahtumaa yhdessä Kontiolahden kunnan kanssa järjestäneen Kontiolahden Urheilijat ry:n ja Kontiolahti Outdoorin Kimmo Turunen oli tyytyväinen päivään, mutta erityisesti lasten runsaaseen määrään. Nuorimmille lapsille järjestettyyn Mini Jaama -sarjaan osallistui 26 lasta.

─Olemme kehittämässä tapahtumaa siihen suuntaan, että juoksun lisäksi on muutakin tekemistä, myös lapsiperheille. Päivän parhaita uutisia oli, kuinka paljon vanhemmat toivat lapsia juoksemaan ja liikkumaan pomppulinnoissa sekä muissa toimintapisteissä, Turunen sanoi.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026