Joensuun Katajassa hiihtoinnostus on noussut viime vuosina uudelleen ja nuorisotoiminta on aktiivista. Hiihto-Katajan puheenjohtaja Ilari Nissinen on omalla tarmokkaalla toiminnallaan vaikuttanut suuresti siihen, että juniorimäärät ovat kasvaneet viime vuosina ilahduttavasti.

Katajassa oli miesten ja naisten edustusjoukkueet 2000-luvun alussa. Sitten kävi niin kuin usein käy: osa lopetti, osa vaihtoi maisemaa. 

– Siinä oli sellainen murros menossa. Oli pakko keksiä jotain. Meitä oli siinä kolme junioria noin kuusi vuotta sitten. Aloin vähän valmentelemaan, innostuin enemmän ja otin sitten puheenjohtajan paikankin, kun siihen ei oikein halukkaita silloin löytynyt. Se on vienyt mukanaan, nyt 24-vuotias Nissinen kertoo.

Nyt toiminnassa mukana on lähes 80 alle 15-vuotiaita junioria. Toiminnan kehittyminen on mahdollistanut Nissiselle sen, että hän saa valmentaa työkseen. Miten tämä kaikki on ollut mahdollista?

– Rekrytointi on ollut kovaa. Olemme yrittäneet innostaa lapsia ja nuoria hiihdon pariin. Itsestään he harvoin tämän lajin pariin eksyvät. Olemme etsimällä etsineet, käyneet kouluissa. On löytynyt yksittäisiä hiihtäjiä, joiden kavereita on tullut myös kokeilemaan ja jäänyt koukkuun lajiin.

Nissinen on kaikissa valmennusryhmissä tällä hetkellä päävastuussa, mutta saa toki apujoukkoja seuran muista hiihtäjistä.

– Kun aloitimme, haaveeni oli, että pystyisi joka päivä jotain ryhmää valmentamaan. Siitä se pikkuhiljaa sitten lähti. Oli yksi tosi kova nousu kolme vuotta sitten, tosi paljon tuli harrastajia. Silloin aloin huomata, että porukkaa alkaa tulla mukavasti ja saa työllistettyä itseään valmennuksen kautta.

Millä tavalla toimintaan mukaan tulleita sitten kehitetään, millaisella ajatuksella harjoitustoimintaa pyöritetään?

– Meillä on ollut muutama vuosi sitten oma näkemys siihen niin, että harjoitellaan tosi paljon ryhmässä. Se on nyt varmaan yleistynyt paljon muuallakin. Veikkaan, että aika harva olisi tuossa tilanteessa, jos ryhmäharjoituksia ei olisi. He ovat ryhmään tykästyneet, ja ryhmä potkii kaikkia eteenpäin.

Katajan 12–15-vuotiaiden ryhmät harjoittelevat neljä kertaa viikossa ohjatusti. Muilla ryhmillä yhteisiä ohjattuja harjoituksia on 2–3 kertaa viikossa. Poikkeuksena aivan pienimmät, jotka kokoontuvat kerran viikossa.

– Meillä on viisivuotiaillekin oma ryhmä.

Seuranäkökulmasta Nissinen näkee tärkeimpänä, että seuran ryhmä ja valmentaja antavat tuen harjoitteluun.

– Ettei jää missään vaiheessa yksin harrastuksen kanssa. Kun tulee vaikeita hetkiä, luotto löytyy ryhmästä ja valmentajasta. Kynnys jättäytyä pois on silloin paljon isompi kuin jos joutuisi yksin tekemään samoja juttuja.

Viidessä vuodessa on saatu aikaan paljon, mutta entäpä seuraava viisivuotinen, mitä se Katajalle tuo?

– Se kertoo aika paljon. Emme ole vielä päässeet menestymään vanhemmissa sarjoissa, mutta seuraavat viisi vuotta varmasti näyttävät, mihin tämä tulee johtamaan. Uskomme kovasti siihen, että tämä kantaa hedelmää.

Joensuussa on selvästi tehty asioita oikein. Kun Nissiseltä kysyy vinkkejä muille seuroille harrastajien houkuttelemiseksi, hän nostaa ensimmäisenä esiin innostuneen valmentajan.

– Sellainen valmentaja, joka pystyy heittäytymään. Hauskuuden ja ilon kautta porukkaa mukaan, harkkoihin pitää keksiä myös muuta kuin hiihtoa. Itsestään he eivät lajiin tule, heidät pitää löytää.

Minkälainen palaute ilahduttaa eniten?

– Kun tulee positiivista palautetta ja tulee kavereita harkkoihin, se kertoo, että jotain on tehty oikein. Kun ryhmä kehittyy keskimäärin eteenpäin, se auttaa valmentajaakin jaksamaan.

Kisameininkiä!

Hiihtoseuran tilanne on Joensuussa hyvä myös yhteistyökumppaneiden suuntaan.

– Täällä on yrityksiä, jotka haluavat olla mukana urheilussa. Vaikka meillä aikuisten menestys on mitä on, yritykset haluavat olla tukemassa ennen kaikkea juniorihommaa. Veikkaan, ettei meillä juuri enempää olisi tukijoita, vaikka olisi miten kova viestijoukkue naisissa tai miehissä. Moni haluaa olla tukemassa matalan kynnyksen toimintaa. Olemme tosi kiitollisia siitä.

Hän iloitsee myös Kontiolahden Urheilijoiden ja Liperin Hiihtoseuran hyvästä toiminnasta, sillä keskinäinen kilpailu kehittää kaikkia. Hiihdon harrastajien määrän kasvu hymyilyttää Nissistä, sillä kuusi vuotta sitten heitä oli kolme.

– Nyt meitä on 50 samoilla leireillä. Joku on vähän muuttunut. Ensimmäisenä vuotena harrastajamäärä nousi kymmeneen, sitten noin kolmeenkymmeneen. Nyt juniorimäärän suhteen menemme kovasti kohti sataa. Teemme tosi paljon porukalla hommia, Nissinen kiittelee myös vanhempien panosta seuratoimintaan sekä yhteishenkeä.

-Heidi Lehikoinen