Ingrid Kristiansen juoksi talviviikoilla vain pari lenkkiä ulkona

Yhdeksänkertainen juoksun arvokisamitalisti ja kolmea maailmanennätystä samalla kertaa pitänyt Ingrid Kristiansen piti maastohiihtoa erinomaisena harjoitteluna juoksijalle.

Yhdeksänkertainen juoksun arvokisamitalisti ja kolmea maailmanennätystä samalla kertaa pitänyt Ingrid Kristiansen piti maastohiihtoa erinomaisena harjoitteluna juoksijalle.

Juoksumatto oli hänelle tärkeä harjoituslaite ympäri vuoden.

Kristiansenin saavutuksiin voit tutustua tarkemmin keskiviikon plussajutussa.

Kristiansen harjoitteli talvisin paljon hiihtäen ja juoksumatolla. Kotisivuillaan hän kertoo tavalliseen talviviikkoon kuuluneen 4—5 hiihtolenkkiä ja 7—9 juoksuharjoitusta, joista 4—6 juoksumatolla. Ulkona Kristiansen juoksi talvisin siis vain pari kolme lenkkiä viikossa. Hiihtokaudella juoksukilometrejä kertyi tavallisesti noin 150.

Kristiansen asui (ja asuu edelleen) Holmenkollenin rinteellä ja harjoitteli siellä mäkisessä maastossa. Kristiansen viihtyi hyvin kotona. Hän teki kisamatkat lyhyinä pyrähdyksinä Oslosta Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin ja palasi heti kilpailun jälkeen kotiin. Etelän leireillä hän ei talvisin käynyt, koska hiihto oli tärkeä osa harjoittelua.

Rytmi löytyy matolta

Juoksumatto ei vielä 1980-luvun alussa ollut yhtä yleinen laite kuin nykyään, mutta Kristiansen ja hänen valmentajansa huomasivat, että harjoittelemalla matolla ratajuoksuun siirtyy hyvää rytmi. Niinpä Kristiansen käytti mattoa myös kesäisin. Se toimi myös hyvänä suorituskyvyn testimuotona, kun tietyt harjoitukset pysyivät standardeina. Matolla vauhtia on helppo kontrolloida ja maton vauhtia vastaan Kristiansen ”testasi” itseään lähes päivittäin vertailemalla syketietoja ja vauhteja.

Talvella hän teki kerran viikossa juoksumatolla nousujohteinen vauhtikestävyysharjoituksen. Hän aloitti lämmittelemällä kymmenen minuuttia (4:30 min/km). Sitten hän pisti maton pyörimään joka viides minuutti 10 s/km kovempaa vauhtia. ”Hyvinä päivinä pääsin 3:10 min/km -vauhtiin.” Tavallisinakin loppuvauhti oli 3:30 min/km.

Ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Kristiansen käyttää harjoitusta edelleen tätä harjoitusta. Ensi kesän tavoite on 10 km kilpailu 38—39 minuuttiin. Tällöin nousujohteisen mattoharjoituksen vauhti on harjoituksen lopuksi 4:25 min/km, lämmittelyn Kristiansen aloittaa vauhdilla 5:55 min/km.)

Kaksi kertaa viikossa ohjelmassa oli vauhtileikittely matolla. Muut harjoitukset olivat aerobisella alueella juoksua.

Kristiansen myöntää, että runsas matolla juokseminen vaatii kovaa motivaatiota ja sen täytyy tuntua mielekkäältä, että sitä jaksaa tehdä useamman kerran viikossa. Oslossa olisi toki ollut tarjolla sisärata, mutta Kristiansenin arvion mukaan loukkaantumisriski on siellä suurempi jyrkkien kaarteiden ja kovan alustan vuoksi.

Sisällä paikallaan juoksemisen jälkeen hän nautti suuresti hiihtolenkeistä raikkaassa ulkoilmassa.

Peruskunto tulee hiihtämällä

Ingrid Kristiansen oli kova hiihtäjä. Hän kuului 24-vuotiaaksi asti Norjan maajoukkueryhmään ennen kuin omistautui kokonaan juoksulle. Juoksijana hän harjoitteli edelleen talvisin paljon hiihtäen perinteistä.

Hän uskoo hiihtoharjoittelulla olleen merkittävä rooli kovien tulosten saavuttamisesta. Näin hän kirjoittaa hiihdon hyödyistä:

”Hiihto on hauska harjoitusmuoto, joka ei kuormita jalkoja tai aiheuta tärähdystä. Harjoittelu tapahtuu upeassa luonnossa ja raikkaassa ilmassa. Hengitys- ja verenkiertoelimistö on paremmin käytössä, sillä useampi lihasryhmä aktivoituu. Mikäli olosuhteet ulkona olivat toivottomat minulla oli myös muutama äärimmäinen viikko, jolloin treenasin pelkästään juoksumatolla. Tuolloin juoksin jopa 150 kilometriä viikossa vain matolla (täytyy olla erityisen motivoitunut kestääkseen sellaista).”

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026