Neljän osan plussajuttusarjassa pohditaan urheilemista ilman valmentajaa kehitystä tavoittelevan harrastajan ja huippu-urheilijan näkökulmista. Sarjan ensimmäisessä osassa perehdytään siihen, miten kuntourheilija voisi hyötyä valmentajasta, millainen tyyppi taas omaa kehityksen avaimet omillaankin.

 Suuri osa tavoitteellisista kuntourheilijoista liikkuu ilman valmentajan ohjausta, mutta toisaalta yhä useampi hakee neuvoja personal trainerilta kehittyäkseen urheiluharrastuksessaan. Kilpakuntoilija tai muuten kunnon kehitystä tavoitteleva harrastaja voi hyötyä valmentajasta samoin tavoin kuin huippu-urheilijakin.

Aloitteleva kuntoilija tarvitsee kehittyäkseen perustietoa fysiikan kehittämisestä, mutta useimmilla huipuillakin on henkilökohtainen valmentaja, vaikka huiput tietävät jo varsin tarkasti harjoitusten ohjelmoimisesta ja vaikutuksista. Valmentajasta onkin paljon muutakin apua kuin harjoitusohjelman suunnitteleminen.

Monella ei ole mahdollisuutta hankkia valmentajaa, joten on pärjättävä ilman. Kaikki huipullekaan tähtäävät eivät koskaan halua valmentajaa, mutta se vaatii urheilijalta tietynlaisia ominaisuuksia, kun kaikesta on vastattava itse.

Valmentaja motivaattorina

Monille urheilijoille valmentaja on voimakas motivaation lähde. Paitsi että valmentaja voi auttaa monin motivoitumisessa monin tavoin keskustelemalla, motivoi monia sekin, että tekemisistä raportoidaan jollekin, joka on kiinnostunut asiasta. Valmennussuhteessa pyrkimys kehitykseen on yhteistyötä, johon molemmat ovat sitoutuneet. Voi olla vaikeampi jättää huoltava jumppa väliin, kun toinenkin panostaa asiaan täysillä. Sama asia voi jossain tilanteessa kääntyä taakaksikin.

Aloitteleva kuntoilija voi saada paljon perustietoa harjoittelusta osallistumalla harjoitusryhmän toimintaan. Yhdessä tekeminen tai yhteinen tavoite kasvattavat monien motivaatiota. Ryhmän valmentaja voi tavallisesti tarvittaessa antaa henkilökohtaisempiakin neuvoja.

Urheilua ei kuitenkaan tehdä valmentajan vuoksi, eikä valmentaja voi olla ainoa motivaation lähde. Erityisesti vaikeina hetkinä motivoitumisessa valmentajasta voi kuitenkin olla apua. Vuonna 2004 New Yorkin maratonin voittanut eteläafrikkalainen Hendrick Ramaala tiivistää hyvin, miten vahva motivaatio ja innostus on oltava, jotta voi itse rakentaa tiensä huipulle:

– Ensinnäkin, rakastan juoksu-urheilua. Nautin ulos menemisestä ja piktästä matkasta, kilpailuihn matkustamisesta ja kilpailemisesta, muiden juoksun katselemisesta, urheilusta lukemisesta – rakastan olla osa urheilua. Silloin on helpompaa motivoida itseään. Kun pääsen juoksemaan isoihin kilpailuihin, motivoidun harjoittelemaan kovempaa, keskittymään: otan sen kunnia-asiana, kertoi nyt jo uransa lopettanut Ramaala. Huonoista suorituksista hän motivoitui harjoittelemaan paremmin, hyvien kisojen jälkeen hän halusi tehdä saman uudestaan, ehkä vieläkin kovemmalla tuloksella. Vielä 37-vuotiaana hän kertoi oppivansa muilta urheilijoilta koko ajan uutta:

– Opin edelleen uusia juttuja toisilta juoksijoilta ja virheistä, joita me kaikki teemme harjoittelussa ja kilpailuissa. Kuuntelen kehoani ja yritän ymmärtää, mitä se kertoo minulle. Tunnen, kun olen liian väsynyt harjoittelemaan tai en ole valmis kilpailemaan. Valmentaja ei voisi tuntea näitä minulle, Ramaala tiivistää hyvin ilman valmentajaa urheilemisen perusvaatimukset.

Ajanhallinta ja realistiset tavoitteet

Käytännöllisin asia, missä valmentaja voi auttaa, on realistisen harjoitussuunnitelman tekeminen. Yksin suunnitelmaa tekevän on oltava hyvin rehellinen realisti, jotta suunnitelma on myös toteutettavissa. Ensimmäisenä on hyvä pohtia, montako tuntia ja missä välissä on käytettävissä, ja sitten suunnitella, miten niistä saa eniten irti. Tarvitaan vain tervettä järkeä ja kalenteri. Kuulostaa helpolta… mutta aikataulun ja tuntemusten muuttuessa on uskallettava muuttaa myös suunnitelmaa tarvittaessa.

Innokkaalla, motivoituneella liikkujalla voi olla vaikeuksia olla ahnehtimatta suunnitteluvaiheessa tunteja paperille. Kaikkein motivoituneimmat eivät saattavat tarvita valmentajaa lähinnä jarruksi, kertomaan, että nyt on levättävä!

Internetsivut ja kuntoilua käsittelevät aikakauslehdet ovat pullollaan valmiita harjoitusohjelmia eritasoisille liikkujille. Koska harjoittelussa on otettava huomioon muukin elämä ja sopivan tasoisen, kehittävän ohjelman löytäminen ei ole helppoa, ei taulukko-ohjelman toteuttaminen tavallisesti onnistu tuosta vaan. Valmiita ohjelmia käyttävilläkin on oltava välineitä ongelmatilanteiden ratkaisemiseen, jos haluaa kehittyä. Käytännössä tämä tarkoittaa harjoittelun perusteiden hallitsemista. Tiedon voi oppia valmentajalta tai itse opiskelemalla kirjoista, lehdistä, kursseilta ja niin edelleen.

Henkinen tuki

Ilman valmentajaa on osattava arvioida itse, harjoitteleeko tarpeeksi kovaa vai liian hiljaa, liikaa vai liian vähän. Epävarmuus ja tasapainoilu sopivan määrän ja tehon välillä voi johtaa hyvin suunnitellusta ohjelmasta poikkeamiseen ja ”hermoratkaisuihin”. Vedänpä vielä kerran kiellon päälle mäen päälle… Valmentaja voi tuoda varmuutta tekemiseen, kun kaikki vastuu ei ole itsellä.

Omasta kehityksestä vastatessa on pystyttävä luottamaan omiin ratkaisuihin. Epävarmuus voi aiheuttaa henkistä stressiä ja hidastaa tai estää kehityksen. Ilman valmentajaa urheileminen ei tarkoita yksin urheilemista. Tukea voi saada ryhmäharjoituksista ja valmentajia voi konsultoida, vaikka ei olisi varsinaisessa henkilökohtaisessa valmennussuhteessa.

Kestävyyslajit eivät ole urheilumaailman teknisimmästä päästä, joten suoritustekniikan perusteiden oppimisen jälkeen valmentaja ei ole sen puolesta välttämätön. Jos on aina urheillut ilman valmentajaa ja löytää mahdollisuuden päästä valmennukseen, voi olla avartavaa ainakin kokeilla. Tai toisin päin!

– Outi Hytönen

Lähteet

http://eu.ironman.com/triathlon/news/articles/2015/01/can-you-go-the-self-coached-route.aspx#axzz3OIWyn8Mv