Minna Kaupilla on aina ollut ympärillään tukihenkilöitä ja keskustelukumppaneita, mutta perinteistä harjoitusohjelmia suunnittelevaa henkilökohtaista valmentajaa hänellä ei ole urallaan ollut. Kauppi on aina halunnut pitää ohjat omissa käsissään, vaikka vaikeina hetkinä asioita on päästävä käymään läpi jonkun kanssa.

– Silloin, kun asiat menevät täydellisesti, niin periaatteessa valmentajan rooli on vain myhäillä tyytyväisenä vieressä ja korkeintaan toppuutella, mutta sitten, kun alkaa tulle ongelmia, niin on hyvä olla joku, jonka kanssa voi pallotella asiaa, Kauppi sanoo.

– Itse koen, että monissa asioissa myös joku muu kuin valmentaja voi olla se henkilö, joka avaa silmiä tai antaa vaikka uusia vinkkejä. Muilta urheilijoitakin voi oppia paljon, muistuttaa Kauppi.

Mentoreita ja intuitio

Kaupin urheilu-ura alkoi oman isän ohjauksessa. Päiväohjelmaa ei ollut ja harjoittelu oli monipuolista.

– Harjoittelin itse asiassa melko pk-painotteisesti, sillä varsinkin hiihto- ja yleisurheilupiireissä isäni oli monesti nähnyt, kuinka monet lapsihuiput lopettivat jo kuudentoista vuoden iässä, vaikka silloinhan harjoittelu pitäisi vasta kestävyyslajeissa alkaa kunnolla, Kauppi muistelee. Harjoittelun lisääntyessä 16–18-vuotiaana Kauppi kiinnostui itsekin pohtimaan harjoitteluaan. Malleja löytyi leireiltä ja vanhemmilta sisaruksilta.

17-vuotiaana Kauppi alkoi seurustella 21-vuotiaana maailmanmestariksi suunnistaneen Pasi Ikosen kanssa. Harjoittelusta tuli monella tavalla samanlaista avopuolison kanssa, mutta virallisia harjoitusohjelmia Ikonen ei Kaupille tehnyt. Hän halusi päättää asioista itse.

Jo kokeneena arvokisakävijänä Kauppi kokeili myös henkilökohtaista valmentaa silloisen päävalmentajan Janne Salmen kehotuksesta.

– Vaadin silti, että sain pitää harjoitussuunnitelmat omissa käsissäni. Jari Roponen seurasi treenailujani ja toi uusia elementtejä sille kaudelle ja Jannekin touhuili aluksi mukana. Jostain syystä olin kuitenkin jo niin itseohjautuva, että vaikka sainkin hyviä ideoita mm. juoksutekniikatreeneinä tehtyyn voimaharjoitteluun, jota vieläkin harrastan jonkun verran, niin tahdoin kuitenkin jatkaa omillani, Kauppi muistelee yhteen kauten jäänyttä kokeilua. Hän arvioi olevansa ”itsenäisen itsepäinen”:

– Olen todella tarkka siitä, kuka saa koskea omaan rakkaaseen urheiluuni. Monesti olen myös huomannut tietynlaisten käskyttämisten tuovan minulle vastareaktioita vähän liiankin hanakasti, Kauppi miettii. Ohjattuna urheilusta saattaisi tulla Kaupille helposti vähemmän nautinnollista.

¬ Intuitio on erittäin tärkeä väline sekä kisasuorituksessa että harjoittelussa ja sitä intuitiota ei voi kukaan muu oikein ymmärtää kuin minä itse.

Perusteet kuntoon

Huhtikuun lopussa Kauppi päätti jättää maajoukkueen kymmenen päivän pituisen Ruotsin leirin väliin, koska tunsi itsensä väsyneeksi matkustamisesta ja runsaasta harjoittelusta, eikä juoksu kulkenut. Lopulta Kauppi kävi Ruotsissa vain kilpailemassa, kansainvälistä vauhtia kokeilemassa. Näin Kauppi kirjoitti päätöksestä blogissaan:

”Viime sunnuntaina, kun tulin seuraleiriltä Turusta kotiin, ajattelin jo ahdistuneena, että onko mun pakko tosiaan lähteä jo perjantaina taas reissuun. En tahdo. Noh, eihän mun ollut pakko. Ei leireille ole pakko mennä, vaikka se suotavaa onkin. Soitin koutseille, selitin asiani ja jäin kotiin lepäämään ja harjoittelemaan ainakin alkuleirin ajaksi. — Ehkä näin on siis hyvä, parempi ja paras. Intuitioni on niin äänekäs, että se vaatii etsimään ilolle kasvualustaa.”

Kauppi arvioi oman suoritustasonsa ollen parhaimmillaan silloin, kun hän on tehnyt asioita juuri niin kuin sydän sanoo. Viime vuodet apuna ja tukena on ollut entinen maajoukkuesuunnistaja Maria Rantala.

– Maria toimii enemmänkin sellaisena mentorina ja toppuuttelijana kuin perinteisenä valmentajana, mutta itse olen sitä mieltä, että näin kokeneen urheilijan suurin tarve onkin lähinnä sillä henkisellä puolella. Tärkeintä valmnetajassa on se, että hän tuntee minut tarpeeksi hyvin ja uskallan luottaa häneen kaikessa. Urheilijakin on kuitenkin ihminen, jolla on monia muitakin asioita elämässä, jotka vaikuttavat kokonaissuorituskykyyn, Kauppi muistuttaa.

Tukihenkilöt ja intuitio riittävät Kaupille valmentajiksi. Intuition seuraamiseksi, löytämiseksi ja ymmärtämiseksi on kuitenkin oltava kokemusta ja tietoa. Varsinkin nuorena, harjoittelua opeteltaessa on Kaupin mukaan tärkeää, että ympäriltä löytyy valmennustietämystä, vaikka sitten henkilökohtaista valmentajaa ei olisikaan.

– Nuorena pitää olla tehty hyvä perustyö, jotta harjoittelu nojaa varmalle pohjalle. Toisaalta täytyy olla luontaista itseluottamusta, ahkeruutta, rohkeutta ja uskoa omiin kykyihinsä. Kun itse valmentaa itseään, oppiii myös kehostaan ja toiminnastaan paljon. Samalla itseluottamus ja ymmärrys harjoittelusta kehittyy, eikä tarvitse olla riippuvainen kenenkään muun neuvoista. Sitä kautta voi tulla myös vahvemmaksi yksilönä. Toisaalta täytyy myös tajuta kysyä neuvoa silloin, kun on tarve. Välillä omalle tekemiselleen on sokea ja itsekin olen kompastellut pimeässä monestikin.

– Outi Hytönen