Ilkka Herola mielii jo mitalikamppailuun

Yhdistetyn hiihtäjät elävät parhaillaan jaksoa, jolloin mäkihypyn ja hiihdon harjoittelun yhdistäminen on monen mielestä haastavinta. Samalla niiden välisen balanssin löytäminen on myös tärkeämpää kuin harjoituskaudella tähän asti, sillä kilpailukausi on pian ovella. Lajin suomalaiseksi ykköstähdeksi noussut Ilkka Herola on luottavainen, että hänen perustasonsa on talvella jälleen pykälän parempi.

Yhdistetyn hiihtäjät elävät parhaillaan jaksoa, jolloin mäkihypyn ja hiihdon harjoittelun yhdistäminen on monen mielestä haastavinta. Samalla niiden välisen balanssin löytäminen on myös tärkeämpää kuin harjoituskaudella tähän asti, sillä kilpailukausi on pian ovella. Lajin suomalaiseksi ykköstähdeksi noussut Ilkka Herola on luottavainen, että hänen perustasonsa on talvella jälleen pykälän parempi.

Nuorena urheilijana Herola kehittyy lajinsa kestävyyspuolella vielä ”luonnostaan”. Hän on jo tähän asti ollut melko hyvä hiihtäjä. Työ on tuottanut tulosta, mikä on näkynyt mattotesteissäkin.

– Ala-alueet ovat jo aika hyvässä kunnossa. Rauhallista pitkää lenkkiä on tänä vuonna voitu tehdä jo vähän vähemmän. Yleisesti harjoitteluun on tullut määrän lisäksi lisää tehoja, hyppypuolella enemmän määrää, Herola pelkistää.

Ilkka Herolan elämässä tapahtui heinä–syyskuussa paljon: harjoittelun, leirien ja kesäkilpailuiden keskellä hän muutti kotoaan Siilinjärveltä omilleen Kuopioon sekä suoritti ylioppilaskirjoituksia. Kun kaiken haluaa hoitaa kunnolla, kuorma kasvaa välillä suureksi.

– Oli lähellä, ettei ylirasituksen puolelle mennyt. On ollut väsymystä ja stressiä, rikkonaisia viikkoja. Kunhan nyt perusrytmiin pääsisi taas kiinni, Herola tuumi syyskuussa maajoukkueen leirillä Vuokatissa ennen matematiikan kirjoituksia.

Hän halusi kuitenkin käydä esimerkiksi kansainvälisen kesä gp-kiertueen, sillä ne ovat tärkeitä harjoituksia ja hyvää tuntumaa kesäharjoittelun lomaan.

– Luottamusta sieltä reissulta sai, Herola toteaa sijat 6, 11, 14 ja 26 tuoneesta kiertueesta. Erityisesti hyppäämisestä jäi hyvä maku.

Nousuihin paljon vk-harjoituksia

Vuokatissa leiri painottui hiihtoharjoitteluun, mäkihyppy oli mukana ylläpitävänä. Vuokatin-leiriä edelsi mäkihypyn harjoitteluun painottunut jakso Lahdessa. Herola hyödyntää mielellään esimerkiksi Vuokatinvaaran nousua rullilla tai jalkaisin.

– Sen tyyppiset harjoitukset ovat aika yleisiä rullilla tai juosten, ne ovat vk-tasolla tehtynä myös toimineet minulla hyvin. Kestän tehdä niitä aika paljon ja tykkään tehdä. Pitkiä lenkkejä teen usein yhdistelmäharjoituksina.IlkkaHerolaII hlIlkka Herola rullahiihtoharjoituksessa Vuokatinvaaran nousussa. Kuva: Heidi Lehikoinen

Siinä missä esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen on sanonut tekevänsä rullahiihtäen mielellään tehoja perinteisellä, Herola pysyy päähiihtotavassaan.

– Perinteisellä teen huoltavia lenkkejä. Tehoja en ole tehnyt, koska aloitin perinteisen hiihdon ikään kuin uudelleen pari vuotta sitten.

Yhdistetyn maajoukkueessa on jo pitkään ollut hyvä meininki, kun nuoret urheilijat tekevät motivoituneina ja systemaattisesti töitä tullakseen mahdollisimman hyviksi. Herola on maajoukkueen ykköstähti, mutta hyötyy ryhmästä monella tavalla.

– Haastajia on koko ajan enemmän. Treeneissä saa hyvin kiriapua.

Valmentaja Antti Kuisma toteaa suojattinsa kehittyneen parissa vuodessa hiihtotekniikassa merkittävästi. Kehittynyt on myös mäkitekniikka sekä kokemuksen ja rutiinin tuomana taktinen kypsyys.
Valmentajalle urheilijan kokonaiskuormituksen hallinta on ollut myös melkoista tasapainoilua.

– Olemme käyttäneet kuormituksen seurantaa, seuranneet yösykkeiden keräämisen kautta palautumista ja kuormitusta. Toisaalta on myös niin, että kun stressitila menee pitkään, urheilija sokeutuu tilanteeseensa ja se alkaa tuntua normaalilta. Se on haastavaa valmentajallekin. Onneksi Ilkka on urheilija, joka pystyy kuitenkin itse analysoimaan tilannettaan, Kuisma sanoo.

Hän muistuttaa, että yhdistetyssä huipulle tähdättäessä harjoittelu on pääosin hyvin kuormittavaa, jolloin palautuminen ja kokonaiskuormituksen hallinta nousevat tärkeäksi asiaksi.

– Sitä taustaa vasten haluaisinkin puhua ylikuormituksen sijasta alipalautumisesta, hän täsmentää.

Maastohiihtäjien mukana Val Senalesiin

Lajien välinen yhteistyö on ollut Suomessakin puheen tasolla toiveissa ja tavoitteissa pitkään. Lokakuussa Herola tekee sitä käytännössä, kun hän lähti hiihtomaajoukkueen mukana hiihtämään korkealle Val Senalesiin. Ratkaisu on tarkoin harkittu. Yhdistetyn maajoukkueella ei ole taloudellista mahdollisuutta ulkomaan leiriin, ja Herola päätti valmentajien kanssa hakea vaihtelua esimerkiksi Vuokatin ensilumenladulle. Val Senales on vielä Herolallekin tuttua Ramsauta korkeammalla, mikä ei häntä huoleta.

– Korkealla treenaaminen on sopinut minulle aiemminkin. Kun perusharjoittelusta saan taas kiinni sitä ennen, siitä saadaan varmasti toimiva pätkä, Herola uskoo.

Mitä odotat itseltäsi tulevalla kaudella?

– Pitäisi parantaa edellisestä talvesta. Perustaso pitäisi saada hilattua sellaiseksi, että normipäivänä olisin kymmenen joukossa ja hyvänä päivänä kolmen joukossa, Herola sanoo niin maailmancupin ja kuin MM-kisojenkin osalta.

Samalla linjalla on myös Kuisma. Hän ei näe mitään syytä, miksei Herolan kehitys jatkuisi edelleenkin ja poikisi taas astetta parempia sijoituksia. Sitä ennen on edessä vielä tärkeä jakso, kun ensilumille siirtyessä pitäisi pitää itseluottamus kunnossa ja mieli virkeänä.

– Lokakuu on haastava jakso. Mäen osalta on tärkeää, että viimeinen mäkijakso onnistuu. Senalesissa Ilkka saa hyvän hiihtojakson. Jos kunto on syksyllä hyvä, ei ole estettä, etteikö menisi hyvin.

– Heidi Lehikoinen

 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026