Iivo Niskasen varsalle karvas tappio Vermossa

Hiihtäjätähti Iivo Niskanen sai lahjaksi vuonna 2018 Pyeongchangin olympiakullan johdosta osuuden varsasta, joka nimettiin myöhemmin Goldiivo Hossiksi.

Hiihtäjätähti Iivo Niskanen sai lahjaksi vuonna 2018 Pyeongchangin olympiakullan johdosta osuuden varsasta, joka nimettiin myöhemmin Goldiivo Hossiksi.

 

 

Kolmivuotiaaksi varttunut ravurinalku oli Vermon Kolmivuotistähti-lähdössä viime metreille kiinni uransa avausvoitossa, mutta joutui tyytymään tiukassa kaksinkamppailussa hopeasijaan Believerin jälkeen.

Olli Koivusen ohjastama Goldiivo Hoss pääsi laukkojen sävyttämässä kiihdytyksessä keulapaikalle. Alussa laukannut Ari Moilasen ajokki Believer eteni rinnalle, ja voittotaisto käytiin mainittujen varsojen välillä. Goldiivo Hoss johti kalkkiviivoille asti, mutta Believer runttasi juuri maalilinjalla senttimetritaistossa ohi.

Aripekka Pakkasen ohjastaman Believerin ykköstila oli kolmas peräkkäinen.

– Hevonen on juossut aikaisemmin keulapaikalla. Ykkösradalta se ei oikein päässyt matkaan eikä tiennyt miten toimia, kun muita pääsi edelle. Jäätiin laukassa paljon muista, mutta se teki sen jälkeen oikeinkin hienon esityksen, Ari Moilanen kertoi voittajasta.

Goldiivo Hoss on sekin osoittanut etenkin viime lähdöissään nousujohteisia otteita. Ruuna on kisannut urallaan kuusi kertaa, saavuttaen kolme kakkossijaa ja kaksi pronssimitalia.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026