Iivo Niskanen olisi halunnut parempiin asemiin – ”Sijoituksella ei ole niin väliä, mutta aikaeroa kertyi liikaa”

Lari Lehtonen yllättyi, Lauri Lepistö uupui. Tour alkaa kehittyä venäläisten ja Norjan Kläbon kahakaksi.

Lari Lehtonen yllättyi, Lauri Lepistö uupui. Tour alkaa kehittyä venäläisten ja Norjan Kläbon kahakaksi.

 

Iivo Niskanen pettyi vauhtiinsa Tour de Ski- kiertueen ainoassa normaalimatkojen väliaikalähdössä tiistaina Toblachissa. Niskasen oli tarkoitus lähteä vuodenvaihteen kahteen kilpailuun isolla rähinällä, mutta vapaan hiihtotavan potku ei riittänyt kymmenen kärkeen.

Niskanen oli 15 kilometrin kilpailussa 11:s 51,5 sekuntia kilpailun voittanutta Venäjän Sergei Ustjugovia hitaampana.

– Tunne oli hyvä, tulos huono. Tour meni siinä, Niskanen harmitteli isoksi revennyttä eroa kärkeen.

– Venäjällä on viisi miestä seitsemän parhaan joukossa, joten joukosta löytyy varmasti innokkaita apureita huomiseen takaa-ajoon. Jos he päättävät porukalla hiihtää kovaa, takaa ei paljon nousta.

Niskasta harmitti, sillä hänellä oli rohkeat odotukset uudenvuodenpäivän takaa-ajoon, joka hiihdetään perinteisellä.

– Olisi pitänyt päästä parempiin asemiin. Sijoituksella ei ole niin väliä, mutta aikaeroa kertyi liikaa. Toivottavasti uusi vuosi käynnistyy paremmin.

Kärkikolmikko uhkaa karata

Ustjugov johtaa Tourin kokonaiskilpailua 27 sekunnin erolla maanmieheensä Aleksandr Bolshunoviin. Norjan Johannes Hösflot Kläbo tipahti Toblachissa kärjestä kolmanneksi ja 37 päähän Ustjugovista.

Niskanen on 11:ntenä minuutin ja 35 sekunnin päässä. Kärkikolmikkoa hänen on vaikea tavoittaa, koska venäläiset ovat vahvoja myös perinteisellä ja Kläbo todennäköisesti kerää törkeät bonussekunnit Val di Fiemmen sprintistä.

Perttu Hyvärinen oli tiistain startissa 15:s ja jatkaa Touria sijalta 18. Hän pyrki väliaikalähdössä kymmenen joukkoon, mutta jalka alkoi painaa kolmen viimeisen kilometrin aikana.

– Sippasin loppuun, kun 12 kilometrissä tuli aika raju happivelka. Harmittaa, sillä tavoitteeseen eli kärkikymmenikköön olisi ollut nyt hyvä mahdollisuus, Hyvärinen totesi.

– Mutta suksi pelasi hyvin. Uskalsin jopa jättää muihin väliä ja luotin, että saan heidät laskussa kiinni.

Hyvärinen oli 11,7 kilometrin väliajoissa 12:s. Sitten sinnittely Norjan kaksikon Sjur Röthen ja Pål Golbergin peesissä kostautui.

– Kisa oli tosi kova. Tämä rata imee hiihtäjästä mehut, kun siinä joutuu tekemään töitä koko ajan.

Lehtonen yllättyi, Lepistö uupui

Lari Lehtonen hämmästeli maalissa sijoitustaan ja yli kahden minuutin eroa kärkeen.

– Luulin hiihtäneeni hyvin, mutta tuloslista ei siltä näytä, Lehtonen ihmetteli.

– Sain pidettyä itseni ahtaalla, eikä suksessakaan ollut vikaa. Vauhti vain ei riitä.

Lauri Lepistö uupui hankalalla reitillä, jossa ei ollut kuin yksi palauttava lasku.

– Heikko hiihto, ei suksi huilannut eikä kroppa toiminut, Lepistö tunnusti.

– Latu oli raskas, kun siinä piti tehdä jatkuvasti töitä. En tosiaan uskonut, että näin huonosti menisi. Lähes neljän minuutin ero kärkeen on liikaa.

Lehtonen on Tourin kokonaiskilpailussa sijalla 43 ja ja Lepistö 66:s.

Venäjän Ustjugov, Ivan Jakimushin ja Aleksandr Bolshunov lähtevät kärkikolmikkona uudenvuodenpäivän takaa-ajoon. Heidän maanmiehensä Artem Maltsev starttaa 15 kilometrin taipaleelle sijalta kuusi ennen maanmiestään Andrei Melnitshenkoa. Venäjän Denis Spitsov pääsee matkaan juuri ennen Niskasta.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026