Iivo Niskanen harmitteli karsiutumista – pienilläkin bonussekunneilla olisi mukavampaa hiihtää loppunousua

Suomalaisten vahvimmat matkat vasta edessä.

Suomalaisten vahvimmat matkat vasta edessä.

 

Johannes Hösflot Kläbo on voittanut miesten Tour de Skin vapaan hiihtotavan sprintin Lenzerheidessa. Suomen mieshiihtäjät jäivät vaille jatkopaikkoja kiertueen ensimmäisessä sprintissä. Lauri Lepistö pääsi suomalaisille hankalimmassa kilpailulajissa lähimmäksi pudotushiihtoja. Hän oli 32:s, ja viimeinen jatkopaikka jäi häneltä vain 88 sekunnin sadasosan päähän.

Perttu Hyvärinen oli Lenzerheiden vapaan hiihtotavan kilpailussa 37:s, Iivo Niskanen 43:s ja Lari Lehtonen 54:s. Kokonaiskilpailussa kolmikon ero kärkisijoihin kasvoi 9–14 sekunnilla, mutta sen päälle sprintin parhaille jaetaan vielä pudotushiihtojen perusteella bonussekunnit.

Sprintin voittajalle kertyy mukavasti 60 bonussekuntia, eli esimerkiksi Niskanen menetti sprintin kolmen minuutin suorituksessa minuutin ja 11,26 sekuntia suhteessa voittajaan.

– Laskin eilen leikkiä, että mieluummin 31:s ja nopeasti palautumaan, jos en pääsisi välierävaiheeseen (hyville bonuksille). Mutta kyllä tästä olisi pitänyt saada kaikki talteen, Niskanen harmitteli sprinttisijoitustaan.

– Esimerkiksi kymmenen sekunnin bonus tuntuisi aika mukavalta, kun päätöspäivänä lähdetään Alpe Cermisin loppunousuun.

Niskanen vakuutti yrittäneensä sprintissä, minkä kykeni.

– Minulla ei ollut tästä kilpailusta mitään suuria odotuksia, mutta aina pitää laittaa kaikki peliin. Paras ajo kuitenkin puuttui.

Niskanen kertoi kokeneensa sprintissä vastaavaa ennenkin, kun hän on lähtenyt kisoihin korkean paikan leiriltä.

– Olen hiihtänyt täällä sprintissä jatkoon, mutta silloin olen tullut kilpailuun alhaalta. Nyt en onnistunut, ja oli aivan tekemätön paikka, hän tunnusti.

Hyvä tunne ei riittänyt

Niukimmin jatkosta karsiutunut Lepistö ei osannut iloita joukkueen parhaasta suorituksesta.

– Ei se lämmitä. Harmittaa vain, koska tavoitteena oli jatkopaikka, hän kertoi.

– Hiihto oli hyvän tuntuista, mutta toisen kierroksen jyrkkä nousu sillalle tuli huonosti. Se olisi pitänyt selvittää parilla potkulla, mutta nyt hiihto ei vienyt eteenpäin. Jatkopaikka kaatui siihen.

Tourilla Lepistön suosikkimatkat hiihdetään 3. ja 4. tammikuuta, kun Italian Val di Fiemmessä hiihdetään perinteisellä yhteislähtö ja sprintti.
Myös Hyvärinen tunsi hiihtonsa hyväksi, vaikkei vauhti riittänyt pudotuskilpailuihin. Karsiutuminen oli sen takia paha pettymys.

– Totta kai harmittaa. Olisi ollut kiva olla jatkossa, Hyvärinen harmitteli.

Hyvärinen pettyi jo edellispäivän yhteislähdössä, kun hän ei päässyt ruuhkassa parhaaseen vauhtiinsa.

– Tästä tuli mollivoittoinen viikonloppu. Odotan nyt aika kovasti Toblachia, Hyvärinen tiivisti Lenzerheiden kilpailut.

Kaksi 15 kilometrin kisaa Toblachissa

Kiertue jatkuu Italian puolella kahdella normaalimatkojen kilpailulla. Toblachissa hiihdetään aattona 15 kilometriä vapaalla ja uudenvuoden päivänä 15 kilometrin takaa-ajo perinteisellä.

– Luotan omaan kulkuun tällä hetkellä, kauden hyvin aloittanut Hyvärinen vakuutti.

Lehtonen oli sprintissä suomalaisista hitain, mutta odotetusti.

– Tilastojen mukainen perusveto. En voi olla tästä iloinen enkä pettynyt, hän totesi.

Myös Lehtonen uskoo, että hänelle sopivimmat kilpailut ovat Tourilla vielä hiihtämättä.

– Olen yleensä vähän parannellut sijoitustani Tourilla. Täytyy yrittää pikku hiljaa tuloksissa ylöspäin, hän suunnitteli.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026