Missä ja mihin mennään hiihtotutkimuksen kentällä? Miltä näyttää tutkijan näkökulmasta huippuhiihto?

Muun muassa tätä käsitteli hiihtotutkimuksen huippunimi Hans-Christer Holmberg Vuokatissa, jossa hän avasi perjantaista maanantaihin kestävän kansainvälisen hiihtotutkimuskongressin. Hänellä oli näkemyksensä myös Suomen tilanteesta tutkimusalalla ja lajissa ylipäätään.

Hiihtotutkimus on kehittynyt vuosikymmenten aikana yhä käytännönläheisemmäksi. Valmentajien ja myös huippuhiihtäjien mukana olo on kasvanut, mikä on tuonut tutkittua tietoa valmennuskäyttöön yhä nopeammin. Kilpailumuotojen kehitys on näkynyt tutkijoidenkin toimessa, sillä esimerkiksi ylävartalon merkityksen kasvaminen on tullut myös tutkimuksiin.

Holmberg näytti katsauksessaan myös dataa Marit Björgenin harjoittelusta, jonka kuvituskuvassakin nykyhiihdon vaatimusten mukainen vahva yläkroppa näkyi selvästi.

– Ei Björgen ole hyvä siksi, että hänellä olisi paras hapenottokyky, sillä sitä hänellä ei ole. Hän on erittäin hyvä kaikissa tekniikoissa ja vahva, Holmberg kiteytti.

Hiihtotutkimuksissa mukana olleista selvä vähemmistö on naisia. Suunta on tasapainottumassa, mutta Holmbergin mukaan naisten urheilua tulisi tutkia enemmän. Yleisesti tutkimusalalla vahvasti pinnalla ovat kilpailuanalyysit, nopeuden ja paikannustietojen antamat mahdollisuudet tutkia hyvinkin tarkasti vaikkapa tiettyjen ylämäkien ja alamäkien vauhteja.

– Analyyseissa eri tekniikoiden nopeus on tärkeintä, samoin niiden vaihtelu eri kohdissa vaikkapa sprinttiradalla. Kilpailuanalyysi tarjoaa dataa kisan jälkeisiin keskusteluihin samalla lailla kuin suunnistuksessa käydään läpi reitinvalintoja, Holmberg sanoo kasvavasta suuntauksesta.

Holmberg kehuu vuolaasti esimerkiksi Paavo Komin ja Heikki Ruskon aikaansaannoksia alalla. Sen sijaan nykytilanteessa Suomi häviää hiihtotutkimuksissa tutuille maille:

– Nykyään Ruotsi ja Norja ovat menestyneimmät ja tuotteliaimmat tutkimusalalla. Suomi on ollut historiallisesti hyvä jonnekin 90-luvulle asti. Nyt seuraavan sukupolven pitäisi astua esiin, sillä tietämystä täällä kyllä on, Holmberg sanoi.

Käytännönläheisyydestä ja kilpailun vaatimusten tukemisesta yksi esimerkki on, että testaustoiminnassa tutuksi tullut matto toimii myös erinomaisesti esimerkiksi ratasimulointeja harjoitellessa.

”Suomi on ollut aina kovin fysiologiaan suuntautunut”

Missä ovat hiihdon kehityksen rajat?

– Aerobisen kapasiteetin puolella en usko, että kehitettävää enää juurikaan on. Kapasiteetin hyödyntämisessä eri tekniikoissa kuten tasatyönnössä kehitettävää sen sijaan yhä on. Kehitystä on jo tullutkin, sillä vielä muutama vuosi sitten parhaat hiihtäjät käyttivät tasatyönnössä 85 prosenttia kapasiteetistaan, nyt luku on yli 95. Kehitys johtuu paitsi paremmin treenatusta ylävartalosta, myös tekniikan kehityksestä.

– Voimaharjoittelun osalta monet eivät ole yläkropastaan niin vahvoja kuin pitäisi, tämä koskee erityisesti naishiihtäjiä. Myös tekniikassa on vielä kehitettävää, Holmberg miettii huippuhiihdon kehityspotentiaalia. Tekniikasta hän jatkaa suoraan siihen, että sitä tulisi hänen näkemyksensä mukaan erityisesti suomalaishiihtäjien treenata.

– Suomi on näkemykseni mukaan ollut aina kovin fysiologiaan suuntautunut. Tekniikan osalta pitäisi tehdä enemmän töitä. Ruotsissa keskitytään lapsesta lähtien todella paljon tekniikkaan, mutta minusta tuntuu, että Suomessa vastaavasti ajatellaan enemmän intervalleja ja harjoitusmääriä. Siinä tekniikan merkitys joskus unohtuu.

Norjalaisten hiihdosta on viikonvaihteessa luvassa lisää tutkimustietoa. Nelipäiväiseen kongressiin osallistuu reilut 120 henkilöä. Päiviin mahtuu useita mielenkiintoisia aiheita, joista muutamista juttua lähiviikkojen aikana.

Kongressista tarkemmin: www.icsns2015.fi

-Heidi Lehikoinen