Hiihtomaajoukkue korjasi kurssia

Naisten päävalmentaja Ville Oksanen luottaa prosessiin ja valmennuksessa valittuun kehityssuuntaan.

Naisten päävalmentaja Ville Oksanen luottaa prosessiin ja valmennuksessa valittuun kehityssuuntaan.

Naisten maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Ville Oksanen uskoo valmennustyössä malttiin. Oikotietä ei ole, mutta hiihtomenestykseen tottuneet suomalaiset toivovat ja odottavat nopeita tuloksia.

Kahden länsinaapurin vauhti kasvattaa kärsimättömyyttä. Oksanen tuntee odotukset, hyväksyy kritiikin, mutta rauhoittelee samalla hiihdon ystäviä. 

– Viime talvena ei tullut maagisen hyvää menestystä. Emme saaneet A-maajoukkueen tasolla aikaan isoa muutosta, mutta laiva lähti kääntymään toiminnallisesti ja tuloksellisesti, Oksanen tiivistää maajoukkueen näkymät.

– Jatkossa teemme jossain kohtaa todella hyvää tulosta, jos hyvä suunta jatkuu. Olen ylpeä joukkueesta, joka on lähtenyt yhdessä luomaan vahvaa ja positiivista kehittymisen kulttuuria. Tätä pitää kehittää edelleen.

Krista Pärmäkoski on naisten joukkueen tähti, mutta hän sairastui Tour de Ski -kiertueen kynnyksellä. Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen palasivat tasolleen, mutta nuoret kuten Eveliina Piippo, Johanna Matintalo ja Anita Korva eivät kyenneet odotettuun kehitysloikkaan.

– Emme onnistuneet tuomaan kärkeen uusia urheilijoita, mutta maailmancupin tasolle kylläkin. Yksilölliset asiat ja urheilun ulkopuoliset valinnat vaikuttivat, mutta on se myös valmennuksellinen ongelma, Oksanen tunnustaa.

– Toinen ongelma oli se, että jotkut urheilijat olivat harjoituskaudella paremmalla tasolla kuin kilpailuissa.

Sinivalkoisella linjalla

Hiihtoliitto julkistaa tänä keväänä hiihtovalmennuksen ”sinivalkoisen linjan”, jonka Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen asiantuntija Ville Vesterinen on koonnut käyttäen apunaan kymmeniä entisiä ja nykyisiä hiihtovalmentajia.

Linjauksella luodaan yhdenmukaisempaa valmennusrunkoa matkalle nuorista aikuisiin.

Nuoria kannustetaan keskittymään ominaisuuksien kehittämiseen niin kutsutuilla herkkyyskausilla. Aikuisten puutteet ovat Oksasen mielestä vauhdin ja tehon tuotossa.

– Vauhtia, voimaa, kapasiteettia, Oksanen tiivistää kehitystarpeen.

– Teemme yleensä parasta tulosta selkeillä radoilla. Suomalaisilla on vaikeampaa, jos radassa on enemmän kiihdytyksiä, mutkia ja lyhyitä nousupätkiä. Hyvä kestävyys auttaa, mutta meillä on parhaisiin maihin verrattuna kehitettävää vauhdin tuottamisessa ja hapenoton funktiossa.

Iso vastuu jatkosta

Valmennuksen sisältöön ei odoteta suuria muutoksia, vaikka maajoukkueen johtaja Matti Haavisto ja lajipäällikkö Eero Hietanen luopuvat tehtävistään. Vielä ei tiedä, palataanko liitossa yhden päävalmentajan järjestelmään, jossa johtajan tehtävät palaisivat kokonaan tai osin päävalmentajalle.

– Kiinnostaa, jos hallinnolliset asiat eivät vie liikaa aikaa siitä, mihin itsellä on suurin palo, Oksanen sanoo päävalmentajan tehtävästä.

– Valmennus ja urheilijat ovat minulle sydämenasia. Itselle on motivoivinta, että oma työnkuva olisi sellainen, jossa tämä ydintoiminta sekä sen toimintaympäristön kehittäminen ja johtaminen olisivat mahdollisimman suuressa osassa.

Maastohiihdon korjattu kurssi tarkistetaan seuraavaksi Oberstdorfin 2021 MM-kisoissa, Pekingin 2022 talviolympialaisissa ja Planican 2023 MM-kisoissa.

STT–Pasi Rein

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026