Henri Ansiolla alkukesän päätavoite edessä sunnuntaina: ”Taso tulee olemaan niin kova, että ei siellä ihan kärjessä tulla juoksemaan”
Etelä-Afrikassa juostaan sunnuntaina 94. kerran maailman suurin ja vanhin ultrajuoksukilpailu – Comrades Marathon.
Tapahtuma juostaan perinteisesti Durbanin ja Pietermaritzburgin kaupunkien välillä, matkan vaihdellen lähtösuunnasta riippuen. Startti tapahtuu sunnuntaina tällä kertaa Durbanista, mikä tarkoittaa, että reitti on tänä vuonna ylämäkivoittoinen, pituutta kertyy yhteensä 87 kilometriä ja nousumetrejä 2400.
Suomalaisittain kilpailussa on mukana mielenkiintoinen nimi, sillä starttiviivalla nähdään kotimaan polkujuoksukilpailuja viime vuosina hallinnut Henri Ansio.
{mprestriction ids=”1,2,3,4,5″}

Kuva: Aapo Laiho
Karhunkierroksella tiukille
Torstaina kilpailupaikalle saapunut Ansio odotteli jo hyvillä fiiliksillä starttia, vaikka vajaat kaksi viikkoa sitten juostu NUTS Karhunkierros painoi vielä viikonloppuna jaloissa.
– Karhunkierroksella joutui ehkä vähän turhan koville, siihen nähden mitä alun perin suunnittelin, mutta nyt alkaa jalat olla taas hyvässä iskussa.
Talven ja kevään treenit ovat sujuneet Ansion mukaan erinomaisesti ja eteenpäin on kunnon suhteen menty. Sanojensa vakuudeksi mies on ehtinyt kevään aikana kellottaa jo uudet ennätyksensä 10 kilometrille, puolimaratonille sekä maratonille.
– Ennätykset kertovat, että ihan hyvä kunto on päällä. Tuntuu hyvältä lähteä sunnuntaina viivalle, kun tietää, että on vahvassa vireessä.
Kovatasoinen kilpailu edessä
Elämänsä ensimmäistä kertaa kilpailussa mukava oleva Ansio lähtee matkaan maltillisin tavoittein. Tärkeintä on malttaa alussa, sillä huhujen mukaan legendaarisessa kilpailussa on tapana lähteä reippaasti liikkeelle. Ansion toivomuksena on mieluummin nostaa sijoituksia toisella puolikkaalla.
– Taso tulee olemaan niin kova, että ei siellä ihan kärjessä tulla juoksemaan. Sijoituksellisesti 10-15 paikkeille olisi jo hyvä tulos.
– Ajallisesti alle kuusi tuntia olisi sellainen hyvä tavoite. Olen katsonut vanhoja tuloksia, niin sillä ollaan siellä 10-20 joukossa.
Vaikka Ansio kilpailee runsaasti, on Comrades Marathon ehdoton kevään ja alkukesän päätavoite.
– Kaikki kevään kisat on käytännössä tätä varten suunniteltu.
Kilpailu käynnistyy sunnuntaiaamuna kello 5:30 (Suomen aikaa 6:30) ja juoksijoilla on 12 tuntia aikaa saavuttaa maaliviiva.
– Kelikin näyttää olevan aika kohtalainen ja puolen päivän aikaan pitäisi olla jo maalissa, niin ei pääse kuumuuskaan vaikuttamaan, Ansio enteilee.
-Meri Maijala