Henkisen pohjakunnon rakentaminen alkaa lapsuudesta

Henkisen valmennuksen taitoja voi oppia jo 3-vuotiaana. Niiden opettaminen lapselle ei tarkoita, että vanhempi haluaisi tehdä mukulastaan huippu-urheilijan vauvasta alkaen, vaan rentoutumisen ja mielenrauhan oppiminen on avain hyvään oloon ja selviytymiseen kaikilla muillakin elämänalueilla.

Henkisen valmennuksen taitoja voi oppia jo 3-vuotiaana. Niiden opettaminen lapselle ei tarkoita, että vanhempi haluaisi tehdä mukulastaan huippu-urheilijan vauvasta alkaen, vaan rentoutumisen ja mielenrauhan oppiminen on avain hyvään oloon ja selviytymiseen kaikilla muillakin elämänalueilla.

Henkisen valmennuksen asiantuntijan Pekka Hämäläisen mukaan henkisten voimavarojen kasvattaminen lähtee eri iässä erilaisista lähtökohdista ja innostajista.

Lapsuus itsetunnon kasvatusta

– Kaiken lähtökohta on lapsen hyvän itsetunnon luominen. Siinä vanhemmat ovat avainasemassa, Hämäläinen aloittaa ruohonjuuritasolta.

Henkisesti vahvan urheilijan ja ihmisen kasvussa tärkeintä on, että hänestä on pidetty sellaisenaan, eikä urheilutuloksen tai koulutodistuksen takia.

– Usein kehuja annetaan, kun tulee hyvä tulos, mutta muuten tai pahimmillaan myös tuloksen kohdalle ne jäävät sanomatta. On eri asia kehua lasta suorituksesta kuin hänenä itsenään, Hämäläinen muotoilee.

Ratkaisu on yksinkertainen, mutta helppo unohtaa arjessa:

– Ota lapsi syliin ja sano, että pidät hänestä. Oikeastaan aikuinenkin kaipaa ihan samaa, joten vinkki toimii parisuhteenkin kohdalla, vinkkaa Hämäläinen.

Tämä on henkisten voimavarantojen luomisen pohja. Spesifimpejäkin henkisiä taitoja voi opettaa jo hyvin nuorille.

– Vaimoni pitää kolmivuotiaille lapsenlapsillemme meditatiivisia rauhoittumishetkiä. Kun sellaisia on tottunut tekemään pienestä asti, niistä tulee normaali osa elämäntapaa, eivätkä henkiset asiat ole mitään mystiikkaa. Hyvin pienikin lapsi ymmärtää, että rauhoittavan hetken vietettyään jaksaa taas paremmin keskittyä, Hämäläinen kertoo.

Myös minä-puhetta voidaan opetella jo lapsuudessa. Tutkiskelemalla miltä tuntuu, lapsi oppii erittelemään tunnetilojaan ja ilmaisemaan niitä.

– Sen jälkeen voidaan oppia käsittelemään näitä tunnetiloja ja huomaamaan, että vaikka pelottaa tai jännnittää, niin ei haittaa, kaikesta selviää.

Juniori-iässä valmentaja avainasemassa

Junioriurheilijoille valmentajan merkitys on suuri. Pekka Hämäläinen korostaa kaikissa yhteyksissä luottamuksellisen valmennussuhteen merkitystä.

– Valmennus alkaa aina luottamuksen rakentamisesta. Se tarkoittaa, että pitää pystyä puhumaan kaikesta ja ottamaan esille vaikeitakin asioita, Hämäläinen muistuttaa.

Valmentaja kohtaa valmennusprosessin aikana ongelmatilanteita, joissa hän ei tiedä, miten voisi urheilijaa auttaa. Silloin tarvitaan mahdollisuutta ottaa asia esille — eli luottamusta.

– Toivottavasti aika hoitaa -ajattelu ei ole hyvä ratkaisu. Esimerkiksi itsetunto-ongelmiin ei pelkkä aika auta. Niiden hoitaminen ja ratkaiseminen on pitkä prosessi, sanoo Hämäläinen.

Jos vanhemmuussuhde ei ole ollut itsetunnon kehittymisen kannalta ideaali, voi valmentajan rooli nousta arvoon arvaamattomaan. Huomion saaminen valmennusryhmässä voi olla tällaiselle nuorelle suuri hetki. Nuoria valmentavan tulisikin aina muistaa suhtautua kaikkiin tasapuolisesti urheilullisesta tasosta riippumatta.

Koulutusta valmentajille ja vanhemmille

Mentaalivalmennus ei siis ole vain huippu-urheilijoiden juttu.

– Henkinen valmennus ei ole mitään mystiikkaa, eikä sitä taitaakseen tarvitse olla suuri asiantuntija saati sitten psykiatri, Hämäläinen sanoo.

Jotta mentaalipuolen valmennus saataisiin mukaan nuorten urheilijoiden uralle jo juniorista alkaen, tulisi kouluttaa niitä, jotka nuorten kanssa ovat tekemisissä eli seuravalmentajia — ja vanhempia. Vanhemmille seuroissa voitaisiin järjestää työpajailtoja, joissa yhdessä pohditaan, miten parhaiten tukea nuoren urheilijan kasvua. Ehkäpä seuravalmennuksen tavoitteisiin voitaisiin kirjata mukaan junioreiden positiivis-realistisen minäkuvan kasvattaminen ja tukeminen.

– Positiivis-realistinen minäkuva tarkoittaa, että ihmisellä on selviytymiskeinot kaikenlaisiin tilanteisiin, jotka aluksi vaikuttavat mahdottomiltakin. Epäonnistuminen kilpailussa voi nuoresta tuntua maailmanlopulta, jos ei ole kykyjä käsitellä tilannetta. Itsevarma hallitsee kaikenlaiset yllätykset, Hämäläinen selventää.

Ongelmat ilmenevät yllättäen, joten ideaalitilanteessa joukkueessa tai urheiluporukassa on aina käytettävissä joku henkisen valmennuksen osaaja tai luottamushenkilö. Yksi konkreettinen, kaikille saavutettavissa oleva keino on opetella antamaan hyvää palautetta.

– Hyvä palaute on spesifiä. ”Hieno maali” tai ”hyvä numero” on passiivista, eikä myöskään yleisesti annettu palaute kosketa nuorta. Palautteen laatu ja sen kohdistaminen yksilölle ovat tärkeitä. ”Tuossa sait pallon, pystyit harhauttamaan, sitten maltoit hienosti katsoa, missä maalivahti menee ennen kuin laukaisit ja sijoitit oikein, hieno maali”, on paljon yksityiskohtaisempi ja rakentavampi muoto, Hämäläinen antaa esimerkin.

Ei ole vaikeaa arvata, minkä asian Pekka Hämäläinen valitsisi nuoren urheilijan valmennuksen tärkeimmäksi asiaksi. Se ei olisi juoksutekniikka, rastinottotaito tai hapenottokyvyn kasvattaminen, vaan itsetunnon ja itseluottamuksen kehittäminen.

Kaikkien kohdalla itsetuntoa ei saada kotoa kasvulahjana, eikä henkinen valmennus ole ollut itsestään selvyys suomalaisessa valmennuksessa. Pekka Hämäläisen haastattelun seuraavassa osassa käsitellään henkisen valmennuksen aloittamusta aikuisena.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026