Hans Christer Holund ei tehoilla mässäile

Hans Christer Holund on viime vuosien menestyneimpiä norjalaishiihtäjiä. 2018 hän voitti olympiapronssia ja vuoden 2019 sekä 2021 MM-hiihdoista hän saalisti yhteensä kolme kultaa ja yhden pronssin. Holund ei kesäharjoittelussaan tehoilla mässäile. Hän kertoo asiasta Langrenn.comin haastattelussa.

Hans Christer Holund on viime vuosien menestyneimpiä norjalaishiihtäjiä. 2018 hän voitti olympiapronssia ja vuoden 2019 sekä 2021 MM-hiihdoista hän saalisti yhteensä kolme kultaa ja yhden pronssin. Holund ei kesäharjoittelussaan tehoilla mässäile. Hän kertoo asiasta Langrenn.comin haastattelussa.

Holund oli nuorisotähti ja voitti vuonna 2008 nuorten MM-kultaa 10 kilometrin perinteisen kilpailussa. Taakse jäivät muun muassa Alex Harvey ja Sjur Röthe. Sen jälkeen tuli vaikeita vuosia. 2009 hän keskeytti kauden joulukuuhun ja samoin kävi 2010. Elimistö ei ollut tasapainossa ja tulokset olivat huonoja.

– Nuorena minulla oli myötätuulta, joka päättyi äkillisesti. En kuunnellut kehoani ja putosin tuloslistoilla alaspäin, kertoi Holund Langrenn.comille vuonna 2015.

Vuonna 2012 Holund vaihtoi seuraa ja valmentajaksi tuli Hans Kristian Stadheim. Hänellä oli olosuhteet kunnossa ja hän aloitti uransa rakentamisen.

Nyt, noin 10 vuotta myöhemmin Holund on yksi Pekingin olympialaisten kuumimpia mitalisuosikkeja. Harjoitusmetodit huipulle pääsemiseksi ovat olleet hieman tavallisuudesta poikkeavat.

– Harjoittelen hieman erikoisella tavalla, joka toivottavasti tuo tuloksia olympialaisissa, mutta ei välttämättä ennen joulua. Kysymys on vain siitä, että kulkeeko tarpeeksi kovaa, jotta pääsen joukkueeseen, Holund sanoo.

Mitä harjoittelusi sisältää?

– Kyse on siitä, että en juurikaan tee kovia harjoituksia sulan maan aikana. Elokuussa tein kaksi kovaa harjoitusta. Yleensä niitä on noin neljä kuukaudessa. Kaikki muu on rauhallista harjoittelua. Tein näin jo viime vuonna ja jatkan sitä nyt, kun elimistö reagoi siihen niin hyvin.

Tarkoitatko, että syke ei nouse harjoituksissa juuri yli 140:n?

– En ole kovin tarkka pitkien harjoitusten vauhtien suhteen. Joskus pitkissä treeneissä saatan liikkua tehoalueella 2. Se riippuu vähän päivän vireestä.

Jos tehoja ei ole paljon, niin ovatko harjoituksesi pitempiä?

– Tein viime vuonna todella pitkiä treenejä, mutta tänä vuonna vähän vähemmän. Olen ollut enemmän perheen kanssa, Holund sanoo.

Holundin reilu yksivuotias Håkon poika joutui kesällä kaksi kertaa sairaalaan. Ensi viikoksi saatuaan kuumaa kahvia päälleen ja myöhemmin korvatulehduksen takia. Holund oli silloin itse Italiassa leirillä.

– Hiihto on niin hetkinä toisarvoinen asia. Minulla oli hetkiä jolloin nukuin ja söin huonosti, mutta nyt tilanne on parempi, sekä perheen pienillä että isoilla.

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026