Hakola: ”Jos olisin juoksija, olisi karmea tilanne”

Ristomatti Hakolan onneksi hän on hiihtäjä eikä juoksija, sillä kesän harjoituskaudella juoksuharjoittelu on ollut huomattavasti vähäisempää kuin mitä hän olisi toivonut. Hakola on kuitenkin hiihtoammattilaisena tehnyt työtään parhaalla mahdollisella tavalla joka päivä.

Ristomatti Hakolan onneksi hän on hiihtäjä eikä juoksija, sillä kesän harjoituskaudella juoksuharjoittelu on ollut huomattavasti vähäisempää kuin mitä hän olisi toivonut. Hakola on kuitenkin hiihtoammattilaisena tehnyt työtään parhaalla mahdollisella tavalla joka päivä.

 – Joka päivä on yritetty tehdä parhaan mukaan, mutta kompromisseja on vähän liikaa tullut. Voi se kulkeakin, sen näkee hetken päästä. Onneksi talvi on pitkä, maaliskuussakin on vielä kisoja. Mennään näillä mitä on, kankaanpääläinen sanoi Kestävyysurheilu.fi:lle maastohiihtomaajoukkueen mediapäivässä.

Hakolan riesana on ollut pari kertaa tulehtunut peroneusjänne. Se on tuonut taukoa juoksusta, johon Hakolan harjoittelu on ”oikeastaan aina perustunut”.

hakola sauvarinne hlHAkola on joutunut tekemään vaivojen takia kompromissejä harjoittelussan. Kuva: Heidi Lehikoinen

– Olen juossut sen kolme viikkoa. Hiihto on hyvä laji, koska se on monipuolinen. Jos olisin juoksija, olisi karmea tilanne. Hiihtäjänä olen ainakin voinut harjoitella. Juoksun sijaan olen tehnyt rullahiihtoa, ja välillä pyöräilyä, että ylävartalo saa välillä myös lepoa. Alkuun oli uintiakin, mutta olen niin huono uimaan ja se on tylsää. Kaikkea sitä tekee, kun on pakko, Hakola sanoi.

Monelle maajoukkuehiihtäjälle arvokisaton talvi on antanut rohkeutta kokeilla harjoittelussa jotain uutta. Hakola on jättänyt kokeilut väliin.

– Olen joutunut tekemään niin paljon kompromisseja, että olen koittanut muuten pysyä perustouhussa. Ei ole ollut mahdollisuutta kokeilla.

Osa ryhmästä suuntasi mediatilaisuudesta Val Senalesiin leirille. Hakola ei heihin kuulu, sillä hän harjoittelee Italian sijaan Vuokatissa. Siitä hänellä on hyviä kokemuksia kahdelta edelliseltä vuodelta. Tällä kertaa harjoitusseurana ovat Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen, joista Hakola saa mieluisaa seuraa kovien yhteistreenien lisäksi myös muuhun harjoitteluun ja vapaa-aikaan.

– On mukava jollekin jutella välillä, 90% tehdään yksin. Rentoa meininkiä, hyvää meininkiä alkutalveen. Veikkaan, että illat koostuvat aika lailla TotoTV:stä, Hakola sanoo virnuillen.

Hän avaa kautensa Vuokatissa Suomen Cupissa, jossa hän hiihtää joko sprintin tai viestin tai molemmat.

– Jämin Jänne on kyllä kunnossa. Tulee hyvä Suomen Cupin viestikausi.

Minkälainen tuntuma on omasta suorituskykyisyydestäsi tällä hetkellä?

– Ei ehkä ihan parasta Risemasaa ole tällä hetkellä, muttei nyt ihan susikaan. Aina valmis haastamaan, Hakola muotoilee.

Hän on aina viihtynyt maajoukkueleirillä hyvässä porukassa, eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus.

– On harjoiteltu tehollisesti kovempaa kuin muina vuosina. On ollut todella hyvä henki koko vuoden, leirille on kiva mennä. Työyhteisölle antaisin kympin. Toivottavasti ilmapiiri ei jäykisty, kun tulee kisoja, Hakola sanoo nauraen.

Siinä missä vaikkapa Iivo Niskanen janoaa kotimaan maailmancupien lisäksi onnistumista erityisesti Holmenkollenin 50 kilometrillä, ei Hakolalla ole maailmancupissa vastaavaa ylitse muiden -paikkakuntaa.

– Tiedän, että kisoja on paljon, mutten ole katsonut kalenteria tarkemmin, kun on ollut sen verran pelikaani turbiinissa. Olen keskittynyt paikkojen hoitamiseen.

Kun kilpailukausi alkaa, Jämin Jänteen mies aikoo kilpailla mahdollisimman ahkerasti: ennen Rukan maailmancupia edessä on jotain startteja Oloksella ja Rovaniemellä.

– Kisailemalla tatsi on yleensä löytynyt.

-Heidi Lehikoinen 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026