Haastattelussa Roman Fosti: keskimatkojen juoksija rakastui maratoniin
Viron kovin maratonmies Roman Fosti tuli Pekingin MM-kisassa maaliin sijalla 20 ja lunasti samalla kisapaikan Rio de Janeiron olympiamaratonille.
Viron kovin maratonmies Roman Fosti tuli Pekingin MM-kisassa maaliin sijalla 20 ja lunasti samalla kisapaikan Rio de Janeiron olympiamaratonille.
Pekingin kisa oli 32-vuotiaalle Fostille vasta kuudes maraton. Sitä ennen hän kilpaili yli vuosikymmenen ajan 800 metrillä ja 1500 metrillä, kunnes juoksu-ura tarvitsi uusia tavoitteita ja motivaattoreita.
Vuodeksi 2012 tavoite oli saavuttaa olympiapaikka Lontooseen 800 metrillä. Fosti oli päättänyt, että jos se ei onnistu, hän lopettaa keskimatkat. Vuosi meni polvivaivojen kanssa taistellessa ja tavoite jäi täyttymättä. Uutta motivaattoria ei ollut kuitenkaan vaikea löytää.
– Kauden 2009 lopuksi olin seuran harrastajaporukan matkassa Amsterdamin maratonilla. Juoksin silloin puolikkaan. Kisan tunnelma jäi kummittelemaan mieleen. Kaikki olivat tosi iloisia ja maalissa kaikki maratonin juosseet olivat sankareita, jotain saavuttaneita. Hienoja tunteita, Fosti muistelee.
Amsterdamissa hän keksi hauskan tavoitteen:
– Keksin, että kun lopetan panostuksen keskimatkoille, juoksen turistina maratonin kaikissa Euroopan Unionin jäsenmaiden pääkaupungeissa.
Juoksuturistitavoite muuttui olympiatavoitteeksi
Nyt tavoitteet ovat aivan toiset. Tänä ja ensi vuonna Fosti juoksee tärkeimmät maratoninsa Euroopan pääkaupunkien sijaan Pekingissä ja Rio de Janeirossa. Pekingin juoksusta on haastattelun aikaan kolme viikkoa. Vielä tuntuu jaloissa, mutta Fosti on halunnut jo kilpailla Virossa Pärnun kympillä.
Haastattelun jälkeisenä päivänä oli ohjelmassa 10 kilometrin maantiejuoksu Tallinnan maratonin yhteydessä. Kymppi taittui omaan ennätysaikaan 30:11.
– Tavoite oli puolen tunnin alitus ja viimeiselle kilometrille olinkin vielä aikataulussa, mutta sitten meno muuttui vaikeaksi. Maraton painaa vielä jaloissa, Fosti kommentoi juoksuaan.
Pekingissä kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Aika 2:20:35 oli Fostille pieni pettymys, mutta sijoitus riitti olympiapaikkaan. Pekingin olosuhteet olivat kovat.
– Pekingin olympialaisten tulostason perusteella odotin, että nyt MM-kisassa olisi ollut mahdollista juosta kovempaa. Tulostaso oli kuitenkin yleisesti yllättävän paljon heikompi. En tiedä mikä siihen oli syynä, ehkä kuumuus tai erilainen ilmanlaatu vaikutti, Fosti pohtii Pekingin yleistä tulostasoa.
Olympialaisissa Samuel Kamau Wanjirun voittoaika oli 2:06:32 ja 20. sija irtosi ajalla 2:15:00. Nyt maailmanmestari Ghirmay Gheberselassien voitto tuli ajalla 2:12:28ja Fosti oli 20. ajallaan 2:20:35.
Välitavoite oli naisten ennätys
Kun Fosti osallistui ensimmäiselle maratonilleen Pariisissa 2013, hänellä oli takanaan puolimaratonilta aika 1:07:59. Pitkästä juoksutaustasta huolimatta Fosti oli samassa tilanteessa kuin kaikki ensimmäiselle maratonille lähtevät. Hän ei osannut arvioida, millainen aika olisi odotettavissa. Niinpä hän otti tavoitteeksi alittaa Viron naisten ennätys 2:27:04. Se on Fostin nykyisen valmentajan Jane Salumäen nimissä.
Pariisissa Fosti juoksi paljon kovempaa. Hän ylitti maaliviivan ajassa 2:21:45. Tulos antoi Fostille valtavasti intoa jatkaa pitkien matkojen juoksijana.
Samana vuonna hän harjoitteli kisaamista lisää kilpailemalla Virossa. Maan mestaruudet puolikkaalla ja maratonissa irtosivat ajoilla 1:06:58 ja 2:20:48.
Viime vuonna Fosti paransi ennätystään lukemiin 2:17:54. Lukemat on tarkoitus laittaa uusiksi vielä tämän vuoden puolella jossakin Etelä-Euroopan myöhäissyksyn kilpailussa. 2:15 alitus on mielessä. Entä Riossa, mikä siellä on tavoite?
– No kyllä kymmenen joukkoon on tosi vaikea… mutta ehkä sama kuin nyt MM-kisoissa, 20 joukkoon on realistinen. Ja tehdä sellainen suoritus, että voin tarjota virolaisille juoksun ystäville hienoja tunteita, Fosti hymyilee.
Roman Fostin ennätykset
800 m 1:49.07
1500 m 3:47.11
Puolimaraton 1:05:14
Maraton 2:17:54 (Zürich, elokuu 2014)
Kestävyysurheilu+ kertoo huomenna tarkemmin, mitä siirtyminen keskimatkoilta maratonille vaati.
– Outi Hytönen




