Italialaistoimittaja Paolo Romano haastatteli Seefeldin MM-viestimaailmanmestaria hiihtäjän kotikaupungissa Sollefteåssa.

Julkaistu italiaksi fondoitalia.it -sivustolla.

Fondoitalia tapasi 22-vuotiaan ruotsalaishiihtäjän hänen syntymäkaupungissaan. Andersson kertoi uransa alkuvaiheista, Seefeldin MM-viestin voittoriemusta ja tulevista suunnitelmistaan.

Ångermanjoen kirkas ja vuolaana virtaava vesi kulkee Sollefteån keskustan halki. Se tekee kaupungista entistäkin tunnelmallisemman Pohjois-Ruotsin lämpimän auringon alla. Joki on tärkeä osa tämän alle kahdeksan tuhannen asukkaan kaupungin identiteettiä. Sen voimakas virtaus antaa energiansa myös yläjuoksun voimalaitokselle, joka tarjoaa suurimman osan vuodesta sähköä tähän Länsi-Norrlannissa sijaitsevaan kaupunkiin.

Veden energia ja virtaus lienee inspiroinut myös erästä suksien päällä hurjaa vauhtia pitävää urheilijaa, joka on yksi alueen lukuisista talviurheilumenestyjistä (muita ovat mm. Helena Ekholm, Marie-Helene Östlund, Sebastian Samuelsson ja viimeisimpänä Frida Karlsson). Häntä, joka tuttu näky Hallstabergetin vaativilla poluilla ja laduilla. Mäellä, josta avautuu upeat näkymät tähän rauhalliseen ruotsalaiskaupungiin.

Kuva: NordicFocus

Puhumme Ebba Kristina Anderssonista, 22-vuotiaasta ruotsalaisesta maastohiihtäjästä, joka on kotoisin tästä idyllisestä urheilukaupungista. Ebballa on nuoresta iästään huolimatta mitaleita sekä MM-kisojen että olympialaisten viesteistä. Ehkäpä tunnetuimpana meriittinä historiallinen kultamitali Seefeldin viime helmikuun viestistä, joka riemastutti Ruotsin koko kansan kuningas Kaarle Kustaata myöten. Ovathan ruotsalaiset tottuneet enemmän miesurheilijoidensa menestykseen.

Maastohiihdon pariin nuoren Ebban tutustutti hänen isänsä Per-Ola Andersson, josta tuli Sollefteån hiihtolukion maastohiihtovalmentaja. Pesti toi perheen Delsbon kylästä (150 kilometriä kaupungista etelään) Sollefteåhon. Hänen isänsä pysyy edelleen valmentajana, vaikka Ebba pääsikin Ruotsin maajoukkueeseen jo vuonna 2017. Isä seuraa tiiviisti tyttärensä harjoittelua etenkin silloin, kun maajoukkeunaiset eivät ole leireillä.

Tapaamme Ebban Hallstaberget Hotellin ylellisessä aulatilassa, jonne Ruotsin maajoukkuenaiset usein kokoontuvat Sollefeteån yhteisharjoituksissa. Ebban kasvoilla on tuttu hymy ja hän kertoo mielellään oman uransa alkutaipaleista.

– Hiihtourani alkumetrit otin ollessani kolmevuotias. Vanhempani veivät minut pitkille hiihtoretkille Sollefteån kaupunkia ympäröiville laduille. Tosin vasta yhdeksänvuotiaana ymmärsin maastohiihdon hauskan puolen. Kuulin hiihtoseura Sollefteå Skidorin lasten hiihtokoulusta ja halusin kokeilla sitä. Ajattelin, että harjoittelu muiden lasten kanssa olisi jännittävää. Ymmärsin heti, että tämä on hauskinta mitä voi ikinä tehdä. Tykkäsin maastohiihdon kaikista elementeistä heti kun ryhdyin kilpailemaan. Nautin todella lajista. Sen myötä olikin luonnollista aloittaa paikallisessa hiihtolukiossa. Sitä seurasivat sitten ensimmäiset menestystykset junioritasolla ensin Ruotsissa ja sitten maailmalla, Andersson kertoo.

Kuva: NordicFocus

Lukioikäisenä Andersson teki hyviä tuloksia myös yleisurheilun puolella keskimatkoilla. Hän saavutti mitaleita Ruotsin junioreiden mestaruuskilpailuissa sekä 3000 metrillä että 1500 metrillä. (Suom huom! Ebba Andersson voitti Alisa Vainion vuoden 2014 Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelun 3000 metrillä).

Neljä vuotta sitten Ruotsin yleisurheilu- ja hiihtopiirien välillä oli myös kahnausta siitä, mihin lajiin ja mille matkalle Ebban tulisi kesittyä. Urheilijalla itsellään ei tosin ollut mitään epäselvyyttä, mihin oma huomio tulisi suunnata:

– Minulle ei ole ollut vaikeaa valita yleisurheilun ja hiihdon välillä. Olen aina pitänyt hiihtoa hauskempana kuin yleisurheilua, joten valinta oli helppo. Nuorena hiihdin ja juoksin, koska molemmat olivat mukavaa puuhaa. Juoksin keskimatkoja aina kesäisin kun se oli täällä mahdollista. Mutta hiihto on ollut aina laji numero yksi. Vastaavasti yleisurheilu oli tapa harjoitella ja pysyä kunnossa, vaikka se toikin hyviä tuloksia ja mitaleita.

Selvä, siirrytään yleisurheilusta maastohiihtoon. Onko sinulla nuoruuden ajoilta jotain kilpailua, voittoa, palkintoa tai muuta, joka on jäänyt ikiaijoiksi mieleesi?

Minulle tärkeä saavutus oli ensimmäinen nuorten MM-kultani Rasnovin kisoista. Tuolloin sisälläni roihusi uskomaton tunne. Olin paras, ja se tunne motivoi minua edelleenkin tekemään asiat hyvin ja paremmin noustakseni maailman kärkeen. Se oli tärkeä hetki. Ensimmäinen arvokisakulta.

Kuva: NordicFocus

Mikä on paras muistosi Seefeldin MM-kilpailuista? Poistiko viestikulta sen pettymyksen, joka oli seurausta ennen MM-kisoja kärsitystä sairastelusta?

MM-kullan voittaminen Charlotten, Stinan ja Fridan kanssa oli upeaa. Se oli todellinen ilon päivä. Voiton sai jakaa koko joukkueen ja itse asiassa koko Ruotsin kansan kanssa. Sitä päivää on ilo muistella vieläkin. Henkilökohtaisesti Seefeldin MM-kisat eivät menneet suunnitelmien mukaan. Tavoitteet kisoissa olivat paljon kovemmat kuin mitä saavutin, mutta sairastelu on joskus osa urheilulajiamme. Se pitää vain hyväksyä ja täytyy vain yrittää selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Kehitit perinteisen hiihtotekniikkaa viime kesänä ja myös aiemmin ollessasi loukkaantuneena. Viime talvena hiihdit monta hyvää kisaa ja olit usein palkintopallilla maailmancupissa. Mitä taitoja olet kehittänyt kuluvan kesän aikana?

Yritän ylläpitää niitä ominaisuuksia, joita olen saavuttanut aiempina vuosina. Keskityn sekä vahvuuksiin että heikkouksiin yhtä aikaa. Maastohiihdossa pitää olla todella hyvä monella eri osa-alueella: kestävyydessä, voimantuotossa, taktiikassa, nopeudessa sekä välineiden ja muun tekniikan hallitsemisessa. Yritän hoitaa kaikilla osa-alueilla hommat mahdollisimman hyvin.

Kuva: NordicFocus

Ensi kesänä ei ole olympialaisia eikä MM-kisoja. Onko joku tietty kisa, mikä on ympyröity ensi kauden maailmancup-kalenterista?

Kaksi ensi kauden kiertuetta ovat erittäin tärkeitä. Sekä Tour de Ski että Scandinavian Tour ovat suunnitelmissani. Aion myös tarkkailla omaa sijoitustani maailmancupin kokonaiskilpailussa. Kiertueet ovat siitä erityisiä, etten ole koskaan ennen hiihtänyt Touria. Kaudesta tulee jännittävä ja odotan sitä jo innolla.

Mitä mieltä olet yleisesti ottaen ensi talven maailmancup-kalenterista? Onko sprinttejä liikaa tai haittaako se, ettei ohjelmassa ole vapaita viikonloppuja? Entä mitä mieltä olet siitä, että Alpe Cermisin loppunousu kiivetään Tour de Skillä yhteislähtönä?

Mielestäni urheilijoiden on hyväksyttävä sellainen kalenteri kuin se on ja yrittää tehdä parhaansa kisoissa. En ole ajatellut kalenteria kovinkaan paljon. Mielummin laitan kaiken energian seuraavaan kilpailuun sen sijaan että miettisin, mitä kaikkia kilpailumuotoja on edessä kaudella 2019-2020. Cermisin yhteislähtö Tourilla on mielenkiintoinen idea, sillä sitä ei ole aiemmin kokeiltu. Muutenkin erot loppunousuun lähdettäessä ovat olleet jo aika isoja. Ehkä siitä tulee jännittävämpi kun kaikki lähtevät yhtäaikaa. Toisaalta on hieman erikoista, ettei nousun päälle ensimmäisenä ehtivä olekaan välttämättä voittaja. Siinä mielessä ajatukseni ovat tässä kysymyksessä varsin kaksijakoiset. Vaikea sanoa, mutta kyllä yhteislähtökin on kiinnostava.

Kuva: NordicFocus

Huippuhiihtäjän ura on varmasti palkitsevaa, mutta samalla myös kuormittavaa: matkat, kisat, pitkät leirit, paineet, pois kotoa oleminen suurimman osan vuodesta yms. ovat osa lajia. Kuinka hallitset tätä kaikkea päivästä päivään? Pitääkö siihen olla jokin erityinen suhtautumistapa?

Minusta tämän urheilulajin tekeminen tällä tasolla on paljon suurempi ilo kuin ne kaikki luettelemasi (negatiiviset) asiat. Siksi ne on helppo selättää. Haluan olla maastohiihtäjä. Suurimman osan ajasta urheilu, harjoittelu ja kilpaileminen antavat minulle iloa. Sen myötä kaikki urheilun ympärille tulevat muut tekijät on helpompi kestää.

Harjoituksissa, haastatteluissa ja kilpailujen ulkopuolella sinulla tuntuu olevan aina pieni hymy kasvoillasi. Mikä siihen on salaisuus?

En ole aina onnellinen, se täytyy myöntää. Olen luonteeltani ihminen, joka haluaa olla iloinen ja positiivinen, mutta eihän se aina onnistu. Huonojakin päiviä on. Mutta nautin maastohiihtäjänä olemisesta. Rakastan tätä lajia, ja kyllähän se hymyilyttää, kun saa tehdä sitä mistä tykkää.

Kuten tuli todettua, urheilu vie paljon aikaa ja energiaa. Onko silti mahdollista pitää yllä ystävyyssuhteita maailmancup-sirkuksen ulkopuolella oleviin ihmisiin?

Minulla on hyviä ystäviä sekä maajoukkueessa että hiihdon ulkopuolella. Olen mielestäni onnekas, että minulla on hyviä ystäviä. Julkisuus ei ole muuttanut minua. Minulla on yhä lukioaikaisia ystäviä täällä Sollefteåssa ja hyvä ystävä myös Östersundissa, jonne olen muuttanut.

Kuva: NordicFocus

Sinun lisäksi myös Sebastian Samuelsson, Helena Ekholm ja Frida Karlsson ovat kaikki Sollefteåsta. Mikä on tämän pienen kaupungin salaisuus? Onko teillä erikoista hanavettä, hengitättekö taianomaista ilmaa, vai mitä erityistä Sollefteåssa on?

Haha ei. Sollefteå on erinomainen paikka kehittyä hyväksi hiihtäjäksi. Pääosin siksi, että harjoitusmaastot ovat hyvät. Täällä on hyvä koulu eli kuuluisa Sollefteån hiihtolukio, jossa on erittäin omistautuneta valmentajia. Olosuhteet ovat hyvät. Kaupungin asukkaat pitävät maastohiihdosta, ja paikkakunnan elämänmeno on rentoa. Paikka inspiroi, kun harjoittelen täällä toisten tyttöjen tai valmentajien kanssa. Täällä voi elää urheilijan elämää mutta myös ihan tavallisena ihmisenä. Ja kyllä vesikin on hyvää!

-Paolo Romano,
suomentanut Juho-Veikko Hytönen