Vuoden 1978 Prahan euroopanmestaruuskilpailut olivat pettymys 25-vuotiaalle Grete Waitzille. 3000 metrillä hän johti koko matkan, mutta väsyi lopussa ja jäi pronssille ajalla 8:34. 1500 metrillä Waitz sijoittui viidenneksi.

Illalla Grete ja hänen miehensä söivät päivällistä prahalaisravintolassa yhdessä oslolaisen ystävänsä ja Greten harjoituskaverin Knut Kvalheimin kanssa. Kvalheim oli juossut Prahassa 10 000 metrillä yhdeksänneksi. Grete puhui uransa lopettamisesta, jolloin Kvalheim keksi ehdottaa jotain uutta: ehkä Grete voisi kokeilla maratonia. Kvalheim oli itse kilpaillut New Yorkin maratonilla muutama vuosi aiemmin ja intoili sen olevan jotain aivan toisenlaista.

Jack ehdotti Gretelle lomaa New Yorkissa. Loma toisi piristystä tiukasti aikataulutettuun arkeen. Nuori pari asui Oslon laitamilla ja Grete työskenteli koulussa opettajana ja Jack toimittajana sanomalehdessä. Kokopäivätyön ohessa Grete juoksi 120 kilometriä viikossa. Hän heräsi viideltä juostakseen aamuharjoituksen, kiirehti bussille, vaihtoi metroon ja siitä toiseen bussiin päästäkeen työpaikalle. Iltapäivällä sama matka kotiin ja sitten juoksemaan.

Mutta jos kerran mentäisiin New Yorkiin, eikö vaimo haluaisi kokeilla maratonia samalla reissulla? Järjestäjiltä oli tullut kutsu. Grete epäili ideaa. Hän ei ollut koskaan juossut harjoituksissa 18 kilometriä pidempää lenkkiä. 18 kilometriä ei ole edes puolet maratonmatkasta.
Jack puhui Greten ympäri. Grete oli pettynyt, New Yorkissahan piti lomailla. Maraton oli Jackin idea, ei hänen.

Järjestäjät kuitenkin sponsoroivat reissua, kun Grete lupasi osallistua. Järjestävän seuran New York City Road Runnersin puheenjohtaja Fred Lebow otti Waitziin yhteyttä ja ehdotti, että Grete voisi juosta jäniksenä pitäen vauhtia kärkinaisille.

Ennätysloma

New Yorkissa Waitzit majoittuivat hotelliin West Sidellä. Kukaan ei ollut neuvomassa tai ohjaamassa. He tapasivat pikaisesti kutsun järjestäneen Fred Lebowin, mutta siinä kaikki. Lebow oli innoissaan Greten osallistumisesta, mutta kukaan muu kaupungissa ei tuntunut olevan kiinnostunut. Grete oli juossut 3000 metri maailmanennätyksen, mutta mikä meriitti se oli maratonilla.

Waitzit saivat lomailla rauhassa. He kävelivät ympäri kaupunkia tuntikausia katselemassa nähtävyyksiä ja maisemia. Viimeisenä iltana ennen maratonia he söivät hyvin: katkarapucocktailit, pihviä, punaviiniä, jälkiruuaksi jäätelöä.

Maraton kilpailtiin 22. lokakuuta. Mukaan oli ilmoittautunut maailman parhaita maratoonareita ja vaikka Grete oli kolminkertainen maastojuoksun maailmanmestari, hän ei kuulunut ennakkosuosikkeihin. Suosikkeja olivat Eleonora Mendonca, Jacqueline Hansen, Miki Gorman ja maailmanennätyksen haltija Christa Vahlensieck.

Jack hermoili hieman, hän oli innoissaan, kiinnostunut näkemään Greten kyvyt, mutta ei toisaalta halunnut odottaa mitään. Maratonaamuna hän neuvoi:

– Mitä ikinä teetkin, älä mene kärkeen. Älä kiristä vauhtia. Juoksusta tulee hidas, joten pysy takana ja tee kuten muutkin tytöt, he ovat kokeneita.

Myöhemmin Jack muistelee, ettei rauhallista matkavauhtia ollut kuitenkaan, ohjeista huolimatta, odotettavissa:

– Ennen kuin hän nousi bussiin, muistutuin häntä ”mene hitaasti”, vaikka tiesin, ettei hän pystyisi juoksemaan hitaasti kovin kauaa. Hidas vauhti ei ollut hänen luonnonllinen tapansa juosta.

Grete starttasi numerolla 1173, koska hän oli ilmoittautunut mukaan myöhään. Hän yritti mukaan eliittiryhmän bussiin, mutta järjestäjät sanoivat, ettei noin isolla numerolla ollut sinne mitään asiaa ja ohjasivat hänet muiden juoksijoiden mukana lähtöpaikalle vievään bussiin. Kokoontumispaikalla Grete huomasi tutun norjalaisjuoksijan Runar Gundersonin, miehen, joka on juossut jokaisen New Yorkin maratonin tuosta vuodesta lähtien.

Grete ja Runar seisoivat keskellä tuhansia juoksijoita, kun saparopäinen Grete alkoi normaaliin tapaansa hermoilla. Hän oli aina jännittynyt ennen kilpailua, olipa kyse arvokisastartista tai kyläjuoksusta. Mitä minä nyt teen, kuinka kovaa pitäisi aloittaa, Grete alkoi kysellä. Runar oli ihmeissään, sillä hän oli kuullut, että Grete olisi palkattu mukaan vauhdinpitäjäksi. Se ei kuitenkaan ollut suunnitelmissa, mutta kisan vauhdinpitäjä Gretestä sittenkin tuli.

Ei enää ikinä!

Aurinko paistoi. Matkaan lähti 8937 juoksijaa. Grete ei koskaan ollut osallistunut massatapahtumiin. Radalla vastakkain oli aina vain kymmenkunta naista.

Jaqcueline Hansen ja Christa Vahlensieck joutuivat keskeyttämään, eikä Gretellä ollut juoksussa naisseuraa. Miehistä oli kuitenkin vetoapua.

19. mailin kohdalla Grete väsyi. Hän ei enää tiennyt, paljonko matkaa oli jäljellä, sillä hän oli tottunut mittaamaan matkaa kilometreissä, ei maileissa. Paljonko vielä matkaa, hän kyseli miesjuoksijoilta ympärillään. Kahdeksan mailia, he sanoivat, mutta Grete ei ollut varma, paljonko se oli kilometreissä.

Grete ei tuntenut reittiä, mutta hän tiesi maalin sijaitsevan puistossa. Jokainen puu herätti toiveen, josko reitti jo tulisi Keskuspuistoon, missä maali sijaitsi.
Maalissa kuuluttuja kertoi, ettei johdossa ollut kukaan ennakkosuosikeista, vaan tuntematon nainen, joka pitää maailmanennätysvauhtia. Greten nimeä ei ollut lähtölistassa, sillä käsiohjelma oli jo painettu hänen ilmoittautuessaan mukaan.

Loppukilometreillä Grete kirosi aviomiehensä, joka oli puhunut hänet ympäri osallistumaan. Viimeinen kymppi oli täyttä tuskaa.

Maaliviivan ylitettyään Grete kiskoi tossut jaloistaan ja heitti ne päin Jackia. Ei enää ikinä! hän huusi. Grete oli vihainen. Hän Grete ei tiennyt voittaneensa, saati tehneensä uuden maailmanennätysen. Hän yritti paeta villiintynyttä mediaa, mikrofoneja ja kameroita ihmetellen, mitä toimittajat yrittävät sanoa.

Runar Gunderson muistelee oman juoksunsa jälkeen nähneensä Waitzit istumassa puistossa. Miten meni, hän kysyi. Grete kertoi olevansa yllättynyt, koska juoksi tosi hyvin. He sanovat, että tein uuden maailmanennätyksen. En tiedä onko se totta, mutta niin he kertoivat.

Maalissa tuskaisten kilometrien jälkeen Grete ei arvannut juoksevansa New Yorkissa seuraavan 11 vuoden aikana vielä kahdeksan voittoa, voittavansa myös Lontoossa ja parantavansa maailmanennätystä vielä kolmesti. Lontoossa 1983 hän juoksi 2:25:29, mikä oli lähes kymmenen minuuttia kovempaa kuin maailmanennätys oli ollut hänen juostessaan ensimmäisen maratoninsa New Yorkissa 22.10.1978.

– Outi Hytönen

Lähteet

http://www.runnersworld.com/masters/grete-waitz-from-out-of-norway
http://www.encyclopedia.com/topic/Grete_Waitz.aspx
https://canute1.wordpress.com/2014/09/15/grete-waitz-and-paula-radcliffe-do-they-make-the-case-against-polarised-training/