Goesch ja Pohjalainen duathlonin Suomen mestareiksi
Duathlonin SM-kilpailut käytiin tänään Tikkakoskella. Miesten sarjan voiton nappasi Henrik Goesch. Naisten kilpailun puolestaan hallitsi Tiina Pohjalainen.
Duathlonin SM-kilpailut käytiin tänään Tikkakoskella. Miesten sarjan voiton nappasi Henrik Goesch. Naisten kilpailun puolestaan hallitsi Tiina Pohjalainen.
Kilpailu saatiin käydä aurinkoisessa säässä aamupäivän pienen sateen jälkeen. Kilpailu alkoi viiden kilometrin juoksuosuudella, jatkui 20 kilometrin pyöräilyllä ja päättyi 2,5 kilometrin juoksuun.
Miesten kilpailussa oli mukana 21 osallistujaan Juoksija Jarkko Järvenpää oli odotetusti kärjessä juoksuosuuden jälkeen, mutta triathlonistit veivät pyöräosuutta ja kisan voiton vei lopluta Turun Urheiluliiton Henrik Goesch ajalla 54:26. Kisa oli tiukka. Toiseksi sijoittunut Timi Malinen jäi Goeschille 13 sekuntia ja kolmanneksi sijoittunut Darby Thomas 30 sekuntia.
Miesten kilpailun startti. Kuva: Jani Palonen
Naisissa TriathlonSuomen Tiina Pohjalainen johti kisaa heti alusta lähtien ja otti kilpailun ylivoimaisen voiton ajalla 1:03:01. Julia Kekkonen ja Tuula Vesalainen tulivat maaliin rintarinnan ja kellottivat saman ajan 1:06:34, jakaen hopean.




