Frida Karlssonilla lonkkaongelmia
Frida Karlssonin viime talvi päättyi Therese Johaugin kukistamiseen Holmenkollenin 30 kilometrin kilpailussa maaliskuun alussa. Sen jälkeen harjoituskausi on sujunut hyvin, mutta tällä hetkellä hänen kiusanaan lonkankoukistaja, joka ylikuormittunut.
Frida Karlssonin viime talvi päättyi Therese Johaugin kukistamiseen Holmenkollenin 30 kilometrin kilpailussa maaliskuun alussa. Sen jälkeen harjoituskausi on sujunut hyvin, mutta tällä hetkellä hänen kiusanaan lonkankoukistaja, joka ylikuormittunut.
– En todellakaan pysty hiihtämään tällä hetkellä niin paljon perinteistä kuin haluaisin lonkankoukistajan takia, mutta muuten kropassa on hyvä tunne, sanoo Karlsson Längd.se-sivustolle.
Huolimatta viime aikojen korvaavasta harjoittelusta, on hän yhdessä Ebba Anderssonin kanssa ehdoton ennakkosuosikki Ruotsin kauden avauksessa Bruksvallarnassa
Miltä tuntuu päästä vetämään taas numerolappu rintaan?
– Viime kerrasta onkin jo aikaa. On todella hauskaa päästä vihdoin irti, Karlsson sanoo.
Kesällä sanoit, että aio olla enää tyytyväinen kakkossijoihin. Kuinka aiot käsitellä tilanteen, jos et voitakaan kilpailua? Heti kauden alussa voi olla tiukkaa.
– Kyllä, täällä Bruksvallarnassa on joukko nälkäisiä ruotsalaisia naisia. Jos teen parhaani ja saan itsestäni irti ja sitten käy ilmi, että joku muu on suoriutunut hieman paremmin, en voi vaikuttaa siihen, mitä joku muu on tehnyt. Sitten voin olla vain tyytyväinen omaan esitykseeni.
– Mutta tietysti sitä haluaa olla korkeimmalla korokkeella.
Oletko kunnon ja harjoittelun osalta siinä tilanteessa missä haluatkin olla?
– Kyllä, minulla on hyvä harjoituskausi takanani. Harjoituskauden lopulla on ollut pieniä ongelmia. En todellakaan ole pystynyt hiihtämään niin paljon perinteistä kuin olisin halunnut. Olen joutunut tekemään tasatyöntöä ja luistelemaan enemmän,tJoten minusta tuntuu, että tarvitsen vielä vähän aikaa päästäkseni parhaimpaani, mutta kropassa on muuten hyvä tunne. Jos en ole 100 prosenttisessa kunnossa, n in ehkä 99 prosenttisessa.
Mikä on ongelma perinteisen hiihdossa?
– Minulla on ollut pieni ylikuormitustila lonkankoukistajassa, joten en ole pystynyt hiihtämään niin paljon vuorohiihtoa. Nyt olen pystynyt hiihtämään vähän perinteistä ja minun pitäisi pystyä hiihtämään kilpaa.
Onko suunnitelmissa hiihtää kaikkina kolmena kilpailupäivänä Bruksvallarnassa?
– Kun otetaan huomioon lonkankoukistaja, en kilpaile perinteisen sprintissä lauantaina. Se voi olla liian kuormittavaa. Säästän sen Rukalle ensi viikonloppuua.
Kahden vuoden takainen kausi oli Frida Karlssonille suuri menestys. Seefeldin MM-hiihdoissa hän voitti mitalin kaikista käydyistä kilpailuista: hopeaa 10 kilometriltä, pronssia 30 kilometrin kilpailusta ja loistavan oman osuuden jälkeen kultaa viestistä.
Kuinka katsot tämän talven MM-hiihtojen ohjelmaa, onko tavoitteesi jollain tietyllä matkalla?
– Minulla on todennäköisesti MM-kisat tavoitteena enemmän kokonaisuutena. Suurin tavoitteeni on päästä kultakuntoon MM-päivien aikana. Toivottavasti saan jonain päivänä mahdollisuuden ottaa sen mitä halua, sanoo Karlsson viitaten kultamitaliin.
Kuinka käsittelet kilpailuokalenteriin liittyvää epävarmuutta?
– Minusta tuntuu, että minulla on hyvä persoonallisuustyyppi tähän liittyen. Mielestäni olen hyvä sopeutumaan enkä ole liian tiukka rutiinien ja suunnittelun suhteen. Keskityn tässä ja nyt, niihin asioihin mihin voin vaikuttaa, säästän energiaa enkä tuhlaa sitä tarpeettomasti.
Ruotsilla on erittäin vahva naisjoukkue, joka voi tänä talvena nostaa edelleen tasoaan.
Kuinka hyviä muut tytöt ovat?
– Olen sanonut, että olemme maailman paras maajoukkue. Se on ryhmä, jossa nähdään suurta kehitystä. Nostamme toisiamme, emmekä myy päänahkaamme halvalla harjoituksissa ja kilpailuissa. Ennen kauden alkua on näyttänyt todella hyvältä, ja on monia, jotka haluavat olla taistelussa huippusijoista.
Harjoittelukaudella hyvää vauhtia osoittanut on myös Karlssonin avopuoliso William Poromaa.
– Se on erittäin hauskaa! Hän on ottanut suuria edistysaskeleita tänä vuonna ja todella päässyt hyvään kuntoon, kun pääsi treenaamaan A-maajoukkueen kanssa. On erittäin hauskaa seurata häntä myös tällä kaudella, Karlsson sanoo.
Teksti: Johan Trygg
Suomennos: Petri Ikävalko




