Ei jäänyt harmittelemaan MM-valintoja pidempään – Pökälä satsaa täysillä maantiepyöräilyyn
Pitkään ei Samuel Pökälä harmitellut sitä, ettei tullut valituksi pyöräilyn MM-kisoihin. TWD-Länkenin polkija satsaa edelleen täysillä eteenpäin uudet tavoitteet mielessään.
Pitkään ei Samuel Pökälä harmitellut sitä, ettei tullut valituksi pyöräilyn MM-kisoihin. TWD-Länkenin polkija satsaa edelleen täysillä eteenpäin uudet tavoitteet mielessään.
Kestävyysurheilu.fi tapasi Samuel Pökälän Tampereen Hervannassa ja kyseli miehen kuulumisia, kun samanaikaisesti Espanjassa käytiin lajin MM-kilpailuja. Tänä syksynä Pökälällä on vielä kuitenkin yksi kansainvälinen kilpailu edessä lokakuussa 19.10. Ranskassa. Chrono des nations kilpailun jälkeen Pökälä aikoo pitää pienen ylimenokauden ennen kuin siirtää katseet uuteen harjoituskauteen.
– Ylimenokausi on minulla noin parin viikon mittainen ja silloin otan ihan rennosti. Marraskuun alussa aloitan sitten uuden harjoituskauden, Pökälä suunnittelee.
Talvikauden Pökälä aikoo viettää pääosin Suomessa harjoitellen.
– Syksyllä en ole lähdössä etelään harjoittelemaan. Meillä TWD-Länkenin seuraleiri maaliskuun lopussa ja sitä ennen olen ajatellut pitää oman leirin jossain, mutta ajankohtaa ei olla vielä päätetty, Pökälä kertoo ja jatkaa.
– Talvikaudella harjoittelen Suomessa pääosin ulkona maastopyörällä sekä hiihtäen ja trainerilla kotona sisällä. Kyllähän ankea viime talvi rassasi myös pyöräilijää, kun oli märkää ja kylmää, mutta ei lunta ja pakkasta. Mieluummin sitä kunnon talvikelillä harjoittelisi kuin viime talven kaltaisissa olosuhteissa, Pökälä harmitteli surkeaa viime talvea.
Pyöräsuunnistaja Tervalan opein
Samuel Pökälää valmentaa moninkertainen pyöräsuunnistuksen MM-mitalisti ja lajilegenda Mika Tervala ja Pökälä sanoo, että kaksikon välinen valmennussuhde toimii erinomaisesti. Ja nimenomaan pyöräsuunnistuksestahan Pökälä itsekin maantiepyöräilijäksi vaihtoi.
– Hyvin on valmennussuhde toiminut. Se on vain hyvä asia, ettei valmentajalla ole ihan sitä perinteistä maantiekulttuuritaustaa. Lisäksi hänellä on hyvä oma ura takanaan, mikä tuo uskottavuutta, kun tietää että menestystä on tullut jo aiemminkin, Pökälä kiittelee Mika Tervalan valmennusoppeja.
Ja kaksikon välinen yhteistyö on tiivistä.
– Kyllä Mika antaa ihan päiväkohtaiset ohjelmat kisakaudella ja muuten ainakin viikkotasolla kunkin viikon tärkeät treenit ja tavoitteet. Itsekin olen koittanut ottaa vastuuta enemmän harjoittelustani ja opetellut kuuntelemaan omaa kehoani.
Täysillä satsataan
Pyöräilyn ohella Samuel Pökälä aloitti neljännen opiskeluvuoden Tampereen teknillisessä yliopistossa konetekniikan ja varsinkin hydrauliikan parissa.
– Kyllä se koulu meinaa kärsiä ja urheilun ehdoilla tässä mennään. Mutta sen verran ainakin olen opiskellut vuodessa, että saan Kelalta opintotukea. Nyt voisin alkaa lähiaikoina kandin työtä tekemään eli lähes normaalitahdissa ovat opinnot edenneet, Pökälä sanoo.
Ja pyöräily on ykkösasia Pökälälle jatkossakin.
– Joka syksy olen miettinyt, että pitäisikö sitä opiskella tosissaan, mutta joka kerta olen tullut siihen tulokseen, että opiskella ja tehdä töitä ehtii myöhemminkin. Nyt on pyöräilyn aika ja aion satsata tähän tosissaan, niin ei tarvitse sitten ainakaan jossitella, ettei yrittänyt, Pökälä tuumii.
– Ja tarkoitus on satsata nimenomaan maantiepyöräilyyn. Sitten jos tuntuu siltä, ettei pääse maantiepyöräilyssä eteenpäin, niin voi harkita että alkaako satsaamaan maastopyöräilyyn.
Pökälä myöntää, ettei pyöräilijänä olo ole helppoa Suomessa, kun laji ei kuulu Suomen seuratuimpiin lajeihin.
– Eihän pyöräilijän arvostus Suomessa ole niin kova kuin esimerkiksi hiihtäjällä tai jääkiekkoilijalla. Mutta onneksi ei nyt sentään tarvitse hävetä, kun sanoo olevansa pyöräilijä. Näinhän se vähän oli pyöräsuunnistuksen kohdalla, kun ihmiset eivät edes oikein tienneet, että mistä lajissa on oikein kyse, Pökälä naurahtaa.
– Mutta onneksi seuralla on muutama hyvä sponsori ja varusteet tulevat sitä kautta. Lisäksi minulla on pari omaa paikallista henkilökohtaista sponsoria Asikkalasta. Esimerkiksi Vääksyn lääkärikeskukseen pääsen säännöllisiin terveystarkastuksiin ja verikokeisiin. Toki jos tukijoita ja rahaa olisi enemmän, niin silloin pääsisi esimerkiksi talvella paremmin leireilemään etelään, Pökälä kertoo tukijoistaan ja nostaa kauden parhaimmiksi kisoikseen Riihimäen SM-kisat (kulta aika-ajossa ja pronssia maantieltä) sekä Viron Rattarallin voiton.
Paljon Virossa kisoja kiertäneenä Pökälä on huomannut eroja Suomen ja eteläisen naapurimaan välillä virolaisten eduksi.
– Virossa osataan panostaa paremmin nuoriin ja siellä kaikki polkevat samoissa kisoissa, niin nuoret kuin naisetkin ja näin nuoret saavat hyvää kovaa kokemusta aikuisten kanssa polkiessaan. Lisäksi virolaisilla on hyvät suhteet esimerkiksi Ranskaan ja nuoret virolaispolkijat pääsevät hyvin kiertämään kansainvälisiä kisoja, Pökälä kehuu loppuun pienen naapurimaamme pyöräilykulttuuria.
Lisää Samuel Pökälän kuulumisia lähiviikkojen aikana.
– Tero Viljanen





