Ebba Andersson uskoo harjoittelussa rytmitykseen
Ainutlaatuinen artikkeli Ruotsin hiihtotähden Ebba Anderssonin harjoittelusta ja ajatuksista. Artikkeli on julkaistu ja suomennettu yhteistyössä Langrenn.comin kanssa, jossa se on julkaistu alun perin norjaksi.
Ainutlaatuinen artikkeli Ruotsin hiihtotähden Ebba Anderssonin harjoittelusta ja ajatuksista. Artikkeli on julkaistu ja suomennettu yhteistyössä Langrenn.comin kanssa, jossa se on julkaistu alun perin norjaksi.
Toissa talvena läpilyönnin aikuisten huipulle tehneen Ebba Anderssonin kausi jäi molemmista päistä vajaaksi. Polvivamma siirsi kauden alkua ja kausi loppui ennen aikojaan koronapandemian takia. Andersson päätti kautensa Holmenkollenin 30 kilometrin kilpailun kolmanteen sijaan Frida Karlssonin ja Therese Johaugin jälkeen.
Anderssonin polvivamma syntyi juoksulenkillä tapahtuneen liukastumisen seurauksena Ruotsin maajoukkueen leirillä Jällivaarassa marraskuussa, juuri ennen kauden alkua. Andersson joutui jättämään koko alkukauden väliin. Vaarassa oli myös Tour de Ski, mutta sinne Andersson ennätti toipua ja oli heti hyvässä kunnossa. Hän hiihti Tourilla kolme kertaa palkintopallille.
– Kausi oli ehdottomasti erikoinen. Minulle kohokohta oli paluu maailmancupiin polvivamman jälkeen. Ehdin hyvin mukaan maailmancupkauteen ja olin innoissani siitä. Kun vamma oli todettu, oli koko kausi vaarassa. Alkukauden kisat pyyhittiin kalenteristani, eikä ollut ollenkaan selvää, että palaisin jo Tourille.
– Minulla oli vamman jälkeen paljon töitä tehtävänä ja unelmoin, että pääsisin samalle tasolle kuin edellisellä kaudella. Oli tunteikasta hetki, kun pääsin vaativan kuntoutusjakson jälkeen palkintopallille heti ensimmäisissä kilpailuissa.
Kuinka sinusta tuli niin hyvä hiihtäjä?
Ebba Andersson tykkaa kilpailla. Kuva: NordicFocus
– Rakastan yksinkertaisesti sitä mitä teen ja minusta on sairaan siistiä kilpailla. Nämä ovat luultavasti tärkeimmät edellytykset kehitykselle. Minua motivoi se, että otan uusia kehitysaskelia. Nämä tekijät ovatkin saaneet minut harjoittelemaan hyvin ja tekemään jo pidemmän aikaa tarvittavia asioita, sanoo Andersson ja kertoo keskittyvänsä systemaattisesti sekä vahvuuksiin että heikkouksiin.
– Kapasiteetti ja kestävyys ovat vahvuuksiani. Suurimmat heikkouteni liittävät nopeuteen ja irtiottokykyyn. Minun on harjoiteltava nopeuttani, jotta minusta tulee entistä parempi ja kokonaisvaltaisempi hiihtäjä.
– Distanssimatkat ovat minun juttuni, mutta toivoisin olevani parempi myös sprinteissä. Lisäksi kova vauhti ja irtiottokyky ovat entistä tärkeämpiä myös distanssimatkoilla. Siinä on suurin haasteeni ja sen suhteen teen töitä jatkuvasti.
Kuinka Ruotsin naisista on yleisesti tullut niin hyviä?
– Siihen minulle ei ole todennäköisesti tyydyttävää vastausta, mutta luulen, että sellainen tosissaan tekemisen ilmapiiri saa meidät kaikki tekemään parhaamme. Inspiroimme toisiamme ja työnnämme toisiamme eteenpäin niin, että kaikki hyötyvät. Siitä syntyy positiivinen kierre.
Harjoittelee 1000 tuntia vuodessa
Menestyksen ja palkintopallisijoitusten takana on tuhansia harjoitustunteja. Kestävyysharjoittelua Anderssonille kertyy 800-850 tuntia vuodessa. Lisäksi tulee kahdesta neljään voimaharjoitusta viikossa. Kaiken kaikkiaan harjoittelua kertyy noin 1000 tuntia vuodessa.
Suurimman osan harjoituksistaan hän tekee omissa oloissaan hänen isänsä toimiessa valmentajana ja sparraajana.
– Isäni on ollut valmentajani kolme vuotta, aina siitä asti kun pääsin hiihtolukiosta. Hän on itse opettaja ja valmentaja hiihtolukiossa, omaa suuren kokemuksen ja asiantuntemuksen sekä tuntee minut parhaiten. Minä todella luotan häneen, sanoo Andersson.
Ruotsin maajoukkue on keskimäärin yhden viikon kuukaudesta leirillä. Muuten harjoittelu on urheilijoiden vastuulla. Vaikka suurin osa harjoittelusta tapahtuu yksin, pyrkii Andersson organisoimaan yhteisharjoituksia myös muiden hiihtäjien kanssa. Kotikaupungissa Östersundissa asuu monia aktiivihiihtäjiä. Hän harjoittelee myös maastohiihtoon panostavan veljensä kanssa.
Uskoo rytmitykseen
– Uskon harjoittelun selvään rytmitykseen ja minulla on hyviä kokemuksia siitä, että harjoitusviikon sisältö ja kuormitus vaihtelevat läpi koko harjoituskauden. Tältä pohjalta on löytynyt minulle hyvin toimiva harjoitusohjelma, kertoo Andersson.
Anderssonilla ei ole tiettyä kiinteää jaksotusta harjoittelussaan, mutta viikoittainen harjoittelu painottuu välillä tehoon, välillä määrään ja myös lepoon.
Määräviikoilla Anderssonille kertyy harjoittelua 25-30 tuntia. Silloin harjoittelun painotus on helpoissa pitkissä lenkeissä, mutta määräviikotkin sisältävät vähintään kaksi tehoharjoitusta.
Jos viikon painotus on tehoissa, sisältää viikko kolme tehoharjoitusta ja määrää kertyy 12-15 tuntia.
Lisäksi on viikkoja joiden pääpaino on palautumisessa, jotta hän on valmis sen jälkeen ottamaan vastaan taas määräharjoittelua tai lähtemään leirille tai kisoihin.
Mikä on suosikkiharjoituksesi?
Ebba Andersson tykkää erityisetsi intervalleista. Kuva: NordicFocus
– Tykkään intervalleista. On vaikea kertoa yksityiskohtaisesti minkälaisesta intervallitreenistä. Tykkään vaihtelusta ja vastakohdista. Pidän lyhyistä kovista treeneistä, varsinkin jos voi harjoitella toisten kanssa ja ottaa toisista mittaa. Mutta tykkään myös pidemmistä kynnystehoisista intervalleista, joissa voi keskittyä tekniikkaan.
Kuinka hyvin kalusto on sinulla hallussa? Näyttää, että sinulla oli joissakin yksittäisissä kilpailuissa haasteita suksien kanssa?
– Olen erittäin tyytyväinen suksiini ja muihin varusteisiini. Ei ole kyse kalustosta, mutta on saattanut käydä niin, että olen valinnut väärän suksiparin tai voitelu ei ole osunut ihan kohdilleen.
Kautesi päättyi Holmenkollenin kolmanteen sijaan, kuten myös viime vuonna. Mitä merkitsee ottaa pallipaikka Norjan ikonisessa kilpailussa.
– Tänä vuonna oli valtavan hienoa ottaa kolmas sija. Olin kolmas myös viime vuonna, mutta tänä vuonna jouduin todella pistämään kaikkeni peliin. Menin suurimman osan kisasta silkalla tahdonvoimalla.
– Kun vaihdoimme suksia lopussa ja huomasin että saamme siitä etua, sain myös lisävoimia. Oli myös hienoa nähdä Fridan voitto. Juuri Holmenkollenilla.
Mitä sinun tulee tehdä voittaaksesi Therese Johaug ensi talvena?
– Therese on huomattavasti minua vanhempi ja hänellä on aivan erilaiset harjoituspohjat kuin minulla. Minulle on tärkeintä vain jatkaa työntekoa. Huipulle ei ole oikotietä.
– On tehtävä se työ mitä vaaditaan kehittymiseen. Samaan aikaan kilpakumppanini tekevät vähintään yhtä paljon töitä kehittyäkseen. Juuri se on niin motivoivaa, päättää Andersson.
Ebba Andersson pähkinänkuoressa
Syntynyt: 10 heinäkuuta 1997, Sollefteå
Kotipaikka: Östersund
Seura: Sollefteå IF
Valmentaja: Per-Ola Andersson
Urheilutausta: Aloitti 9-vuotiaana paikallisessa hiihtoseurassa. Kävi Sollefteån hiihtolukion 2013-2017
Tuloksia:
– Olympiahopeaa viestistä (Pyeongchang, 2018)
– MM-hopeaa viestistä (Lahti, 2017)
– MM-kultaa viestistä (Seefeld, 2019)
– 16 palkintopallipaikkaa maailmancupissa viimeisen kahden kauden aikana.
-Alkuperäinen artikkeli Langrenn.com / Ingeborg Scheve – suomentanut Petri Ikävalko




