Ebba Andersson: ”Tuntuu, että olen löytänyt aika optimaalisen tavan harjoitella”

Ebba Anderssonin harjoittelu kohti olympiatalvea on sujunut hyvin. Andersson kertoo hienosäätäneensä tiettyjä juttuja harjoittelussaan ja hänestä tuntuu, että hän on löytänyt itselleen optimaalisen tavan harjoitella.

Ebba Anderssonin harjoittelu kohti olympiatalvea on sujunut hyvin. Andersson kertoo hienosäätäneensä tiettyjä juttuja harjoittelussaan ja hänestä tuntuu, että hän on löytänyt itselleen optimaalisen tavan harjoitella.

Längd.se haastatteli Anderssonia muutama viikko sitten Trollhättan Action Weekissä ja selvitti miten Andersson kesäharjoiitelu on sujunut.

– Kesäharjoittelu on mennyt todella hyvin, tiivistää Andersson.

Ei mitään vastoinkäymisiä?

– Ei, mutta pitää koputtaa puuta. En halua huonoa onnea.

Oletko nostanut viime vuoteen verrattuna määrä tai tehoja tai onko harjoittelun tullut muita muutoksia?

– Sanoisin, että perussapluuna on aika lailla samanlainen kuin ennenkin. Olen keskittynyt vähemmän tiettyihin juttuihin ja vähän enemmän toisiin. Tehollisesti harjoittelu on ollut aika samanlaista kuin viime vuonnakin, mutta määrää on tullut hiukan enemmän, kertoo Andersson.

Oletko keskittynyt johonkin tiettyyn erityisjuttuun, jonka voisit paljastaa?

– Ei mitään erityistä. Olen hienosäätänyt harjoittelua, mutta perussapluuna on edelleen sama. Olen mielestäni löytänyt itselleni optimaalisen tavan harjoitella.

Mitä kesän testitulokset kertovat?

– Ne osoittavat, että homma menee oikeaan suuntaan. Se tuntuu hyvältä. Olen oikealla tiellä.

Harjoittelun vastapainoksi Andersson on aloittanut seurakaverinsa Lisa Vinsan kanssa podcastin, jossa hän avaa elämäänsä maajoukkuehiihtäjä. Podcastin nimi on ”Mellan himmel å skidspår” eli Taivaan ja hiihtoladun välissä. Podcastin löydät esimerkiksi täältä.

Kuinka paljon käytät aikaa podcastin tekemiseen? Onko se hyvä tapa rentoutua harjoitusten välissä?

– Se on todella hauskaa ja antaa paljon, sekä omasta että Lisan mielestä. Olemme asettaneet riman niin, että hallitsemme kokonaisuuden ja ajankäytön. Emme ole halunneet podcastin vievän energiaa siltä mikä on tärkeintä – itse hiihdolta.

– Pitää hiukan pohtia, miten viedä podcastiä jatkossa eteenpäin. Haluamme ehdottomasti jatkaa sitä. Se on ollut antoisaa ja alku on ollut hyvä.

Onko podcast tullut pitkillä rauhallisilla lenkeillä mieleesi; mistähän puhuisimme seuraavaksi?

– Välillä on käynyt niin että pohdin uusia ideoita, mutta treenin aikana päässä liikkuu paljon muutakin.

Tällä hetkellä Andersson on Ruotsin maajoukkueen korkeanpaikanleirillä Font Romeussä.

– Uskon, että jokainen kerta korkealla tuo lisää oppia ja varmuutta siitä kuinka tehdä asiat sopeutumisen kannalta itselle optimaalisella tavalla. On hyvä, että meillä on useita tilaisuuksia korkeanpaikanharjoitteluun harjoituskauden ja talvenkin aikana.

Teksti: Johan Trygg / Längd.se
Suomennos Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026