Jessica Digginsin kesäharjoittelu sujunee ”plan B:n mukaan” kotimaisemissa Strattonissa Vermontissa, kun normaalisti ohjelmassa olevaa lumileiriä Uudessa-Seelannissa tuskin on ohjelmassa. Vaikka harjoituskausi sujuu epänormaaliin tyyliin, harjoitteluaan hän kuvaa toistuvasti sanalla normaali.

Digginsin kesään on kuulunut normaalisti yhdysvaltalaishiihtäjien leiri Uudessa-Seelannissa. Näin ei tänä vuonna todennäköisesti ole, vaan hänen harjoittelunsa sujuu kotimaisemissa Strattonissa Vermontissa. 

– Se on todennäköisin skenaario, Diggins sanoo.

Tilanne voisi olla huonompikin, sillä Digginsin mahdollisuudet sulanmaan harjoitteluun ovat vähintäänkin hyvät. Hän pääsee oveltaan rullahiihtämään, lisäksi juoksuharjoitteluun on hyvät mahdollisuudet ja voimaharjoittelu hoituu omalla takapihalla.

– Harjoitteluni on todennäköisesti hyvin normaalia: viikkotasolla siinä on niin kestävyysharjoittelua, pitkää ja hidasvauhtista lenkkiä, pari kovempaa harjoitusta, pari voimaharjoitusta. Ehkä kerran viikossa lisäksi nopeusharjoittelua kuten 10-sekuntisia todella nopeita pätkiä myös tekniikan työstämiseksi. Luulen, että se on melko standardi. En perusta niinkään tunneista, enemmänkin laadusta ja siitä, että niistä treeneistä myös palautuu. Harjoitusfilosofiani pääjuttu on, että pitää harjoitella fiksusti.

Voimaharjoittelussa Diggins panostaa paljon myös lämmittelynä tehtävään runsaaseen liikkuvuusharjoitteluun sekä monipuoliseen tukilihasharjoitteluun.

– Teen myös hyppyjä vastapainona rauhalliselle kestävyysharjoittelulle. Siihen on hyvä sekoittaa jotain lyhyttä, nopeaa ja kovaa, Diggins naurahtaa.

Kovista harjoituksista Diggins sanoo nauraen, että eivät ne välttämättä hänen suosikkejaan ole, mutta tyypillinen on esimerkiksi 4–5 kertaa 10 minuuttia.

– Vauhdikkaissa kovissa harjoituksissa minulle tärkeää on myös tekniikka, jota on rauhallisemmissa harjoituksissa varsinkin perinteisellä vaikea saada liikkeiden osalta niin hyvin tehtyä. Kun menee kovempaa, liikkeisiin on teknisesti helpompi keskittyä. Toinen yleinen harjoitus on neljä kertaa neljän minuutin kisavauhtiset pätkät. Siinäkin keskitytään tekniikkaan.

Viime kaudesta Diggins löytää tulosten takanakin paljon ilahduttavaa:

– Olen tehnyt kovasti töitä ollakseni tasaisempi. Siksipä perinteisen sprintissä onnistuminen oli todella siistiä. Minut on tunnettu erityisesti vapaan hiihtäjänä, joten oli hienoa huomata, että pystyn hiihtämään myös perinteistä. On ollut hienoa nähdä, että siinä kova työ tuottaa tulosta. Se on projekti, joka yhä jatkuu. Lapsena pidin vapaan hiihtoa tosi hauskana, joten halusin aina luistella. Minusta tulikin aika hyvä vapaan hiihtäjä, mutta on pitänyt petrata perinteisellä. Olen käyttänyt sen harjoitteluun aikaa, Diggins sanoo.

– Asia, jota opettelen jatkuvasti, on oman kroppani kuuntelu. Yritän oppia, kuinka paljon levätä, kuinka paljon treenata. Kun sen saa kohdilleen, tunne on hieno. Sen balanssin kanssa teen jatkuvasti töitä. Myös reissussa iloisena ja tasapainoisena pysyminen vaatii töitä, sanoo Diggins, joka on käytännössä koko talven poissa kotoa maailmancup-kiertueen ollessa pitkälti Euroopassa.

Mitä opit maastohiihdosta viime kaudella?

– Opin, ettei asioita voi ottaa itsestäänselvyytenä. Kun osuu täydellinen päivä, jolloin kroppa tuntuu hyvältä, mielentilasi ja kuntosi kohdillaan ja sukset kilpailukuntoiset, se on taianomainen tunne. Sitä ei vaan tiedä, koska kaikki nuo asiat ovat kohdillaan – vaikka kuinka yrittäisi.

-Heidi Lehikoinen