Digginsin, Bjornsenin ja Caldwellin takana tyhjenee – vuosikymmenen ajan USA:n maajoukkueeseen kuulunut Ida Sargent lopettaa uransa

Maastohiihtokausi on lopussa, eikä ensi talvena kilpailla arvokisoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että moni lajin kotimainen ja ulkomaalainen urheilija on ilmoittanut uransa loppumisesta.

Maastohiihtokausi on lopussa, eikä ensi talvena kilpailla arvokisoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että moni lajin kotimainen ja ulkomaalainen urheilija on ilmoittanut uransa loppumisesta.

 

Tähän samaan joukkoon kuuluu myös Yhdysvaltain Ida Sargent, joka on hiihtänyt uransa viimeiset maailmancup-startit ja arvokisat. Asiasta kirjoittaa Fasterskier.com -sivusto.

Vermontin osavaltiosta kotoisin oleva 31-vuotias Sargent ei ole kuulunut maailman terävimpään kärkeen, mutta hän on ollut vakionimi maailmancupin pisteillä. Omalla panoksellaan Sargent on ollut nostamassa Yhdysvaltain hiihtoa kukoistukseen kuluvan vuosikymmenen aikana. Hän esiintyi ensimmäisen kerran maailmancupissa vuonna 2010 ja sen jälkeen joka vuosi aina Quebecin maaliskuiseen päätösviikonloppuun asti.
Päätös uran lopettamisesta tuli tammikuussa, kun hän voitti Yhdysvaltain sprinttimestaruuden.

– Jälkeenpäin muistellessa tajusin, että voittaessani mestaruuden kotiladuillani, tämä alkaa olla tässä, hän kertoi Fasterskierin haastattelussa.

Syyksi lopettamiselle hän kertoo sen, mikä on tuttua monelle muullekin lopettamispäätöksen tehneelle tai sitä miettineelle. Kilpaileminen on mukavaa, mutta:

– En ole enää yhtä innoissani ja tavoitteiden saavuttaminen ei tuo enää samanlaista tyydytyksen tunnetta, hän jatkoi.

Maailmancupissa Sargent on kilpaillut 148 kertaa, joista kolmessa hän on noussut palkintopallille. Kaksi kertaa hän on ollut parisprintin kolmas Sophie Caldwellin kanssa ja Pyeongchangin esikisoissa kaudella 2017 hän oli perinteisen sprintissä samalla sijalla.

MM-kisoissa Sargent hiihti kahdeksan starttia, joista viimeisimmät Lahdessa päättyivät sprintin 24:een sijaan ja kympin 43:een sijaan. Sotshin olympialaisissa Sargent oli sprintin 19:s.

Sargentin tulokset ovat syntyneet pitkälti sprinteissä. Maailmancupin pisteitä on irronnut harvakseltaan pidemmiltä matkoilta. Päättyneellä kaudella hän hiihti viisi kertaa jatkoon sprintin maailmancupissa.

Urheilu-uransa jälkeen Sargent palaa takaisin opinahjoonsa Burke Mountain Academyyn, jossa hän aloittaa biologian, kemian ja tilastotieteen opettajana.

Viime kauteen uransa lopettivat Elizabeth Stephen ja Kikkan Randall, eivätkä maan kärkinimet Jessica Diggins ja Sophie Caldwell ole enää aivan nuoria naisia. Veteraaninaisten lopettaminen näkyi jo USA:n viestituloksissa, kun iloisia jenkkejä ei enää nähty palkinnoilla maailmancupissa eikä Seefeldin MM-kisoissa. Sargentin hiihtouran loppuminen ei helpota asiaa, vaikkei hän olekaan kuulunut viesteissä kuin lähinnä varanaisen rooliin.

Näin ollen USA:n on saatava vakiinnutettua uusia nimiä maailmancupin pisteillä säilyttääkseen asemansa maastohiihdon kärkimaiden joukossa.

-Juho-Veikko Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026