Davosin tuplavoittaja Brennan pelkää matkustamista, mutta haluaisi kilpailla hyvässä kunnossa
Kolmanneksi hiihtänyt Swirbul myönsi, että palkintosijaan myötävaikutti pohjoismaalaisten puuttuminen.
Kolmanneksi hiihtänyt Swirbul myönsi, että palkintosijaan myötävaikutti pohjoismaalaisten puuttuminen.
Pohjoismaalaiset hiihtäjät puuttuivat viikonlopun maailmancupista Davosista. Yhdysvaltain Rosie Brennan käytti monen maailmantähden poisjäännin parhaiten hyväksi nousten viikonlopun ykköshiihtäjäksi.
Vastus ei jenkkihiihtäjältä kokonaan puuttunut, olihan Davosin laduilla hiihtämässä kaikki Venäjän tähdet.
Brennan iloitsi kahdesta voitosta. Suuremmat odotukset hän oli ladannut sunnuntain väliaikalähtökilpailuun, joten lauantain sprinttivoiton jälkeen sunnuntain ykköstila ei ollut yllätys.
– Toisaalta eilinen oli pitkä ja raskas päivä, eikä palautumien ei ollut ihan parasta, kun yöunetkin olivat huonot. Tänään keskityin vahvaan ja rentoon hiihtämiseen, jota juuri Davosin tyyppisellä ladulla tarvitaan, Brennan selvitti sunnuntaina yhdysvaltalaiselle Fasterskier.com -sivustolle.
– Davosin ladut sopivat minulle reitin ja korkeuden puolesta, korkeista olosuhteista kotoisin oleva Brennan kertoi.
– Aika varhaisessa vaiheessa tajusin, että oma vauhtini riittää voittoon, jos vain jaksan pitää sen yhtä kovana maaliin asti, hän jatkoi.
Rosie Brennan voitti Davosin molemmat kilpailut. Kuva: Modica/NordicFocus
Seurakaverin palkintosija oli kirsikka kakun päällä
Brennan tuli maaliin ja huomasi, että johtajan tuolilla istuu maajoukkuekaveri ja seurakaveri Hailey Swirbul.
– Ajattelin, että onpa hän hiihtänyt hyvin. Vasta tuloksia katsoessani hämmästyin, että hänkin on tosiaan palkintopallilla. Se oli kirsikka kakun päälle, Brennan fiilisteli onnistunutta viikonloppua.
Brennan ja Swirbul prässäsivät toisiaan kovaa koko kesän ajan harjoituksissa. Brennan kertoo, että Yhdysvalloissa on nousemassa seuraava hiihtäjäsukupolvi, eivätkä kokeneemmat hiihtäjät voi enää ottaa edustuspaikkoja itsestään selvyytenä.
Väliajat auttoivat tällä kertaa
Hailey Swirbul hiihti sensaatiomaisesti kolmanneksi. Nuori yhdysvaltalainen sai tietää väliaikoja ladun varrella. Swirbulin mielestä väliaikojen saaminen on kaksipiippuinen juttu: jos tilanne menee parempaan, on niitä hyvä saada. Toisaalta jos väsy painaa, ei niitä mielellään kuuntelisi.
– Sanoin valmentajalle aamulla, etteivät ihmettele jos aloitan hiljaa. Halusin varmistaa, että jaksan korkeassa ilmanalassa loppuun asti. Ensimmäisen kierroksen väliaika olikin erinomainen. Sellaisessa tilanteessa tietää, että nyt on hyvä päivä: kamppailee hyvistä sijoista, eikä ole kuoleman kielissä, Swirbul kertoi Fasterskierin haastattelussa.
Swirbulin kausi on ollut fantastinen. Rukalla 23-vuotias hiihti uransa parhaan sprinttituloksen ollen 18:s. Minitourin kokonaistuloksissakin hän oli pisteillä. Davosissa tulikin jo uran ensimmäinen palkintosija.
– Olen yrittänyt kehittyä askel askeleelta, eikä koskaan voi tietää, milloin läpimurto tulee. Yritän olla ajattelematta tätä, mutta onhan se selvää, että pohjoismaalaisten puuttuminen myötävaikutti tähän (palkintosijaan).
Hailey Swirbul. Kuva: NordicFocus
Menestys nuorena saattaa tuoda paineita
Swirbul on pannut merkille, että maastohiihdon tendenssi on ollut se, että yhä nuoremmat ja nuoremmat nousevat maailman huipulle. Hän pitää ilmiötä jopa vähän huolestuttavana, sillä kärjen takana olevia sijoituksia on enää vaikea nähdä hyvinä, kun kerran on jo palkintokorokkeelle noussut. Tämä lisää nuoren urheilijan paineita menestyä.
– Toisaalta olisihan se mukava olla samalla tasolla kuin muut nuoret. Mutta yritän huipulle pidemmän kautta. Jokaisella on oma polkunsa sinne, Swirbul kertoo.
Yhdysvaltalaisilta voidaan odottaa menestystä myös Saksan Dresdenissä, jossa maailmancup jatkuu ilman Norjan, Ruotsin tai Suomen edustusta.
Maailmancupia johtava Brennan ei ole vielä lyönyt lukkoon, kilpaileeko Dresdenissä.
– Maailma on tällä hetkellä pelottava paikka ja matkustaminen pelottaa. Siksi tässä eletään päivä kerrallaan ja suunnitellaan sen mukaan. Nyt olen vähän yrittänyt tehdä suunnitelmaa kaudelle, mutta silti kaikki on yhä epävarmaa. Mutta tällä hetkellä hiihdän sen verran hyvin, että olisi kiva käyttää tämä kunto kilpailemiseen ja hyviin suorituksiin.
-Juho-Veikko Hytönen




