Brownleen triatlonveljekset: Uinnissa tärkeintä on matkavauhdin taloudellisuus

Alistair ja Jonathan Brownlee ovat maailman kovin veljeskaksikko triatlonissa. Alistair voitti Lontoon olympialaisissa kultaa vasta 24-vuotiaana, kaksi vuotta nuorempi veli Jonathan otti pronssia.

Alistair ja Jonathan Brownlee ovat maailman kovin veljeskaksikko triatlonissa. Alistair voitti Lontoon olympialaisissa kultaa vasta 24-vuotiaana, kaksi vuotta nuorempi veli Jonathan otti pronssia.

Molemmilla on meriittilistallaan maailmanmestaruuksia eri matkoilta. Veljesten harjoitusvinkit inspiroivat kaikentasoisia kestävyysliikkujia.

 

 Uinti oli Brownleen veljesten ensimmäinen urheiluharrastus. Kun harjoituskertojen määrä alkoi kasvaa kahdeksaan viikossa, he eivät enää tahtoneet osallistua kaikkiin harjoituksiin, sillä pyöräily ja juoksu olivat myös niin mukavia lajeja, etteivät pojat ehtineet tehdä kaikkea tarpeekseen.

Pitkän uintihistoriansa kautta molemmat ovat triatlonissa vahvoja uimareita. Perusviikolla uintikertoja on viisi ja kilometrejä kertyy 20. Uinti on heidän ohjelmassaan tavallisesti aamuharjoitus paikallisen triatlonistiryhmän kanssa, alkaen kello seitsemän. Jonathanin mukaan uinti on triatlonlajeista henkisesti raskain laji harjoitella. Maisema ei vaihdu ja ainut palkinto on harjoituksen suorittaminen ohjelman mukaisesti loppuun. Alistair kertoo harjoituksen helpottuvan, kun valmentaja on altaan reunalla koko ajan ohjaamassa, mitä seuraavaksi tehdä.

Brownleet eivät yleensä harjoittele juurikaan avovedessä, vaikka he kirjassaan hehkuttavat sen olevan aivan mahtavan hienoa harjoittelua. Yksi syy on, että Iso-Britanniassa on suurimman osan vuodesta liian kylmä. Britanniaan matkustaville vinkki: Alistair Brownlee sanoo Britannian parhaan avovesiuintipaikan olevan Semerwater.

Uinnin matkavauhti tärkein triatlonissa

– Salaisuus [uinnissa] on taloudellisuus, olitpa ammattilainen, aloittelija tai kilpailija. Tämä on suurin ero triatlonkilpailun uinnin ja juoksun välillä. Ensimmäinen yritetään vain läpäistä niin helpolla kuin mahdollista; jälkimmäinen yritetään päästä niin kova kuin mahdollista. Harvat ihmiset ymmärtävät tämän, kirjoittaa Alistair Brownlee.

Brownleet eivät yritä kehittyä mahdollisimman nopeiksi uimareiksi. He harjoittelevat paljon nopeudella 70 s/100m, minkä he ovat katsoneet olevan tarvittava nopeus triatlonkilpailussa. Idea on oppia uimaan tuolla nopeudella mahdollisimman taloudellisesti, säästäen energiaa pyöräilyyn ja juoksuun. Brownleet eivät myöskään tavoittele hidasta, voimakasta uintivetoa, millaista monet valmentajat suosittelevat. Nopeampikin rytmi voi olla taloudellinen, jos voimaa on vähemmän.

Kova uinnin maksimivauhti ei triatlonissa pitkälle auta, jos pitkän matkan vauhti on paljon huonompi. Tärkeämpää on keskittyä harjoittelemaan sitä vauhtia, jota haluaa jaksaa uida 1500 metriä. Suurin virhe on Brownleeden mukaan harjoitella uintia liian kovilla vauhdeilla.

Brownleeden harjoitusvinkit

– 3×45 min uintia on parempi kuin 2×60 min.

– Tee uinnista rutiinia, etsi mahdollisuuksia uida eri paikoissa ja ystävien tai harjoitusryhmän kanssa.

– Krooli on tärkein, mutta yhdistä lämmittelyyn muitakin uintityylejä.

– Jos ohjelmassa on kolme uintia, tee ainakin yksi kisavauhtinen ja yksi hidasvauhtinen kestävyysharjoitus. Nopeusharjoitus on ohjelmassa joka toinen viikko.

– Outi Hytönen

Lähde: Alistair ja Jonathan Brownlee: Swim Bike Run. Our Triathlon Story.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026