Iso-Britannia on maastojuoksun mahtimaita, joka voitti Belgradissa EM-kilpailuissa enemmän mitaleja kuin kaksi seuraavaksi parasta maata yhteensä. Yhdeksän mitalia tuoneesta joukkueesta naisten hopeamitalisti Gemma Steel, 15:nneksi sijoittunut Stephanie Twell ja naisjoukkueen johtaja Jackie Newton kertoivat Hevoskuurin haastattelussa muun muassa siitä, mistä he kokevat vahvan maastojuoksukulttuurin kumpuavan.

Iso-Britannia osallistuu maastojuoksun EM-kilpailuihin täysillä joukkueilla jokaisessa sarjassa. Se on maalle kunnia-asia. Myös kilpailu edustuspaikoista on kovaa, mikä on yksi syy maan vahvalle menestykselle. Jackie Newton sanoo, että menestys ruokkii menestystä.

– Urheilijoilla on esikuvansa. Kun tänne tulee kehittyviä urheilijoita, jotka pääsevät samaan joukkueeseen esikuviensa kanssa, he saavat vertailla itseään heihin ja näkevät sen tason, jota kohti ovat menossa. Mitalit eivät EM-kisoissa tule helpoilla. Kun heille huudetaan tilannetietoja, he haluavat myös tietää joukkueen tilanteesta, Newton kuvaa myös joukkueaspektin merkitystä.

Viime vuosina Mo Farahin merkitys on ollut suuri maan kestävyysurheilulle. Vaikka laji on suosiossa kaukana jalkapallon takana, juoksijat ovat tulleet tutuimmiksi ja BBC tarjoili EM-maastojen päämatkatkin suorana lähetyksenä kotikatsomoihin.

– Kouluvuoden aluksi syyskuussa liikuntatunneilla on maastojuoksua. Monet tulevat juoksuun sitä kautta, eli maastojuoksu tulee aiemmin kuin ratajuoksu. Olen varma, että on toki toisinkin toimivia urheilijoita, mutta mielestäni maastojuoksu on osa urheilun reseptiämme, Newton sanoo.

Maastojuoksun EM-kilpailuissa on juoksijoita monilta ratamatkoilta, mikä tuo monille erilaisia kokemuksia. Se vaikeuttaa varsinkin nuorissa mitalistien ennakointia. Steel sanoo nykyään olevansa katujuoksija.

– Siihen verrattuna maastojuoksussa on enemmän rynnimistä. Siksi jäinkin alussa vähän pussiin, tuollaiseen täytyisi olla tottuneempi. Harjoituksellisesti en tiedä, tarvitseeko maastojuoksussa pärjätäkseen harjoitella niin kovin erilailla kuin ratajuoksijana, pidempiä vetoja enemmän ja voimaa pitää olla enemmän. Ehkä enemmän ylämäkiä radalla olisi mukavaa, mutta toisaalta en ole kovin hyvä alamäissä, Steel miettii.

– Olen iloinen joukkueemme menestymisestä. On hienoa olla osa sitä ryhmää.

Kultajoukkueeseen maan neljänneksi parhaana kuulunut Stephanie Twell aloittaa haastattelun kertomalla hienosta visiitistään muun muassa Pajulahteen (Lue lisää Twellin Pajulahden vierailusta.), joka on hänen ainoa kosketuksensa Suomeen toistaiseksi. Twell, 24, halusi EM-kisoihin, koska useat hänen valmentajansa muista valmennettavista samasta Aldershot-seurastakin olivat. Hän halusi olla osa joukkuetta.

Stephanie Twell piipahti syksyllä 2012 Pajulahden kestävyysseminaarissa. Kuva: Heidi Lehikoinen– Minulle tämä on ylimatka, sillä olen 5000 ja 1500 metrin juoksija. Täällä näkee, että 5000 metrin juoksijat pärjäävät hyvin. Pärjätäksesi maastossa pitää hallita mäkijuoksu sekä olla tottunut hitaampaan askelkontaktiin kuin radalla. Täytyy harjoitella vastaavissa olosuhteissa ja tehdä lisäksi pidempiä vetoja, simuloida kilpailuolosuhteita, ensi kesänä 5000 metrille keskittyvä Twell sanoo.

Newtonin tavoin myös Twell sanoo, että kaikki alkaa maastojuoksusta. Ensin juostaan maastossa, sitten siirrytään radalle. Sitä myös Twell pitää maastojuoksukulttuurin pohjana.

– Olen aina juossut maastossa. Maastojuoksun kautta talvellakin on jotain, joka saa sinut yrittämään, Twell kuvaa maastojuoksun merkitystä myös harjoittelumotivaatiolle.

Newton ja Twell kannustavat Suomea lähettämään EM-kilpailuihin täysiä joukkueita, tuomaan nuoria kehittymään ja kokemusta hankkimaan. Heidän on vaikea sisäistää, että esimerkiksi Belgradissa Suomella oli urheilijoita vain naisjuniorien sarjassa. Urheilijamäärää voisi heidän mukaansa lisätä myös naapurilajien joukosta.

– Suomalaissuunnistajien pitäisi olla aktiivisemmin mukana maastojuoksussa. Suunnistuksen MM-kilpailut ovat kesällä, ja maastojuoksu tekisi heistä vahvempia suunnistajia. Toki lumi tekee harjoittelusta haastavampaa, mutta myös hiihto on hyvää harjoitusta maastojuoksua ajatellen, Newton sanoo.

Flying Finn -sarja kehittää maastojuoksua Suomessa

Talvi on yksi syy siihen, miksi maastojuoksu on jäänyt Suomessa toisarvoiseen asemaan. Urheiluliiton kestävyysjuoksun lajivalmentaja Rami Virlander sanoo, että maastojuoksun eteenpäin vieminen ja edelleen kehittäminen on tärkeää.

– Junioreiden Flying Finn -sarjassa maastojuoksut ovat aika vahvassa roolissa, sitä on haluttu viedä eteenpäin. Se on myös yksi eurooppalainen malli kehittää kestävyysjuoksua. Meillä on Suomessa kyllä vielä kehitettävää maastojuoksussa. Juoksijat itse pitävät SM-maastoja aika korkeassa arvossa, koska siellä kaikkien matkojen juoksijat kohtaavat, Virlander sanoo.

Sandra Eriksson päätti syksyllä jättää kilpailut väliin, koska ei ollut pystynyt harjoittelemaan täysin haluamallaan tavalla. Eikö Suomesta sitten löytynyt halukkaita tai mahdollisia urheilijoita miesten sarjoihin?

– Liitto asetti sellaisen linjan, että lähetetään sellaisia, joilla on selkeitä menestysodotuksia. Tällöin on puhuttu mahdollisuuksista 15 joukkoon. Toki jos täällä haluaa todella menestyä, pitää valmistautuminen ja kausi rakentaa sellaiseksi, että se on mahdollista.

Belgradissa olleista suomalaisista Minttu Hukkaa harmittaa sama kuin useita kuntojuoksijoita: maastojuoksukisoja on kalenterissa varsin vähän.

– Suomessa kulttuuri ei ole niin vahva kuin Britanniassa ja USAssa. Itse olen tykännyt juosta maastoja, se on hauskaa vaihtelua. Enemmän juoksen treenimielessä, en tähtää maastokauteen. Olisi mukavampaa, jos maastojuoksu olisi Suomessa merkittävämpi, ja kisoja olisi enemmän. Kisoja on aika harvassa silloin kun niitä on. Sen näkee kyllä, että britit jyräävät näissä kisoissa, Hukka sanoo.

Suomalaisista puolestaan Emma Hyyppä sai Belgradissa juuri sitä kokemusta ja arvokasta oppia, mitä britit haluavat omien urheilijoidensa saavan. Kokemusta ja oppia saa, kun pääsee mukaan ilman menestysodotuksia ylittämään itseään.

– Haistelen vielä tunnelmaa tällaisissa kisoissa. Nämä olivat ekat tällaiset isot kilpailut, ja tämä oli tosi hyvä kokemus, Hyyppä kiitteli.

Hän on tykännyt maastojuoksusta viime keväästä lähtien. Aiemmin hän ei siitä kovin paljon pitänyt.

– Aiemmin en yhtään pärjännyt maastoissa, se tuntui aina hirveän rankalta. Viime keväänä olin SM-maastoissa kolmas. Kun alkoi kulkea paremmin, aloin tykätäkin siitä. Aikaisemmin maastojuoksu oli selviytymistaistelu, nyt pystyy enemmän taktikoimaan ja tekemään vauhdin jakoa. Kivaahan se on ja vaihtelua, mutta rankkaahan se edelleen on, Hyyppä sanoo.

– Heidi Lehikoinen