Aurinko uupuu ennen huoltopäällikköä – suksihuoltajilla on pitkiä päiviä Tourilla
Maajoukkueen huoltopäällikkö pitää fluorikieltoa hätiköitynä ja kalliina päätöksenä.
Maajoukkueen huoltopäällikkö pitää fluorikieltoa hätiköitynä ja kalliina päätöksenä.
Maajoukkueen huoltorekalla pusketaan aurinkoa pidempää työpäivää. Esimerkiksi Lenzerheiden sprintit pitivät huoltopäällikkö Aki Hukan liikkeellä aamuviidestä varttia yli puolenyön.
– Niin se usein menee. Ilman aamiaista stadionille valmistelemaan testisukset ja testaamaan välittömästi, kun latu avataan, Hukka naurahtaa.
– Sprinttipäivä venyi pitkäksi. Vapautin muut nukkumaan hieman aiemmin, ja vastaavasti minä sain nukkua seuraavana aamuna vähän muita pidempään.
Hiihtoliitto on vuokrannut viidelle suksihuoltajalle pöyhkeät työtilat. Rekassa on sata neliötä viidelle suksihuoltajalle ja yläkerrassa urheilijoille 40 neliön lämmitetty taukotila.
– Rekka on kolmatta talvea käytössämme, ja olemme edelleen erittäin tyytyväisiä. Tähän on myös tehty vuosittain pikku parannuksia, Hukka kiittää.
– Ennen hommat tehtiin tuolla parakeissa. Takaseinää ei savulta nähnyt, kun poltimme niissä kopeissa pulvereita.
Kerttu Niskanen testasi suksiaan. Kuva Toblachista. Kuva: NordicFocus
Marketti pelastaa
Rekan ovenpielessä on suksipari. Työtiloista sille löytyy viitisensataa paria kavereita. Huolto työstää niistä päivittäin kuutisenkymmentä paria testattavaksi.
Tourin välipäivänä huolto työsti Kerttu Niskasen käyttöön 11 suksiparia. Keskimäärin urheilija kokeilee 6–8 paria päivässä.
– Suksi on niin isossa roolissa, että niiden testausta kannattaa painottaa, Hukka korostaa.
– Voitelu on suksien valintaan ja hiontaan verrattuna simppeli juttu ja merkitykseltään marginaalinen.
Sukset ovat yksilöllisiä. Mittatarkkuus on sen verran väljä, että lopullinen valinta tehdään kokeilemalla. Laserleikattuina ne olisivat tasalaatuisempia, mutta samalla niiden hinnat olisivat satasten sijaan tuhansia euroja.
Hassuinta on, että runsaasta valikoimasta huolimatta hiihtäjä joutuu joskus ostoksille kesken kisojen.
– Huippupareja löytää myös marketeista, Hukka vakuuttaa.
– Sellaista on nähty, että paras pari on löytynyt kaupan hyllyltä, ja sillä on sitten lähdetty maailmancupiin.
Aki Hukka. Kuva: Kestävyysurheilu.fi
Hätiköity fluorikielto
Suksen saa parhaaseen liukuun fluoripohjaisin voitein. Ensi kaudella ne kielletään ympäristö- ja kustannussyistä.
Ne ovat myös terveydelle vaarallisia, joten pulvereiden kanssa puuhastellaan kiertoilmakypärän kanssa. Voiteluraudoissa ja poraharjoissa on imurit sekä työtilassa kaksi ilmanpuhdistinta.
Työlästä, hankalaa, kallista. Hukka ihmettelee silti fluorien kieltoa.
– Liikkelle on lähdetty väärästä päästä. Olemme menossa fluorittomia voiteita kohden, mutta käytön valvomiseksi ei vielä ole testimenetelmää, Hukka ihmettelee.
– Ensin olisi pitänyt kehittää testi. Nyt on vain komento ”älkää käyttäkö”.
Hukka pelkää, että jatkossa suksen liukua parannetaan yhä tarkemmalla hionnalla.
– Uhkana on, että kaikki alkavat kuskata hiomakoneita maailmancupin kisoissa. Se tarkoittaa yhtä lisätyöntekijää ja 900-kiloista konetta kiertueelle.
Kustannukset taitavat vain nousta.
STT–Pasi Rein




