Anssi Pentsinen: ”Todellisen onnistumisen näkee vasta kauden kuluessa”

Ennen kuin hiihdon maailmancup on ehtinyt edes pyörähtää käyntiin, on Anssi Pentsinen ehtinyt tehdä vaikutuksen alkukauden hiihdoillaan.

Ennen kuin hiihdon maailmancup on ehtinyt edes pyörähtää käyntiin, on Anssi Pentsinen ehtinyt tehdä vaikutuksen alkukauden hiihdoillaan.

Oloksen Tykkikisoissa aiemmin perinteisen sprinteissä kovimmat suorituksensa tehnyt Pentsinen oli yllättäen kovin suomalainen vapaan hiihtotavan normaalimatkalla. 12,4 kilometrillä taakse jäivät muun muassa Ville Nousiainen ja Iivo Niskanen.

Rovaniemen Suomen Cupin kilpailuissa viikkoa myöhemmin vapaa kulki jälleen perinteistä kovempaa: Pentsinen oli kympin kisassa toinen. Seuraavan päivän 16,5 kilometrin pituisessa perinteisen kisassakin tuli sprintterille kunniakas neljäs sija.

Pentsinen on itsekin yllättynyt, miten hyvin vapaa hiihtotapa on sujunut kauden aluksi.

– Olen kyllä kehittynyt vapaalla viimeisten parin vuoden aikana, mutta kovat vedot ovat jääneet yksittäisiksi suorituksiksi. Nyt oma taso pysyy toivottavasti tasaisempana. Ainakin tuntuu, että vapaalle on nyt löytynyt hyvä asento ja olo, mikä näkyy hiihdon taloudellistumisena, kertoo Pentsinen.

Maltillinen supermies

Anssi Pentsinen on hiihtänyt alkukauden kilpailut supermiespuvussa. Lentoon supermies ei vielä alkukauden suorituksista lähde, jalat pysyvät hangessa.

– Vaikka nyt kulkee hyvin, harjoittelun todellisen onnistumisen näkee vasta kauden kuluessa, Pentsinen sanoo.

Mitään syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Pentsisen harjoituskausi on sujunut hyvin ja mies on pysynyt yhtä pientä flunssaa lukuunottamatta terveenä.

– Koko syksy on menty maltilla tehoharjoittelun kanssa ja kunnon on ollut tarkoituskin tulla esiin vasta kilpailujen myötä. Kynttilää ei ole varmasti poltettu molemmista päistä, Pentsinen kertoo.

PentsinenAnssiSHL2Anssi Pentsinen Rovaniemen Suomen Cupin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Kuva: SHL

Alkukaudesta harjoitusmäärä on edelleen tarkoitus pitää suhteellisen korkealla.

– Rukan maailmancupin jälkeen lähdetään Keski-Eurooppaan lumille ja siellä on edelleen tarkoitus tehdä määrää, jotta kunto kestää koko kauden.

Vaikka normaalimatkat ja vapaa hiihtotapa ovat sujuneet alkukaudesta hyvin, Pentsinen on edelleen rintteri.

– Kyllä kovimmat tavoitteet ovat sprintissä. Tavoite on vakiinnuttaa paikka maailmancupin kisojen välierissä ja hiihtää mahdollisimman monta kertaa finaalissa, hän sanoo.

Ensimmäinen koitos on perjantaina Rukalla, perinteisellä tyylillä. Sprinttien ohella myös normaalimatkat toki kiinnostavat ja niitä Pentsinen hiihtää niin paljon kuin ohjelmaan sopii ja valintaryhmä suo. Tour de Ski on arvokisattomana talvena Pentsisenkin mielessä.

– Olen hiihtänyt Tour de Skillä neljä päivää vuonna 2014, mutta en koko Touria. Rukan kolmipäiväinen minitour tuo arvokasta tietoa siitä, miten kroppa reagoi kisaputkeen.

PentsinenAnssiFalunNFAnssi Pentsinen Falunin MM-kisoissa. Kuva: NordicFocus

Pipo ei kiristä

Anssi Pentsinen leireili kesän aikana maajoukkueen kanssa Vuokatissa ja Ruhpoldingissa. Ylläksen leirin hän jätti väliin ja osallistui sen aikana Ruotsin jättitapahtumaan, rullahiihtokilpailu Alliansloppetiin.

Viime kauden päätteeksi Pentsiseen valmennuksessa puhalsivat uudet tuulet. Nelivuotinen yhteistyö ruotsalaisen Niclas Grönin kanssa päättyi ja kuluneen harjoituskauden ohjaksissa on ollut maajoukkuevalmentaja Jussi Mikkola. Maajoukkueen linjan mukaisesti Pentsisenkin harjoitustunnit ovat lisääntyneet.

– En kyllä ole hurjimpia määrämiehiä, maltillista keskitasoa, Pentsinen arvioi.

Grönin valmennusajatus oli voima- ja tehoharjoituskeskeinen. Mikkolan kanssa Pentsinen on siirtynyt omien sanojensa mukaan ”perinteisemmälle suomalaiselle linjalle”.

– Määrää on tullut enemmän ja tehoja vähemmän. Aerobista puolta on korostettu ja tulosten perusteella se on sopinut minulle hyvin. Grönin valmennuksessa monet ominaisuudet kehittyivät, mutta tuntuu että nyt olen saanut ne harjoittelun muutoksen myötä paremmin käyttöön, Pentsinen arvioi.

Tunne kertoo paljon ja tunteen mukaan kaikki on sujunut hyvin:

– Koko kauden ajan harjoittelussa on ollut mukava ja rento fiilis. Pipo ei ole kiristänyt.

– Outi Hytönen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026