Anni Alakoski huomasi tasatyöntöpanostuksen tuottaneen jo tulosta
Anni Alakoski voi ilokseen todeta, että koko harjoituskausi on sujunut onnistuneesti tehtyjen suunnitelmien mukaan. Kehitystä on myös jo näkynyt niissä asioissa, joita on erityisesti painotettu.
Anni Alakoski voi ilokseen todeta, että koko harjoituskausi on sujunut onnistuneesti tehtyjen suunnitelmien mukaan. Kehitystä on myös jo näkynyt niissä asioissa, joita on erityisesti painotettu.
– Talvellahan sen sitten näkee, että onko harjoituskausi ollut onnistunut, mutta ainakin tähän asti on. Olen saanut olla terveenä, ja kaikki on mennyt hyvin, Alakoski sanoo Kestävyysurheilu.fi:lle.
Harjoituskaudella on panostettu tasatyöntöön, missä kehitys on näkynyt:
– Tein yhden testin, ja siinä oli jo menty eteenpäin. Olen myös tasatyöntöharjoituksissa huomannut, että on mennyt eteenpäin.
Alakoskella on ollut kausia, jolloin jalkavaivat ovat haitanneet perinteisen sprinttihiihtoa.
– Olemme hakeneet tasatyöntöä siihen perinteisen sprinttiin.
Hän on lähtökohtaisesti hiihtäjä, jolta on sujunut niin normaalimatkat kuin sprintitkin, molemmilla hiihtotavoilla. Kun jalkavaivat eivät ole haitanneet, se on mahdollistanut harjoittelussa paljon. Nyt hän on pystynyt tekemään jalkalenkkejä normaalisti.
– Kun jalkavaivoja oli, jouduin kesällä tekemään aika paljon tekemään korvaavaa harjoittelua. Syksyllä kun pääsin normaaliin harjoitteluun, jouduin aina kirimään kiinni, Alakoski muistelee.
Vuokatin Aateli Raceen Alakoski osallistuu, mutta ilman suurempia odotuksia:
– Harjoituksena otan ne. Aika paljon on harjoiteltu, joten en ota niistä mitään tulostavoitetta. Ihan hyvä, että näkee muihin verrattuna omaa tilannetta.
Alakoskea kolmatta kautta valmentava Jussi Piirainen kehuu häntä ”aika tasaisen hyväksi” joka osa-alueella.
– Annilla ei ole varsinaisia isompia heikkouksia. Hänellä on nopeutta ja on kestävyyttä. Jossain vaiheessa on tehty enemmän voimaa, että saa sitä kautta vielä lisää vauhtia. Muuten olemme aika lailla tasaisesti yrittäneet kehittää vähän kaikkia ominaisuuksia, Piirainen sanoo.
Viime kaudella Alakoski aloitti kauden oikein hyvin, mutta flunssa vuodenvaihteen ympärillä ja SM-kisojen aikaan sotkivat kautta.
– Kehitystä oli muuten tullut kyllä mukavasti. Varsinkin sprinttihiihtämisessä.
Piirainen kuvaa Alakoskea innokkaaksi harjoittelijaksi, joka myös kestää hyvin harjoittelua. Harjoituskaudella alkukesällä painotus oli tasatyöntöön ja juoksuun.
– Ne asiat kehittyivät. Nyt on ollut viimeisen reilun kuukauden ollut selvä painotus vapaan hiihtoon ylämäkeen. Alkukesästä myös jalkojen voimantuottoon panostettiin, että sitä kautta päästäisiin parempiin hiihtoasentoihin, Piirainen kertoi.
-Heidi Lehikoinen




