Andrea Julin on ottanut kaiken irti maailmancupin opintomatkoistaan

Andrea Julin on päässyt kilpailemaan maailmancupin sprintissä tänä vuonna jo ulkomaillakin. Planican ja Drammenin reissut ovat olleet arvokkaita opintomatkoja, mutta ennen kaikkea antaneet hurjasti motivaatiota kohti tulevia vuosia.

Andrea Julin on päässyt kilpailemaan maailmancupin sprintissä tänä vuonna jo ulkomaillakin. Planican ja Drammenin reissut ovat olleet arvokkaita opintomatkoja, mutta ennen kaikkea antaneet hurjasti motivaatiota kohti tulevia vuosia.

Julin kertoi kestävyysurheilu.fi:lle viime vuosien haasteistaan, urheilun vuoksi tekemistä ratkaisuistaan ja siitä, miksi hän viihtyy leirillä myös Monte Gordossa.

Julinin alkukausi hämmästytti monet. Hyväksi sprinttihiihtäjäksi mielletty 21-vuotias nainen tykitti normaalimatkoillakin sekä vapaalla että perinteisellä niin hyvin, että paikka Rukan minitourille oli hyvin lähellä. Maailmancup-kokemusta hän pääsi tammi-helmikuussa hakemaan ulkomailla Planicassa ja Drammenissa. Kauden päätavoite meni kuitenkin sivu suun, kun alle 23-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen tuli vain varapaikka.

– Tiesin ennen kauden alkua, että olin kehittynyt ja ottanut askeleen eteenpäin. Kesän ja syksyn harjoittelu oli sujunut hyvin ja testitulokseni olivat aiempaa paremmat. Eteenpäin meno tuloksellisesti myös normaalimatkoilla ei ollut yllätys, mutta helpotus, sillä harjoittelu oli tuottanut tulosta, Julin sanoo.

Andrea Julin kuului juniorisarjoissa ikäluokkansa parhaimmistoon erityisesti sprintissä. Vuonna 2014 häntä haittasivat astma ja siitepölyallergia, eikä hän pystynyt tekemään yhtään kovaa harjoitusta. Silloin hän joutui keskittymään peruskestävyyslenkkeihin.

– Siitä on ollut nyttemmin hyötyä, sillä perustasoni on parempi. Talvella 2015 se kuitenkin kostautui. Nyt olen löytänyt toimivat lääkkeet astmaan ja siitepölyallergiaan, ja pystyin viime kesänä tekemään kovempia harjoituksia tuloksekkaasti.

Suurin ero on kuitenkin löytynyt ravintopuolelta tai paremminkin suhtautumisessa ruokaan. Vuosi sitten kesällä Julin kärsi syömishäiriöstä, joka alkoi siitä, että hän halusi pudottaa painostaan pari kiloa.

– Luulin, että se parantaisi suorituksiani hiihtäjänä. Lopputulos oli, että menetin liikaa painoa ja lihaksia. Tuolloin koko syksynä kyse ei ollut siitä kuinka paljon harjoittelisin vaan siitä saisinko harjoitella. Pahimmillaan jouduin paniikkiin siitä, että olin syönyt yhden leipäpalan tai yhden perunan liikaa. Lopulta oli pakko ottaa taukoa harjoittelusta. Se tietysti näkyi talvella. Ennen kaikkea silloin näkyi, etten saamallani energiamäärällä jaksanut harjoitella ja kilpailla haluamallani tasolla, Julin sanoo.

Viime harjoituskaudella hän ymmärsi käytännössäkin, että harjoitellakseen laadukkaasti ja kilpaillakseen täytyy syödä kunnolla. Suhtautuminen ruokaan on muuttunut.

– Syön, että voin harjoitella. En harjoittele, että voin syödä. Viime kesänä ja syksynä opin paljon sekä fyysisesti että henkisesti siitä, että kun harjoittelee niin paljon kuin maastohiihtäjä harjoittelee, on tärkeää saada tarpeeksi energiaa. Ajatusten ei pitäisi pyöriä liian syömisen ympärillä vaan siinä, että onko syönyt tarpeeksi jaksaakseen, Julin sanoo.

Julin160203FelgNFAndrea Julin Drammenin sprintissä. Kuva: Felgenhauer/NordicFocus

Pikajuoksijasiskosta paljon apua

Julin ponnahti aikuisten tasolla pinnalle erityisesti hyvänä sprinttihiihtäjänä, vaikkei hän ole siihen erityisesti satsannut. Hän on luontaisesti nopea ja yläkropastaan vahva, mistä on ollut sprintissä hyötyä. Kun taustalta löytyy jalkapallon lisäksi yleisurheilua, nopeusharjoittelua on yleisurheiluvuosina tullut paljon. Se näkyy hiihdossa. Yleisurheilu oli kuvioissa mukana tiukasti 16-vuotiaaksi asti.

– Yleisurheilussa paine tuli liian isoksi, kun aina juostaan kelloa vastaan. Siinä alkaa helposti vertailla aikojaan edellisiin harjoituksiin tai kisoihin. Olen ihminen, joka aina haluaa kehittyä ja minulla oli vaikeaa hyväksyä, että on parempia ja huonompia päiviä. Maastohiihdossa aikoja ja vauhteja ei samalla tavalla vertailla, sillä maasto ja sukset vaikuttavat paljon.

Yleisurheiluajoilta on jäänyt myös leiripaikka. Keväisin Julin oli pikajuoksun lajikseen valinneen ja siinä Suomen huipulle nousseen Anna-kaksossiskonsa sekä lukuisten muiden yleisurheilijoiden kanssa Portugalissa Monte Gordossa leirillä. Pari vuotta sitten hän päätti aloittaa harjoituskautensa matkustamalla jälleen leirille Monte Gordoon, joka tarjoaa ensiluokkaiset harjoituspuitteet juoksuun, pyöräilyyn ja voimaharjoitteluun.

– Minulle on ollut mukavaa aloittaa uusi harjoituskausi lämmössä ja vaihtelua tuovassa ympäristössä. Hiihtäjälle Monte Gordo ei ehkä ole mikään paratiisi, mutta hyvä paikka käynnistää juoksuharjoittelua yleisurheilijoiden parissa. Erittäin hyvän salin lisäksi siellä on myös hyviä pyöräreittejä. Rullasuksia minulla ei ole ollut mukanani, mutta ei sekään mahdotonta olisi, Julin sanoo.

Nykyään sisarusten lajit eroavat harjoittelun osalta niin paljon, että yhteiset treenit ovat vähissä. Mutta niitäkin on.

– Joskus olen mukana Annan verryttelyssä, koska siinä tehdään paljon liikkuvuutta ja koordinaatioita, joita mielestäni meillä hiihtäjillä usein verryttelystämme puuttuu. Vaikka emme pysty Annan kanssa harjoittelemaan paljon yhdessä, hyödymme toisista henkisesti paljon. Sparraamme toisiamme harjoittelemaan kovaa ja pallottelemme ajatuksia harjoittelusta keskenämme.

Yleisurheilun lisäksi Julinin kesiin kuului nuorempana jalkapallo, joka on hänelle yhä hauska kesäharrastus. Nykyään hän pelailee tosin lähinnä sisarustensa kanssa.

JulinAndreaHeiLe2Andrea Julin Rovaniemen Suomen Cupin osakilpailussa. Kuva: Heidi Lehikoinen

Kotitalousopettajaksi opiskelusta vaihtelua hiihdolle

Hiihdossa Julin on ottanut kaiken hyödyn irti reissuistaan Planican ja Drammenin maailmancupeihin. Koko reissu suksentestauksesta kilpailuihin matkustamineen ovat olleet opettavaisia.

– Maailmancupeissa todella näkee, kuinka tärkeä jokainen yksityiskohta sprintissä on: kurvien hiihtäminen, vauhdin vaihtelut ja eri tekniikoiden käyttö eri kohdissa. Nuo maailmancupin startit ovat antaneet minulle myös paljon motivaatiota harjoitella kohti maailman huippua.

Tulevina harjoituskausina Julinin suurimmat haasteet liittyvät olosuhteisiin. Lumen perässä matkustaminen on haastavaa paitsi taloudellisesti myös ylimääräisen matkustamisen takia.

– Täällä Pohjanmaalla ei ole niin mäkiä, joten minun täytyy hakea maastoja kesällä ja syksyllä kauempaa, Julin sanoo.

Vaikka alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut jäivät väliin, katse on jo tulevissa vuosissa. MM-kotikisat ja olympialaiset kiehtovat myös Julinia.

– Toivon olevani mukana Suomen joukkueessa sekä MM- että olympiakisoissa. Hiihto on tärkeintä, mutta kotitalousopettajaksi opiskelu Vaasassa on mukavaa vastapainoa silloin, kun se hiihdon puolesta on mahdollista. Muutin tänä vuonna Vöyrille, ettei aikaa menisi autossa harjoituksiin siirtymiseksi. Se on toiminut hyvin. Toivon, että tulevina vuosina myös leirivuorokausia hyvissä olosuhteissa ja maastoissa tulee lisää.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026