Allergiasta kärsivän liikkujan muistilista
Siitepöly ilmestyy maamme ilmaan lähiaikoina, ja se tuottaa ongelmia sadoille tuhansille, ellei jopa miljoonille suomalaisille. Tämä koskee niin tavallisia tallaajia kuin myös urheilijoita.
Siitepöly ilmestyy maamme ilmaan lähiaikoina, ja se tuottaa ongelmia sadoille tuhansille, ellei jopa miljoonille suomalaisille. Tämä koskee niin tavallisia tallaajia kuin myös urheilijoita.
Tähän juttuun on koottu yksitoista käskyä, joitaa liikkujan on hyvä noudattaa, kun allergiat aiheuttavat epätoivoa.
1. Käänny ammattilaisten puoleen
Allergiasta kärsivät muutkin kuin sinä. Sen vuoksi siihen on yritetty löytää helpotusta ja hoitoa jo kauan. Näissä talkoissa on mukana ollut myös lääketiede, jonka eri edustajat ovat löytäneet monia hoitokeinoja, kuten allergialääkkeet.
Mikäli kestävyysurheilua harrastaa kuntoilumielessä, voi olla hyvä kokeilla itsehoitoa. Näitä ovat antihistamiinit ja nenäsumutteet. Apteekista erilaisia itsehoitolääkkeitä saa ilman reseptiä.
Varsinkin vaikeissa oireissa kannattaa kääntyä myös lääkärin puoleen. Myös lievemmät oireet kannattaa hoitaa ammattilaisen kautta, mikäli urheilee tosissaan. Yleisin virhe on kuitenkin se, että lääkäriin ei hakeuduta ajoissa, vaan päätä hakataan seinään. Taikaratkaisua lääkkeistäkään tuskin löytyy, joten avun hakeminen juuri nyt voi olla kuluvan kevään kannalta myöhäistä. Allergioita ei saa kuitenkaan unohtaa heti, kun treeni alkaa kulkea, sillä oireet palaavat melko varmasti takaisin seuraavana keväänä. Siksi asioita kannattaa selvittää vaikkapa syksyllä.
Kun allergiat eivät ole akuutti riesa, voit hoitaa asian aina seuraavalla viikolla. Tai sitä seuraavalla viikolla. Tai sitä seuraavalla. Sitten on jälleen kevät, ja allergiat. Ja liian myöhäistä.
2. Älä treenaa, jos ahdistaa liikaa
Elämässä on muutakin tekemistä kuin liikunta, vaikka sitä voi olla vaikea aina muistaa. Jokaisen elämässä on tuhat asiaa, jotka pitäisi tehdä, mutta niille ei jää aikaa. Olet priorisoinut oman fyysisen ja henkisen hyvinvointisi jättämällä vähemmän tärkeät asiat tekemättä ja sen sijaan käynyt lenkillä. Tämä on hyvä, mutta nyt voit tehdä sitten kaikkea muuta.
Siitepölyaika ei kestä ikuisuuden, joten nyt voit vaikkapa suorittaa kellarin siivouksen, 90-vuotiaalle kummitädillesi soittamisen, esitäytetyn veroilmoituksen lisätietoineen palauttamisen sekä järjestää ei-urheileville ystävillesi illanvieton. Niille ei taas ole aikaa, kun treeni kulkee.
3. Harjoittele hyvällä säällä
Tuuli lisää siitepölyn määrää ilmassa. Vastaavasti sateen jälkeen ilma on raikkaampi ja ilmassa on vähemmän epäpuhtauksia. Aina sade ei tule aikataulun mukaan, mutta treeni menee paremmin perille, mikäli sen tekee kehon toimiessa paremmin. Miksi et siis siirtäisi treeniäsi muutamalla tunnilla, vaikka se sotkeekin muita kuvioita?
On tosin syytä muistaa, että joissain tapauksissa myös sade voi nostaa ei-toivottuja pienhiukkasia ilmaan, joten kaikille tämä ei sovi.
4. Juokse iltaisin
Siitepölyä on ilmassa eniten aamuisin ja päivisin. Iltaa myöten määrät laskevat, kun tuuli tyyntyy ja autot lakkaavat nostamasta pölyä teiden varsilta. Öisin on vielä helpompaa, mutta silloin treeni tehdään yöunien kustannuksella. Tietenkin voin harmitella tätä valitettavaa tosiasiaa, mutta ajattelutapojansa voi muuttaa. Polkulenkki otsalampun valossa yksin kaupungin lähimetsässä on elämys! Teet treeniä juuri silloin kun kukaan muu ei sitä tee. Lance Armstrong motivoi itseään treenaamaan räntäsateessa juuri sillä ajatuksella, että sillä hetkellä kukaan muu ei trenaa. Tosin entisen pyöräilijätähden kaikkiin neuvoihin kannattaa suhtautua terveellä kritiikillä.
Voit aina miettiä pystytkö menemään myöhemmin töihin seuraavana päivänä. Siitepöly- ja katupölyaikaan konttorissa on mukavampaa kuin kadulla.
5. Huomioi allergiasi tavoitteenasettelussa
Vaikka muut asettavatkin tavoitteekseen Helsinki City Runin, ei sinun sitä tarvitse tehdä, jos allergiat jyräävät. Kilpailu ja suuret massatapahtumat ovat hauskempia silloin, kun keho antaa liikkua. Suuria urheilutapahtumia järjestetään ympäri vuoden ja allergiasi on voimakkaimmillaan todennäköisesti vain pari kuukautta vuodesta. Syksyisin käydään Lidingöloppet sekä tukku keskisuuria suomalaisia tapahtumia. Mikset siis tähtäisi sinne?
6. Pidä asuntosi siistinä
Jos sinulla ei ole neuroottista tarvetta siivota, asunnossasi on todennäköisesti pölyä. Kaikki ylimääräinen pöly rasittaa elimistöäsi silloin kun allergian aiheuttama kuormitus on muutenkin suuri. Sen vuoksi kodin siisteydestä kannattaa pitää erityistä huolta siitepölyaikaan. Siitepöly kulkeutuu myös aina väistämättä sisälle, joskin sitä voi minimoida pitämällä ikkunoita kiinni. Nyt hyppäät takaisin kohtaan kaksi ja hoidat niitä tekemättömiä töitä. Yksi niistä on asuntosi suursiivous.
7. Muista ottaa lääkkeet
Vain otettu lääke auttaa. Jos lääkärisi on määrännyt sinulle allergialääkkeen, tai jos olet sen ostanut ilman reseptiä apteekista, se ei auta lääkekaapissa. Se auttaa kehossasi sen kulkeuduttua sinne. Jostain syystä esimerkiksi antibiootin ottaminen keuhkoputkentulehdukseen tai ibuprofeenin ottaminen päänsärkyyn on helpompaa, kun sen vaikutukset huomaa nopeammin. Allergialääkkeet eivät välttämättä poista oireita kokonaan ja niiden vaikutuskin alkaa vasta pidemmällä aikavälillä. Sen vuoksi sen ottaminenkin voi olla epämotivoivaa. Lääkkeen ottamiselle kannattaa kehittää rutiini, esimerkiksi aina aamupalan jälkeen tai pestyäsi hampaat.
8. Ota lääkkeet ajoissa
Allergiakauden pystyy ennakoimaan suhteellisen hyvin seuraamalla tiedotusvälineitä ja Turun aerobiologian yksikön siitepölytiedotetta. Lääkkeiden käyttö kannattaa aloittaa jo ennen kuin allergiaoireet puhkeavat. Turhan usein jäämme miettimään, että ”nyt pitäis aloittaa se lääkkeiden ottaminen”, mutta se jääkin siihen konditionaaliin. Siispä kannattaa tehdä suora ja terävä päätös: ”Nyt se alkaa”.
9. Valitse treenipaikkasi oikein
Jos tiedät, että olet koivulle allerginen, älä mene koivikkoon lenkille. Juokse tai pyöräile sen sijaan vaikkapa kaupungin keskustan kupeessa sijaitsevan järven rantabulevardia. Jos taas mäntymetsän kuuma ja kuiva ilma aiheuttaa epämukavuutta, mene varjoisiin ja kosteisiin paikkoihin treenaamaan. Vanhat tottumukset ajavat meidät aina samoihin paikkoihin ja joskus yhteistreeneihin osallistuminen tuo sosiaalista painetta.
Sinä olet lopulta se, joka kärsit allergiasta, joten uskalla ajatella ”outside the box” ja uskalla tehdä myös toisin, vaikka luulet, että muut ajattelevat, että olet outo. Jos yhteistreenin ohjelmassa on pitkä lenkki paikassa, jossa oireet ovat voimakkaimmillaan, mene ja tee treeni yksin.
Muut voivat ajatella sinun olevan epäsosiaalinen, mutta se on heidän ongelmansa. Sitä paitsi todennäköisesti muiden joukossa on ihmisiä, jotka kadehtivat sitä, että uskallat tehdä päätöksesi omasta näkökulmastasi.
10. Tee allergiakaudella kevyitä treenejä
Harvassa kestävyyslajissa voi tehdä liikaa aerobista treeniä. Jos allergiat ahdistavat, eivätkä innosta kovaan treeniin, ne eivät myöskään usein ole kehittäviä. Treenaa siis matalammilla tehoilla ja muista, että ilman kostuessa tai siitepölyn vähetessä voit taas tehdä kovempia treenejä paremmalla aerobisella pohjalla. Kuntohuippua voi siirtää ja samalla voi siirtää myös tavoitteitaan. Hyppää nyt kohtaan viisi ja mieti, missä kilpailussa sinä olet uusien reunaehtojen vallitessa juuri kovimmillasi.
11. Unohda turhat selitykset äläkä piehtaroi itsesäälissä
”Olisin muuten tullu kovempaa, mutta kun on noi allergiat” on tietenkin sujuvaa small talkia kilpailun tai treenin jälkeen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että meillä kaikilla on omat heikot kohtamme. Toinen on saanut akilleksensa kipeäksi jo talvella kylmän ilman vuoksi, kolmas ei ole ehtinyt tehdä treenejä kunnolla, kun ”projekti pitää saada valmiiksi ennen kesälomia”. Neljäs häviää syksyn maastopyöräkisoissa ja maratoneilla, kun ”meidän Matias meni ekaluokalle ja nyt siellä on norovirusta ja flunssaa koko ajan liikkeellä”.
Lopulta kukaan muu kuin sinä itse ei muista syitä huonolle suorituksellesi enää kuukauden päästä. Mietipä nyt jäikö viime talven Falunin MM-kilpailuista mieleesi yhdenkään urheilijan oma selitys huonosti menneeseen suoritukseen. Niin, et muista. Miksi juuri sinun selityksesi sitten jäisi jonkun muun mieleen?
Suomalaisten vuosisatoja vanha lääke murheisiin on viina, jonka avulla asioita on yritetty ratkaista. Kaikki tietävät kuitenkin, että tämä on varsin lyhytnäköistä. Ja allergiaoireiden ollessa päällä alkoholi voi pahentaa oireita entisestään. Tämän vuoksi ryypyt kannattaa jättää myöhempien murheiden ratkaisukeinoiksi, jos tosiaan katsot sen olevan hyvä apu ongelmiisi.
Muista myös, että mikäli jäät 10 minuuttia puolimaratonisi ennätyksestä Helsinki City Runilla tai häviät vartin kollegallesi Jukolan viestin neljännellä osuudella, et silti ole yhtään huonompi ihminen. Syksyllä sitten uudestaan!
-Juho-Veikko Hytönen
Jos asia jäi vielä askarruttamaan, katso vaikka nämä linkit:
http://runnersconnect.net/running-injury-prevention/asthma-and-seasonal-allergies/
http://www.hengitysliitto.fi/fi/hengityssairaudet/hengitysterveyden-tyokalupakki/siitepoly
http://www.apteekki.fi/terveydeksi/itsehoito/evaita-allergian-itsehoitoon.html
http://www.tohtori.fi/?page=3509935&id=2043617




