Alexander Ståhlberg kehittyy muun muassa Matias Strandvallin opein
Norrvalla Ski Teamin Alexander Ståhlberg on yksi mielenkiintoisimmista nuorista suomalaishiihtäjistä. Vielä 18-vuotiaiden sarjaan mahtuva nuorukainen on haastanut hyvin jo vanhempiaankin, viimeksi kotiladuillaan Vöyrillä SM-hiihdoissa.
Norrvalla Ski Teamin Alexander Ståhlberg on yksi mielenkiintoisimmista nuorista suomalaishiihtäjistä. Vielä 18-vuotiaiden sarjaan mahtuva nuorukainen on haastanut hyvin jo vanhempiaankin, viimeksi kotiladuillaan Vöyrillä SM-hiihdoissa.
Ståhlberg kuului Suomen hiihtojoukkueen onnistujiin nuorten olympialaisissa Lausannessa. Hänelle kisat olivat hieno kokemus ja toivat neljännen sijan lisäksi arvokasta kokemusta suurtapahtumasta.
– Se oli hieno reissu kaikin puolin. Sain kokemusta sellaisessa tapahtumassa kilpailemisesta. Oli toki myös kiinnostavaa nähdä, missä mennään omassa ikäluokassa kansainvälisesti, Ståhlberg sanoo reissun annista.
Kausi on ollut jo toistaiseksi paljon onnistumisia sisältävä, mutta harjoituskaudella kesä oli aiemmista poikkeava. Jalkapallossa alkukesällä tullut jalkavamma päätti kesän jalkapallon osalta siihen, mutta mahdollisti hiihdon osalta voiman hankkimisen yläkroppaan.
– Tänä talvena olen parantanut sprinttiominaisuuksiani ja saanut kehitettyä tekniikkaani. Vapaan hiihdon tekniikkani on kehittynyt eniten, mutta myös perinteinen on mennyt eteenpäin. Tuntuu, että perinteisen tekniikka on toiminut tänä vuonna paremmin kuin vapaa, viime vuosina tasaisesti kehittynyt Ståhlberg arvioi.
Alexander Ståhlberg sauvatinteessä. Kuva: Heidi Lehikoinen
Vöyrin urheilulukiossa opiskeleva nuorukainen harjoittelee Jonas Lindellin ja Matias Strandvallin valmennuksessa. Uransa kevääseen 2018 päättäneeltä Strandvallilta Ståhlberg on saanut paljon oppia muun muassa tekniikka-asioissa. Lausannen onnistumisesta huolimatta vöyriläinen ei ole tyytyväisin juuri niihin kisoihin:
– Olen tyytyväisin kilpailuihini kauden alussa.
Lausannen jälkeen hän sairastui flunssaan, mikä toi lähes viikon treenitauon. Silti kotikisoissa Vöyrillä kulki melko mukavasti, sillä nuorukainen hiihti perinteisen 15 kilometrillä 22:nneksi.
– Hiihto sujui ihan okei. Yritin pitää tasaista vauhtia koko 15 kilometriä, mutta tunsin, etten ihan saanut viimeistä puristusta loppuun, Ståhlberg tuumi.
Ståhlberg on kuulunut hiihdon nuorten maajoukkueleiritykseen ja osoittanut pärjäävänsä myös 20-sarjalaisten vauhdissa mallikkaasti. Nuorten olympialaisten jälkeenkin tavoitteita riittää vielä loppukauteen:
– Nuorten SM-kilpailut ja ehkä nuorten MM-kilpailut. Nuorten MM-kilpailut ovat realistinen tavoite, ja saisin siellä kokemusta. Olisi myös todellakin hauskaa kilpailla siellä, hän tuumii.
-Heidi Lehikoinen




