Takavuosien jenkkijuoksijan elämä on täynnä tarinoita.

Alberto Salazar oli uransa aikana Yhdysvaltain kovin kestävyysjuoksija. Hänet muistetaan parhaiten komeista esityksistä New Yorkin ja Bostonin maratonilla 1980-luvun alussa ja Yhdysvaltain ennätyksistä pisimmillä ratamatkoilla. Kilpailu-uransa jälkeen Salazar on toiminut valmentajana ja vaikka hänen tallinsa nyt on dopingsyytösten kohteena, oli Salazarin lyhyehköksi jäänyt juoksu-ura niin legendaarinen, että sitä kannattaa muistella.

Alberto Salazar syntyi vuonna 1958 Kuubassa, mistä hänen perheensä muutti Alberton lapsuusaikana Yhdysvaltoihin Massachusettsiin. Alberto oli lupaava juoksija jo koulukisoissa. Opiskelemaan hän muutti Pohjois-Amerikan mantereen toiselle reunalle Oregoniin.

Yliopistossa Salazar menestyi maastojuoksussa ja teki kovia tuloksia radalla. Yliopistoajan saavutuksista voidaan mainita Yhdysvaltain mestaruus yliopistourheilun kattojärjestön NCAA:n kisoissa. Valmentajana Oregonin yliopistossa toimi entinen huippujuoksija ja uransa jälkeen useita amerikkalaisia huippujuoksijoita ohjannut Bill Dellinger.

Vuosi 1980 oli olympiavuosi. Salazar sijoittui Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa kolmanneksi 10 000 metrillä (aika 28:10,42) ja hänet valittiin olympiajoukkueeseen. Olympiaunelma jäi kuitenkin toteutumatta, kun USA boikotoi Moskovassa järjestettyjä kilpailuja ja jätti osallistumatta.

Pettymys oli suuri. Lisäharmiksi tuli vielä vamma pohjelihaksessa. Oli löydettävä uusia haasteita pettymyksen unohtamiseksi.

Salazarin debyytti kuntomaratonien lähtölaukaus

Salazar oli harjoittelemassa Eugenessa, amerikkalaisten juoksijoiden eldoradossa, missä muuten kilpaillaan yleisurheilun MM-kilpailut 2021. Pienellä areenalla Salazaria lähestyi tuntematon mies, joka paljastui New Yorkin maratonin järjestäjäksi. Hän oli tullut henkilökohtaisesti tapaamaan Salazaria kutsuakseen tämän mukaan kilpailuun lokakuussa.

Aikaa oli vain kaksi kuukautta ja pohje kiusasi. Urakin oli vielä alussa ja Salazar ei ollut suunnitellut kokeilevansa maratonia näin varhain. Seuraavana päivänä hän kokeili pitkää vauhtiharjoitusta, ja kun jalka ei ärtynyt, hän päätti ilmoittautua mukaan.

Legendaarisimmat tarinat Salazarista kerrotaankin juuri 1980-luvun alun maratoneilta. Jo ensimmäinen maraton New Yorkissa oli menestys. Lehdistötilaisuudessa hän kertoi tavoitteekseen alittaa 2:10. Sen ajan Eugenen kentällä vieraillut mies oli hänelle ojentanut paperilapulle kirjoitettuna. Tavoite kuulosti hurjalta, sillä vain yksi amerikkalainen oli aiemmin juossut kovempaa. Hän oli Salazarin koulupoika-ajan legendaarista seuraa Greater Boston Track Clubia edustanut Bill Rodgers, joka edellisenä vuonna oli juossut 2:09:27 Bostonissa. Journalistit olivat liekeissä ja juoksua seurattiin valtavalla mielenkiinnolla. Mukana oli paljon toimittajia ja valokuvaajia myös Euroopasta.

Lontoossa sanomalehti The Observer pohti kisan jälkeen, olisiko Lontoo tarpeeksi suuri paikka järjestämään samanlaisen tapahtuman kuin New Yorkissa. Uutiset ja into levisivät ja vuoden 1980 showta pidetään yhtenä maailmanlaajuisen maratoninnostuksen alkamisen merkkihetkenä. Ensimmäinen Lontoon maraton juostiin seuraavana vuonna ja osallistujamäärät ovat suurilla maratoneilla kasvaneet jatkuvasti vuodesta 1980.

Maileissa maraton on 26,2 mailia pitkä. Salazarilla oli matkalle selkeä taktiikka: juokse ensimmäiset 20 mailia, kilpaile viimeiset kuusi. Taktiikka toimi ja Salazar alitti tavoiteaikansa juosten debyytissään 2:09:41.
Se oli hänen ensimmäinen voittonsa New Yorkissa, kahtena seuraavana vuonna tuli kaksi lisää. Toisella kerralla Salazar juoksi silloisen maailmanennätyksen 2:08:13. Reitti tosin on myöhemmissä mittauksissa todettu 148 metriä alimittaiseksi.

Kolmas New Yorkin maratonin voittokin tuli 2:10 alituksella vuonna 1982. Tuona vuonna Salazar oli jälleen ennätysvauhdissa myös radalla. Hän rikkoi Yhdsyvaltain ennätykset 5000 ja 10 000 metrillä, molemmat pohjoismaisilla areenoilla. Juhannuksen jälkeen 10 000 metriä kulki Oslossa aikaan27:25,61 ja reilun viikon myöhemmin 5000 metriä Tukholmassa 13:11,26.

Kaksinkamppailu auringossa

New Yorkin maratonin voiton ja kahden ennätyksen lisäksi samana vuonna 1982 kirjattiin juoksuhistoriaan kaikkien aikojen jännittävin Bostonin maraton, joka tunnetaan nimellä ”duel in the sun”, kaksinkamppailu auringossa.

23-vuotias Salazar oli kunnossa. Edelliskuussa hän oli sijoittunut toiseksi maastojuoksun MM-kilpailussa ja vain viikko ennen 19.4. käytyä Bostonin maratonia hän oli juossut 10 000 metriä aikaan 27:30, mikä jäi vain kaksi sekuntia Yhdysvaltain ennätyksestä. Salazar oli ennakkosuosikki ja hän halusi karismaattisena juoksijana tehdä Bostonistakin näytöksen juoksemalla jo varhain karkuun muilta.

Salazar aloitti kovaa ja muutama juoksija pilasi kisansa roikkumalla alkuvauhdissa mukana. Puolimatkassa kärkiryhmässä oli mukana neljä juoksijaa. Viimeisellä kolmanneksella Salazarin vauhtiin pystyi vastaamaan enää 26-vuotias maitofarmari Dick Beardsley. Muut jäivät kauas taakse, mutta kaksikko hiillosti toisiaan loppusuoralle asti. (Kovaa tosin juoksi suuri joukko muitakin, kun 156 amerikkalaista alitti 2:30.)

Viimeisellä kympillä Beardsley veti ja yritti iskeä, mutta Salazar pystyi vastamaan kaikkiin yrityksiin. Aurinko paistoi takaa ja vaikka Beardsley juoksi edellä, hän näki Salazarin varjon jatkuvasti jaloissaan. Hän ei halunnut päästä Salazaria vetämään, koska se olisi ollut henkisesti vaikeampi paikka. Aina kun varjon paikka muuttui eteenpäin, Beardsley kiristi.

Beardsley ei enää tuntenut jalkojaan ja matkaa oli vielä viisi mailia. Oli kuitenkin uskomatonta pystyä pitämään suurjuoksija Salazar takanaan. Beardsley oli varma, että jos Salazar olisi tuntenut olonsa hyväksi, tämä olisi varmasti hyökännyt. Salazarilla olikin ongelmia. Takareisi kiristi ja hän ei enää hikoillut. Vielä 1980-luvun alun maratoneilla ei ollut järjestettyjä huoltopisteitä, vaan juoksijat joivat mitä yleisö sattui ojentamaan. Beardsley joi aina kun sai jotain käsiinsä, Salazar ei juonut mitään koko maratonin aikana.

Kilometri ennen maalia Salazar tuli esiin Beardsleyn selän takaa ja meni menojaan. Beardsleykin sai vielä kirin viritettyä. Yhtäkkiä jo puolikuollut Beardsley olikin taas kiinni Salazarin olkapäässä. Enää loppusuora jäljellä. Mutta Salazar oli sittenkin lyömätön, hän tuli maaliin ensimmäisenä ajassa 2:08:52. Salazar nuupahti maaliviivalle, mistä hänet kannettiin ensiapuun.

aiPejK9R1VM

Beardsleyn tarjoama vastus oli uskomattoman kova, mutta Salazar oli juoksija, joka ei vain voinut hävitä, hän vihasi sitä niin paljon. Tuona päivänä Bostonissa juhlittiin kahta voittajaa, niin uskomaton taistelu oli ollut.

Bostonin kilpailun tarina muistetaan yhä ehkä siksikin, että kumpikaan kaksintaistelijoista ei koskaan juossut maratonia kovempaa ja molemmat kärsivät suurista ongelmista uransa päätyttyä. Beardsleyn toinen jalka murskaantui maatilakoneonnettomuudessa. Hän jäi koukkuun saamiinsa vahvoihin lääkkeisiin ja taisteli vuosikausia vaikean riippuvuuden kanssa.

Vaikea loppu uralle

Salazarin vuoden 1980 olympiaunelma oli kaatunut politiikkaan, mutta hän sai vielä uuden mahdollisuuden kotikisoissa 1984 Los Angelesissa. USA:n karsintakilpailuissa hän juoksi maratonilla toiseksi ja edusti maataan olympiamaratonilla. Tuolloin Salazar ei pystynyt kovimpiin aikoihinsa. Hän tuli maaliin sijalla 15 ajassa 2:14:19. Salazar oli vasta 26-vuotias, mutta ongelmat olivat jo alkaneet.

Uransa loppupuolella Salazar sairasteli paljon ja kärsi vammoista. Immuunisysteemi ei kestänyt käsittämättömiksi kasvaneita harjoitumääriä. Joidenkin lääkärien mukaan Bostonin maratonin 1982 ylirasitus aiheutti ongelmien alkamisen.

Salazar ajatteli, että jos hän ennen parhaita saavutuksiaan oli juossut noin 190 kilometrin viikkokuormalla, hän voisi juosta kovempaa harjoittelemalla vielä enemmän. Viikkokilometrit kasvoivat 290 kilometriin, kovimmillaan jopa 320:neen. Myöhemmin Salazarilla diagnosoitiin rasitusastma, joka vei hänen hapenottokyvystään 40 %.

1988 Salazar ei yltänyt mukaan olympiajoukkueeseen. Kroppa oli sekaisin, mutta hän ei pystynyt olemaan juoksematta, vaikka saattoi juosta enää 6—8 kilometriä kerrallaan.

– Viimeiset 10 vuotta [1984—1994] vihasin juoksua. Vihasin sitä todella. Saatoin toivoa vakavaa vammaa, jossa menettäisin toisen jalkani. Tiedän, että se kuulostaa kamalalta, mutta jos olisin menettänyt jalkani, minun ei olisi tarvinnut kiduttaa itseäni enää, Salazar kertoi vuonna 1994, kun hän pitkästä aikaa pystyi nauttimaan juoksusta saatuaan lääkityksen masennukseen ja astmaongelmiinsa.

Vuonna 2006, 48-vuotiaana, Salazar palasi New Yorkin maratonille: tällä kertaa toimien 16 kilometrin ajan jäniksenä pyöräilijä Lance Armstrongille. Seuraavat pätkät Armstrong sai apua Joan Benoit Samuelsonilta ja Hicham El Guerroujilta ja alitti 24 sekunnilla kolmen tunnin tavoiteaikansa.

2000-luvun ajan Alberto Salazar on toiminut valmentajana Nike Oregon Projectissa.

Ennätykset:
5000 m 13:11,26
10 000 m 27:25,61
Maraton 2:08:13

– Outi Hytönen