Akillesjänteen katkeaminen on huippu-urheiluiässä harvinainen vamma. Se yllättää tavallisemmin keski-ikäisen liikkujan. Nimenomaan yllättää, sillä ennakkovaroituksia akilles ei usein anna.

20-30-vuotiailla urheilijoilla akilleksen katkeaminen on varsin harvinaista. Taustalta löytyy usein toistuvat kortisonipistokset, joilla on yritetty hoitaa pitkittynyttä akillesvaivaa ja jotka ovat haurastuttaneet jännettä. Tulehdus itsessään johtaa äärimmäisen harvoin repeämään. Urheilijoilla tavallisempi vamma on osittainen, pieni repeämä, jota hoidetaan eri tavalla kuin katkennutta jännettä.

Ennen kokonaan revennyt akilles hoidettiin leikkauksella ja kipsillä, mutta nyt hoitomenetelmät ovat muuttuneet. Leikkauksen kanssa yhtä hyviin tuloksiin on päästy konservatiivisella hoidolla eli ortoosia (jalkaa stabiilissa asennossa pitävä tuki) käyttämällä ja aloittamalla varhain kuntoutusliikkeet.

– Konservatiivista hoitoa käytettiin aluksi niille, joita ei uskallettu leikata terveydellisistä syistä. Seitsemän vuoden aineistomme osoittaa, että konservatiivisella hoidolla päästään yhtä hyviin tuloksiin kuin leikkauksella ja lisäksi voidaan välttää leikkauksiin liittyvät komplikaatiot, kertoo Tampereen yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä liikuntalääketieteen, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Heidi Haapasalo.

Kipsausta ei nykyään suositella, mutta eri sairaaloiden vaihtelevien resurssien mukaan sitäkin käytetään Suomessa joissain paikoissa.

– Akilles kyllä paranee kipsillä, mutta lopputulos on huonompi kuin ortoosilla toteuteussa hoidossa tai leikkauksessa. Uusintarepeämät ovat kipsatuilla tavallisempia, mahdollisesti siksi ettei nilkkaa pääse liikuttelemaan jo kuntoutuksen alkuvaiheessa ja arvesta kehittyy jäykempi ja huonolaatuisempi, Haapasalo sanoo.

Puoli vuotta joka tapauksessa

Akilles repeää tavallisimmin ponnistustilanteessa tai muussa äkillisessä liikkeessä ja siitä saattaa kuulua napsahdus. Jos epäilee akillesrepeämää, olisi tärkeää hakeutua lääkärin vastaanotollo mahdollisimman pian. Konservatiivinen hoito on päästävä aloittamaan parin päivän kuluessa vamman tapahtumisesta, sillä muuten jänteen päät vetäytyvät kauemmas toisistaan ja vamma hoidetaan leikkauksella.

– Akilleksen repeäminen kuulostaa selkeältä diagnosoitavalta, mutta ensiavussa menee näitä tapauksia paljon hutiin. Vaikka akilles olisi poikki, potilas voi kyetä liikuttamaan nilkkaa, koska siihen vaikuttavat muutkin jänteet. Ponnistusvoimattomuus on parempi mittari, Haapasalo kertoo.

Konservatiivisesti ja leikkauksella hoidetuilla menee sama aika kuntoutumiseen: kilpailemista ei kannata suunnitella ennen kuin puolen vuoden kuluttua vammasta.

– Hoitotavasta riippumatta jänteen arpi on kypsynyt täyteen vetolujuuteen vasta kuuden kuukauden kohdalla. Suuri osa uusintarepeämistä sattuu neljän kuukauden kohdalla, kun jänne alkaa tuntua hyvältä käytössä ja siirrytään liian aikaisin liian koviin urheilusuorituksiin, Haapasalo kertoo.

Molemmin tavoin hoidetut kärsivät vielä 1–2 vuoden kohdalla 10–15 % voimaerosta jalkojen välillä, joten kuntoutusprosessia ei pitäisi lopettaa vielä puolen vuodenkaan kohdalla. Konservatiivisesti hoidetuille sattuu seitsemän vuoden tilaston perusteella uusintarepeämiä 1 % enemmän kuin leikatuille, eli ero on äärimmäisen pieni. Ortoosissa ja kuntoutusliikkein hoidettuna saattaa olla riskinä, että jänne paranee ”liian pitkäksi”, etenkin jos jännettä venytellään liikaa arven kypsymisvaiheessa.

– Leikkauksessa on kuitenkin myös mahdollista tehdä liian pitkä jänne. Alkuperäisen pituuden ja oikean kireyden arvioiminen hapsumaisesti revenneestä jänteestä on joskus hyvin vaikeaa, Haapasalo kertoo.

Parasta hoitomenetelmää ei nimetty

– Potilaalle kerrotaan hoitotapojen eduista ja haitoista ja tuoreen vamman kohdalla hänellä on usein mahdollisuus itse valita hoitotavoista. Uuden tiedon myötä oma mielipiteeni hoitotavasta on muuttunut. Itse en ehkä enää antaisi leikata revennyttä akillestani, aktiivisesti urheileva Haapasalo miettii.

Aina ei ole mahdollista valita hoitotapaa. Luusta irti revennyt jänne on aina leikattava. Esimerkiksi isolihaksisella miehellä jänteen päät voivat heti vetäytyä kauas toisistaan, jolloin ne eivät itsekseen kasva yhteen ja leikkaus on ainoa vaihtoehto. Leikkaus voidaan valita vielä kolme viikkoa vammasta, jos ensin valittu konservatiivinen hoito ei kontrollikäynnin mukaan ole auttanut paranemista käyntiin.

– Akillesten kohdalla meillä on onneksi kontrollikäynnit ja hyvä seuranta toisin kuin nilkan nivelsidevammoissa, joiden kuntoutus jää usein hyvän alun jälkeen kesken, Haapasalo harmittelee.

Leikkausten määrä on vähentynyt, mutta parasta hoitotapaa ei vielä nykytiedon valossa voida nimetä. Valittavaan hoitotapaan vaikuttavat monet yksilölliset tekijät. Aktiiviset ja raskaasti jalkoja kuormittavat ohjataan perinteisesti leikkaukseen, mutta toisaalta urheilevilla kuntoutumismotivaatio on suuri.

– Urheilijat tekevät yleensä tarkasti annettujen kuntoutusohjeiden mukaan ja siksi he voivat saavuttaa hyvän tuloksen konservatiivisessakin hoidossa, sanoo Haapasalo.

– Outi Hytönen

Lähde

Heidi Haapasalo, Ville M. Mattila, Heikki-Jussi Laine ja Heikki Mäenpää: Akillesjänteen repeämän diagnostiikka ja hoito. Lääkärilehti 27.2.2015.