Aikuisurheilija motivoituu mentaalivalmennukseen usein kriisin kautta
Edellisessä Kestävyysurheilu+:n haastatteluosassa henkisen valmennuksen asiantuntija Pekka Hämäläinen kertoi, miten henkisten taitojen pohja voidaan luoda jo aivan pienestä lapsesta lähtien.
Edellisessä Kestävyysurheilu+:n haastatteluosassa henkisen valmennuksen asiantuntija Pekka Hämäläinen kertoi, miten henkisten taitojen pohja voidaan luoda jo aivan pienestä lapsesta lähtien.
Kaikki eivät ole niin onnellisessa asemassa, että itseluottamus olisi kasvanut rautaiseksi iän myötä, vaan sitä voi joutua vahvistamaan ja sen kautta opettelemaan muita mentaalisia kykyjä myöhemmällä iällä.
Henkiset valmiudet tai mentaaliset kyvyt ja taidot, miten niitä haluaakin kutsua, ovat pohja sille, että urheilija on valmis kohtaamaan kaikenlaiset tilanteet ja hänellä on valmiudet selviytyä mahdottomiltakin näyttävistä asioista.
– Näitä kykyjä ei ole koskaan liian myöhäistä oppia, mutta aikuisena se on vaikeampaa. Silloin joutuu etenemään ikään kuin pidemmän kaavan mukaan uusia ajatusmalleja opetellen, Pekka Hämäläinen sanoo.
Mistä alkuun?
Nuorena mentaalipuolen kehittymisessä ovat avainasemassa vanhemmat ja muut tärkeät aikuiset, kuten valmentaja tai vaikka opettaja. Aikuisena kehittymiseen tarvitaan omaa intoa ja motivaatiota, joka usein herää jonkin kriisin tai esimerkiksi pysähtyneen kehityksen kautta.
– Kiinnostus henkiseen valmennukseen lähtee usein siitä, että joku asia omassa toiminnassa häiritsee tai tuntuu huonolta, Hämäläinen sanoo.
– Käytännön esimerkki voisi olla vaikka liikenneraivo. Hermostutko, kun kiireessä valo vaihtuu punaiseksi juuri sinun edessäsi? Raivostuminen on täysin turha ja huonoa mieltä ruokkiva reaktio, Hämäläinen ottaa esimerkiksi.
Mallit ovat aina opittuja. Hämäläinen kehottaakin vertaamaan omia tapoja ja reaktioita omiin vanhempiin ja analysoimaan, onko malli perheestä opittu vai johtuuko omaa elämää hankaloittava tapa jostain muusta, vaikkapa ahdistuksesta tai saako stressi tietynlaiset tunteet pintaan.
Huonoja tilanteita varten on mahdollista oppia uusia käyttäytymismalleja, joiden avulla hallita mieli. Urheilusuorituksista on helppo löytää esimerkkejä, jotka voivat olla kimmoke henkisen puolen kehittämiseen: epäonnistuminen tärkeässä kilpailussa, epäonnistuminen tuntuu maailmanlopulta, toinen kilpailija tai muu ulkopuolinen tekijä häiritsee suoritusta, kisaa edeltävänä yönä uni ei tule ja niin edelleen.
– Jääkiekkopuolella eräs pelaaja tulistui jatkuvasti ja joutui usein rangaistusaitioon. Lopulta hän tajusi itsekin, ettei voi aina suuttua ja raivostua, tai peliura ei etene pelkästään sen vuoksi. Oli pakko muuttaa jotain ja töitä tekemällä kuumakalle sai mielensä hallintaan, Hämäläinen kertoo.
Probleema tunnistettu
– Todelliset muutokset tapahtuvat usein silloin, kun on tapahtunut jotain tunteita koskettavaa. Tilanteen tunnistamisen jälkeen on aika miettiä, voiko asialle tehdä jotain, miten muutan tätä kohtaa, Hämäläinen ohjaa.
Apua ratkaisun löytämiseen voi hakea vaikkapa oman valmentajan kanssa keskustelemalla. Joskus on tarpeen kääntyä henkisen valmennuksen asiantuntijan puoleen, mutta paljon voi tehdä itsekin.
Pekka Hämäläinen neuvoo kaksi helppoa harjoitusta, joilla pääsee alkuun mielen hallinnassa:
Ankkuriharjoitus
Valitse kehosta kohta, jota on helppo koskettaa kädellä, esimerkiksi toinen olkapää, toisen käden peukalo, napa, ihan mikä tahansa. Tässä kohdassa asuu rauhallisuuden tunne. Kun meinaat hermostua, kosketa tätä kohtaa kädelläsi ja tunnet, miten siitä leviää rauhan tunne koko kehoosi.
Tunne voi olla muukin tarpeellinen, kuten voima väsymystä vastaan tai levollisuus jännityksen iskiessä. Samoin seuraavaan harjoitukseen voi valita minkä tahansa tarpeellisen vastaparin.
Hengitysharjoitus
Kun jännitys kasvaa liian suureksi, pystyt hallitsemaan tilannetta hengittämällä liian jännityksen pois. Kuvittele, kuinka sisään hengittäessäsi vedät levollisuutta sisään ja ulos hengittäessä puhallat jännitystä ulos. Toista kymmenen kertaa. Sen jälkeen tunnet olosi levollisemmaksi.
Tai yhä hyvin:
Voimaa sisään, väsymystä ulos.
Rauhaa sisään, ahdistusta ulos.
Omista henkisistä voimavaroistaan voi oppia paljon lukemalla alan kirjallisuutta. Pekka Hämäläisen vinkki aloitusteokseksi on W. Timothy Gallweyn teos Voita vastustajasi, voita itsesi.
– Outi Hytönen




