Aateli Race: Niskanen nappasi Marsalkan sauvan
Iivo Niskanen voitti näytöstyyliin Vuokatin Aateli Racen kokonaiskilpailun. Toiseksi sijoittui Markus Vuorela ja kolmannen sijan nappasi Perttu Hyvärinen.
Iivo Niskanen voitti näytöstyyliin Vuokatin Aateli Racen kokonaiskilpailun. Toiseksi sijoittui Markus Vuorela ja kolmannen sijan nappasi Perttu Hyvärinen.
Niskasen ero Vuorelaan oli lopulta lähes kolme minuuttia. Takaa-ajon osuusajoissa järjestys oli sama: Niskanen, Vuorela ja Hyvärinen. Niskanen jätti Vuorelaa 15 kilometrin takaa-ajo-osuudella yli kaksi minuuttia.
Niskanen arvioi aloitteensa jälleen turhan reippasti.
– Vähän liian lujaa tuli tuossa hiihdettyä, kun ajattelin, että jätkät tulevat lujaa. Mäki ooli yllättävän vaikea verrattuna viime vuoteen, jolloin alku oli maltillisempi. Nyt oli kyllä jalat syöty ennen kuin tultiin Vuokatinvaaran alle, kommentoi Niskanen.
– Kaikki on mennyt ihan OK. Kyllä tästä on hyvä jatkaa, mutta on hyvä muistaa, että lumille on vielä pitkä aika. Saadaan monta päivää vielä takoa, että saadaan kunto sinne minne sen pitää tullakin. Nyt on sillä tavalla parempi lähtökohta, että on suorituskykysemmässä kunnossa tässä vaiheessa. Silloin kovemmista harjoituksista saa enemmän irti. Kuitenkin harjoittelu pohjautuu heinäkuulle asti pitkälti peruskestävyysharjoitteluun, jatkoi Niskanen.
Maajoukkueen leiri jatkuu Vuokatissa Aateli Racen jälkeen.
– Yksi sprinttiharjoitus ja yksi kovempi tasatyöntöharjoitus on ainakin ohjelmassa. Harjoituskauden teema on, että hiihdetään vähän enemmän tehoja ja kilpailuvauhtisia harjoituksia, ennakoi Niskanen loppuviikon ohjelmaa.
Vuorela pudotti Hyvärisen ja Poikkimäen
Markus Vuorela ja Perttu Hyvärinen ottivat miehestä mittaa. Kuva: Heidi Lehikoinen
Markus Vuorelan suunnitelmana oli lähteä hiihtämään kuin tavallista 15 kilometrin kisaa. Matkan aikana Vuorela teki yhteistyötä Perttu Hyvärisen kanssa. Hyvärisen pudottua vauhdista Vuorelan matkakumppanina oli Miska Poikkimäki.
– Sain pudotettua Poikkimäen suoraan vetoon, mutta loppu oli vaikea. Vähän energiat ja nesteet taisi lopussa.
Vuorelan paras aiempi sijoitus Aateli Racen kokonaiskisasta on kahdeksas sija. Mies oli syystäkin tyytyväinen.
– Kyllähän kakkosija sijoituksena on ainoa mitä täältä on otettavissa Iivon jälkeen. Toki näkee, että maailman kärkeen on aika iso ero. Lähetään sitä ottamaan kiinni.
Rajavartiolaitoksella työskentelävä Vuorela kiittelee työnantajansa suhtautumista urheiluun, mutta kertoo työn pakottavan tiettyyn rytmitykseen.
– Välillä saattaa tulla kaksikin lepopäivää putkeen. Tämä on auttanut kenties siihen, että paikat ovat kestäneet aiempaa paremmin. olen alkukesän painottanut työhommia. Nyt jätetään työhommia vähemmälle ja keskitytään treenamiseen enemmän, suunnittelee Vuorela.
Hyvärinen: ”Tasaisen huonoa”
Kolmanneksi sijoittunut Hyvärinen soimasi itseään kisan jälkeen.
– Kyllä olin tänä vuonna Aateli Racessa tasaisen huono joka osuudella. Se näköjään riitti kolmanteen sijaan. Eilinen prologi oli minulle erityisen huono. Odotin paljon parempaa.
Jalkavaivoista viime kaudella kärsinyt Hyvärinen iloitsi kuitenkin siitä, että jalka on kunnossa.
– Parasta mitä koko kesänä on tapahtunut, on se, että jalka on saatu kuntoon ja olen päässyt juoksemaan.
Monien muiden maajoukkuehiihtäjien tapaan Hyvärisen harjoittelussa näkyy aiempaa selkeämpi painotus tehoharjoitteluun.
– Vähän kovempaa harjoittelua, mutta lyhyempiä tehoharjoituksia ja juoksua progressiivisesti. yritetään juoksun kautta saada apua erityisesti perinteisen hiihtoon, kertoi Hyvärinen harjoittelun sisällöstään.
-Juho-Veikko Hytönen & Petri Ikävalko




