Pitkien juoksumatkojen ja muidenkin kestävyyssuoritusten uskottiin pitkään olevan haitallisia naisille.

Esimerkiksi maraton on ollut olympialaisten ohjelmassa naisille vasta vuodesta 1984!

Miehet ovat juosseet matkaa nykyaikaisten olympialaisten alkuajoista saakka, vuodesta 1896. Juuri maratonin kohdalla on tullut esiin pelot ja riskit, joita pitkien matkojen juoksemisen pelättiin voivan aiheuttaa naisille. Esimerkiksi että kohtu putoaa ulos.

Vuoden 1928 olympialaisissa naisten ohjelmassa oli 800 metrin juoksu. Koko naisurheilun kehitys oli vasta alussa ja osallistujien joukossa oli huonosti valmistautuneita. Muutama kilpailija pyörtyi, mikä pelästytti järjestäjät ja päättäjät pitkäksi aikaa. Juoksu oli ollut liiallinen rasitus heikoille naisille.

Vielä 1960-luvulla naisilta oli kielletty yli yhdeksän kilometrin pituisiin kilpailuihin osallistuminen ja tavallisesti tarjolla ei edelleenkään ollut yli 800 metrin matkoja (esim. Yhdysvaltain yliopistokilpailuissa). Kyse ei ollut siitä, että miehet olisivat estäneet naisia juoksemasta, vaan paremman tiedon puutteessa naiset itsekin uskoivat, että juokseminen voisi aiheuttaa vakavan vamman tai kuoleman.

Maraton myös naisille

Naisten maratonilla uranuurtaja oli Kathrine Switzer, joka halusi mukaan maratonille 1960-luvulla. Maratonit eivät kuitekaan olleet avoimia naisille, joten Switzer ilmoittautui mukaan nimikirjaimilla ilmoittamatta etunimeään. Järjestäjät yrittivät poistaa hänet radalta, mutta Switzer juoksi maaliin. Hän käytti aikaa neljä ja puoli tuntia, mutta ei saanut virallista aikaa eikä nimeään tulosluetteloon.

Naisten oli mahdollista ilmoittautua mukaan New Yorkin maratonille vuonna 1971. Naiset määrättiin starttaamaan eri aikaan miesten kanssa. Protestiksi naiset istuivat kymmenen minuutin ajan lähtöviivalla odottaen miesten lähtölaukausta.

Vaikka naiset olivat juosseet maratoneja 1970-luvun ajan, olympiajärjestäjät vetosivat mahdollisiin terveyshaittoihin naisten maratonin ohjelmaan ottamisesta puhuttaessa. Vuonna 1980 yhdysvaltalainen urheikulääketieteen yksikkö The American College of Sports Medicine julkisti lausunnon, jonka mukaan kestävyysjuoksusta ei ole haittaa naisten terveydelle. Lausunnon tavoite oli tukea maratonin saamista olympiaohjelmaan myös naisten lajiksi: ”Ei ole olemassa tieteellistä tai lääketieteellistä näyttöä, että kestävyysjuoksu aiheuttaisi terveysongelmia harjoitelleille urheilijanaisille.”

Toisena argumenttina olympiakomitea esitti, että lajilla oli liian lyhyt historia. Olympialaisiin pääsemiseksi naisten lajia pitäisi olla harjoitettu laajalti vähintään 25 vuotta vähintään 25 maassa kahdella mantereella. Naisten maraton oli valmis seuraaviin olympialaisiin, Los Angelesissa 1984.

Ensimmäisellä olympiamaratonilla sveitsiläisjuoksija Gabriela Andersen-Schiess sai lämpöhalvauksen. Jotkut jo pelästyivät, että se tulkitaan todisteena maratonin sopimattomuudesta naisille ja ensimmäinen maraton jää myös viimeiseksi olympialaisissa, mutta toisin kävin. Andersen-Schiess hoiperteli maaliin (käyttäen viimeiseen 400 metrin kierrokseen yli viisi minuuttia) ja todisti, miten sitkeitä naiset ovat.

Samana vuonna tuli ohjelmaan myös naisten maantiepyöräilykisa. Miehet pyöräilivät ensimmäisistä olympialaisista 1896 alkaen.

Kulttuurinen muutos

Sata vuotta sitten naisen piti olla naisellinen ja juokseminen ei ollut naisellista. Juokseva nainen halusi olla mies. Juoksu on miesten urheilua, näin opetettiin Amerikassakin vielä 1970-luvun alkuun saakka. Terveysliikuntaa on naisille suositeltu kautta historian, mutta urheilussa kilpailemista pidettiin pitkälle 1900-luvulle miesten juttuna.

Länsimaisella feministisellä tasa-arvoliikkeellä on ollut vaikutusta myös naisten mahdollisuuksiin urheilla ja siihen, miten naisten urheilemiseen on suhtauduttu. Feministit halusivat ja haluavat kehittää kaikilla elämänalueilla naisten mahdollisuuksia tehdä samoja asioita kuin miehet. Afrikkaan kehitys levisi pari vuosikymmentä myöhemmin: eurooppalaiset ja amerikkalaiset naiset hallitsivat maratonilla 1990-luvulle asti, jolloin juokseminen alkoi tulla hyväksytyksi myös Afrikan naisille.

Yksittäisillä henkilöillä voi olla esimerkkinä mahtava vaikutusvoima. Norjalainen Grete Waitz oli maratonin ensimmäinen naispuolinen supertähti. Hän juoksi neljä kertaa maailmanennätyksen vuosina 1978—1983 ja puhui uransa aikana ja sen jälkeen aktiivisesti naisten juoksuharrastuksen puolesta.

Eri lajit, eri matkat

Olympialajiksi nouseminen kertoo suhtautumisesta lajiin naisille sopivana ja kestävyyslajit olivat suhteellisen myöhäisiä tulijoita. Esimerkiksi kuulantyöntö oli naisten laji jo vuonna 1948 Lontoossa.

Juoksumatkojen osalta on ehkä yllättävää, että ratamatkat 5000 ja 10 000 metriä tulivat ohjelmaan vasta maratonin jälkeen: kymppi vuonna 1988 ja vitonen vasta 1996! Vasta 35 vuotta sitten Moskovassa naisten pisin juoksumatka oli 1500 metriä. Kestävyysjuoksu oli kuitenkin edelläkävijä verrattuna esimerkiksi mäkihyppyyn (ohjelmassa vuodesta 2014), seiväshyppyyn (2002) tai nyrkkeilyyn (2012).

Ajastusmallit urheilulajien sopivuudesta tai sopimattomuudesta naisille muuttuvat hitaasti. On kuitenkin muistettava, että maratonin tapaan monien lajien olympiakelpoisuuden taustalla voi olla yksinkertaisesti harrastajien vähyys eikä ajatus naisille sopimattomuudesta.

Entä maastohiihto? Talviolympialaiset alkoivat vuonna 1924 ja naiset hiihtivät ensimmäisen kerran 1952. Miesten 50 kilometriä oli mukana kisahistorian alusta asti. Naiset hiihtivät 10 kilometrin kisan ennen kuin vuodesta 1984 ohjelmassa on ollut lisäksi 20 tai 30 kilometrin kilpailu.

Esimerkiksi hiihdossa ja suunnistuksessa naisten sarjan matkat ovat edelleen tavallisesti lyhyempiä kuin miehillä. Suunnistaja Tove Alexandersson on useampaan otteeseen kysynyt sosiaalisessa mediassa syytä tähän. Hän suunnistaisi mielellään pitkän matkan kilpailussa ajallisesti yhtä kauan kuin miehetkin.

Maalaisjärjellä ajateltuna yksi syy lienee miesten korkeamman testosteronitason mahdollistama nopeampi palautuminen. Jos viime viikonlopun Suomen Cupissa Rovaniemellä naiset olisivat hiihtäneet miesten tapaan 10 km ja 16,5 km eikä 6,4 ja 10 km, olisivat naiset keskimäärin miehiä väsyneempiä Rukan maailmancupin alkaessa perjantaina.

– Outi Hytönen